Syksyn
hauskin
seuraviesti

Helsingin Suunnistajat puolustaa Halikko-viestin voittoaan

Kyselimme Halikko-viestin alla kolmelta seuralta, Helsingin Suunnistajilta, MS Parmalta ja Jämsän Retki-Veikoilta, heidän mietteistään tulevaan kilpailuun.

Helsingin Suunnistajat otti viime vuonna ensimmäisen Halikko-viestin voittonsa.

- Kyllä me historiallista voittoamme haluamme puolustaa ja kokonaisuutena joukkue on tänä vuonna suurin piirtein samaa tasoa kuin viime vuonna, joukkuetta valitsemassa ollut Henrik Tala kertoo.



Viime vuosina Helsingin Suunnistajat on menestynyt hyvin erityisesti nuorten sarjoissa, mutta vähitellen hyviä sijoituksia on tullut myös aikuisten viesteistä, mistä yhtenä osoituksena Jukolan viestin 6. sija.

- Ensimmäinen versio ykkösestä meillä oli sellainen, jonka mediaani-ikä oli 18 vuotta ja jossa mukana oli vain yksi yli 23-vuotias, Einari Heinaro 26 v. SM-erikoispitkän olosuhteet niittivät kuitenkin satoaan sen verran, että ikäkeskiarvo on päässyt nousemaan, Tala kertoo joukkueesta.

Yksi Halikko-viestin ehdottomista kestomenestyjistä on MS Parma, joka on peräti kuutena edellisenä vuonna sijoittunut viestissä kolmen parhaan joukkoon.

- Kun olemme kärkikolmikkoon sijoittuneet, on pääsääntöisesti yhteisenä tekijänä ollut varma ja lähellä kärkeä suunnistettu aloitus, tasaiset väliosuudet sekä hyvät lopun yksilöosuudet. Halikko-viesti on sen verran nopeatempoinen viesti, että ainakin meille on ollut tärkeää olla viimeistään ensimmäisen ryhmäosuuden jälkeen hyvissä asetelmissa, Mikko Määttä kertoo MS Parman menestysreseptistä Halikko-viestiin.



Tänäkin vuonna MS Parma lukeutuu Helsingin Suunnistajien vahvimpiin haastajiin.

- Muutama hyvä suunnistaja puuttuu eri ikäryhmistä, mutta harvoina vuosina ihan kaikkia parhaita mukaan onkaan saatu. Tärkeää on, ettei kahdella viimeisellä osuudella jouduta tekemään kompromisseja, vaan päästään ykkösvaihtoehdoilla liikkeelle. Joukkue on joka tapauksessa hyvä ja kokenut, joten kyllä viimevuotista sijaa lähdetään ihan positiivisilla mielin puolustamaan, Määttä jatkaa.

Voittokamppailuun voidaan odottaa osallistuvan myös ainakin Paimion Rastin ja Hiidenkiertäjien. On mielenkiintoista myös nähdä, minkälaisia kokoonpanoja ruotsalais- ja venäläisjoukkueet saavat jalkeille.

Halikko-viestissä nähdään paljon mielenkiintoisia joukkueita myös kärjen takana ja myös siellä käydään kiinnostavaa kamppailua sijoituksia. Yksi tällaisista seuroista Jämsän Retki-Veikot, jonka tunnetuin suunnistaja on ollut jo pitkään MM-menestyjä Merja Rantanen. Viime vuosina Jämsässä on kuitenkin panostettu sekä taloudellisesti että valmennuksellisesti nuoriin, mistä selkeimpänä osoituksena Nuorten Jukolan 6. sija tältä vuodelta.



- Luotamme myös Halikko-viestissä nuorisoon ja seuran parhaat nuoret on laitettu ykkösjoukkueeseen juoksemaan. Ykkösjoukkueesta puuttuu ainoastaan Mikaela Karjalainen (D16), joka juuri valittiin nuorten maajoukkueeseen. Pyrimme antamaan nuorille mahdollisuuksia ja siihen, että he saisivat mahdollisimman paljon kokemusta sekä kovissa paikoissa suunnistamista, JRV:n valmennuksesta vastaava Joonas Nurminen kertoo.

JRV sijoittui viime vuoden Halikko-viestissä 11., mikä on seuran paras sijoitus Halikko-viestissä.

- Meillä ei ole mitään virallista tavoitetta Halikko-viestiin. Olisi hienoa, jos pystyisimme parantamaan yhden pykälän ylöspäin. Hyvällä ja tasapainoisella joukkuesuorituksella tiedämme olevamme hyvällä sijoituksella. Joudumme hieman antamaan periksi miesten osuuksilla, joten aivan kärkisijoista emme pysty taistelemaan, Nurminen myöntää.

Halikko-viesti on muutakin kuin pelkkä tiukka kamppailu sijoituksista.

- Halikko-viesti on JRV:lle samalla yhteinen seurahengen kohotusreissu, joka alkaa jo yhteisellä bussimatkalla. Seura panostaa Halikko-viestiin ja JRV:lla ollut jo monena vuonna 3 joukkuetta kisassa mukana, Nurminen päättää.

Ja nähdään Merjakin joukkueessa. 5. osuudella paikkaamassa seuran miesvajetta.

Tuomo Mäkelä - 19.10.2017, 14:41


Muita uutisotsikoita:

Behind the cameras, 28.10.2017, 22:35
Koostevideo Halikko-viestistä, 23.10.2017, 20:24
Halikko-viestin kuvia julkaistu usealta kuvaajalta, 22.10.2017, 20:35
Hiidenkiertäjät dominoivat jälleen Lasten Halikko-juoksussa, 21.10.2017, 21:56
MS Parma myös Paras Seura -kilpailun ykkönen, 21.10.2017, 19:09
MS Parma Halikko-viestin voittoon, 21.10.2017, 17:11
Kilpailukeskus valmis, 20.10.2017, 19:22
Veikkaa kärkikolmikko ja voita Trimtexin varustekassi, 19.10.2017, 8:55
Halikko-viesti 25 vuotta sitten, 19.10.2017, 8:53
Kilpailuohjeet julkaistu, 18.10.2017, 22:28
Halikko-viestiin yli 1400 kilpailijaa, 13.10.2017, 11:54
Paras seura kilpailun voittajalle 750 euron lahjakortti, 9.10.2017, 9:46
Vesa Elovaara kertoo mietteitä kilpailun radoista, 4.10.2017, 21:12
Lasten Halikko-juoksu ohjelmassa jo viidennen kerran, 1.10.2017, 21:52
Halikko-viestissä käytössä ISOM 2017 - siis mikä?, 27.9.2017, 7:49
Halikko-viestissä monipuolinen kilpailumaasto, 24.9.2017, 21:16
Halikko-viestiin vai kuntosarjaan?, 12.9.2017, 20:04
Ilmoittautuminen avattu, 4.9.2017, 21:39
Kisasivut avattu ja kilpailukutsu julki, 29.8.2017, 19:02