Halikon
Syystupla
13.-14.10.2018

Halikko-viestissä tavanomaista lyhyemmät matkat

Halikko-viestin radoista vastaa monivuotinen ratamestari Vesa Elovaara, joka on ollut ratasuunnittelussa ajoissa liikkeellä.

- Sain radat valmiiksi jo alkukesästä ja nyt suurin osa pukeistakin on jo tehty, kertoo Vesa Elovaara.

Täksi vuodeksi ratoja on sunnuntain SM-erikoispitkän vuoksi hieman lyhennetty. Kaikki osuudet ovat hieman tavanomaista lyhyempiä, mutta selkeimmin muutos näkyy kolmella viimeisellä osuudella.

- Kolmea viimeistä osuutta juoksevat usein pääsarjalaiset, joille myös SM-erikoispitkä on kestoltaan kaikkein pisin kilpailu. Halusimme erityisesti lyhentää heidän lauantain kilpailua, jotta molempien starttien juokseminen olisi mahdollista, Elovaara jatkaa.

Halikko-viestissä naisten toiseksi viimeisin osuus tulee olemaan 3,8 kilometriä ja ankkuriosuus 5,8 kilometriä.

Toinen selkeä muutos aiempiin vuosiin on myös, ettei Halikko-viestissä ole tänä vuonna ollenkaan yleisörastia.

- Yleisörastilla käynti olisi heikentänyt ratoja. Nyt kun radat ovat muutenkin tavanomaista lyhyemmät, niin päätin jättää yleisörastin pois, perustelee Elovaara ratkaisua.

Kilpailussa tulee puolestaan olemaan GPS-seuranta, joka helpottaa osalla osuuksista kärjen tilanteen seuraamista. GPS-seurannan käytöstä tullaan tiedottamaan tarkemmin lähempänä kilpailua.


Tuomo Mäkelä - 30.8.2018, 22:28


Muita uutisotsikoita:

Pääsarjojen kilpailuanalyysi, 15.10.2018, 6:27
Savolainen ja Karhola SM-erikoispitkän mestarit, 14.10.2018, 19:00
Kisakuvia Halikko-viestistä, 13.10.2018, 21:41
Paimion Rasti Halikko-viestin voittoon, 13.10.2018, 18:52
GPS-seuranta SM-erikoispitkillä, 13.10.2018, 8:46
Kilpailun johtajan tervehdys, 12.10.2018, 22:59
GPS-seurannassa olevat joukkueet, 12.10.2018, 22:17
Kilpailuohjeet julkaistu, 11.10.2018, 6:35
Paikoitusmaksu ja saunamahdollisuus, 9.10.2018, 22:16
Kenet haluaisit mukaan GPS-seurantaan?, 9.10.2018, 15:01
Syystuplan kisalehti luettavissa, 8.10.2018, 9:50
SM-erikoispitkän mitalisteille kunniapalkinnot, 6.10.2018, 10:39
Suunnistajapankin kautta mukaan Halikko-viestiin, 3.10.2018, 11:24
Halikko-viesti 30 vuotta: Jaa kisamuistosi, 1.10.2018, 9:23
H50-sarjan matka vaihtui 14,3 kilometriin, 30.9.2018, 19:36
Halikko-viestin ratamestarin lausunto, 25.9.2018, 22:51
Syystuplan ravintolapalvelut ammattilaisten käsissä, 12.9.2018, 21:05
Majoittuminen asuntovaunussa Salakalliolla, 12.9.2018, 17:55
Ilmoittautuminen auki kaikkiin tapahtumiin, 10.9.2018, 22:26
SM-erikoispitkän matkat julkaistu, 7.9.2018, 9:31
Lasten Halikko-juoksussa GPS-seuranta, 6.9.2018, 13:12
Kilpailukeskus kovalla alustalla, 23.8.2018, 13:49
Kilpailukutsut julkaistu, 12.8.2018, 8:14
SM-erikoispitkillä monipuolinen maasto, 8.5.2018, 19:56
Halikon Syystuplalle oma logo, 20.3.2018, 7:34
Halikko-viesti ja SM-erikoispitkä ensi kertaa samana viikonloppuna, 21.1.2018, 22:18