Takana hienosti suunnistettu 34. Nuorten Jukola

AngAn junnut osallistuivat kahdella joukkueella Turun Impivaarassa juostuun Nuorten Jukolaan. Tänä vuonna seitsemän osuuden ja 159 joukkueen viestiin lähti meiltä rohkeasti mukaan peräti viisi ensikertalaista, joista suurin osa juoksemallaan osuudella vielä reilusti alaikäisiä.

Kisassa oli vielä tänä vuonna kaksi osuutta 14-vuotiaille, kolme 16-sarjalaisille ja 2 osuutta 18-vuotiaille. Ratojen taitotasot on kuitenkin määritelty yhtä ikäluokkaa alemmiksi eli 12, 14 ja 16-vuotiaiden taitotasoja vastaaviksi. Ensi vuodesta alkaen NuJun osuusjako uudistuu.

Lähes helteinen sää ja erittäin hyvä kilpailukeskus suosi tapahtuman järjestämistä. Tunnelmahan tässä kisassa on aina mitä parhain, siitä huolehtii reilu 1100 suomalaisen suunnistuksen tulevaisuuden toivoa ja iso joukko seuraohjaajia ja vanhempia, jotka jaksavat tsempata joukkueitaan läpi koko viestin. Kisa on nopeatempoinen ja voittaja on selvillä jo vajaan kolmen tunnin rastienetsinnän jälkeen.

AngAn joukkueet ja vaihtosijoitukset:
AngA1
Otto B 27
Onni 47
Alisa 33, osuussijoitus 18!
Oskari 36
Emma 34
Jutta 47
Antti 33, osuussijoitus 15!

AngA2
Timur 82
Elias 114
Martta 106
Teemu P 98
Vilja 100
Miina 101
Juho Y 94
Sijoituksista näkyy, että viesti suunnistettiin läpi ilman isoja kompastuksia, hienoa junnut! Ensi vuonna ”nujuillaan” Mikkelissä. Tässä Ilun kuvaamat videoklipit:
Nuorten Jukolan lähtö 2019
Otto loppusuoralla
Onni loppusuoralla

Anu Reiman - 24.8.2019, 23:38

Nuorten uutisarkistoon