Ratamestarilta: Ratasuunnittelu käynnissä

Jos kuluva vuosi ei ole ollut helppo urheilijoille, ei se ole ollut sitä kilpailunjärjestäjillekään. SM-sprinttiin on nyt aikaa kaksi ja puoli kuukautta, eikä mitään varmuutta ole siitä, millainen kilpailu Salossa pystytään järjestämään. Toivottavasti SM-kilpailu jossain muodossa kuitenkin.

Töitä on tehty nyt sellainen optimismin hiven seurana, että kilpailut pidettäisiin normaalimuotoisina. Elo-syyskuussa voi sitten ratoja rukata kovalla kiireellä vastaamaan rajoitusten muovaamaa kilpailuformaattia.

Ratasuunnittelu on ollut, ensisijaisesti koronan takia, hieman aikataulusta jäljessä. Vasta viikko sitten sain piirrettyä miesten finaaliradalle itseäni tyydyttävän rataprofiilin. Se oli ensimmäinen kokonainen rata, jonka suunnittelin. Olen ollut kokoajan hiljaa mielessäni sitä mieltä, että SM-kilpailussa miesten pääsarjan ei pitäisi sanella rataprofiileja ja että kaikille sarjoille pitäisi pystyä tarjoamaan yhtä lailla hyvät radat, mutta kaikesta tästä huolimatta miesten rata päätyi suunnittelun lähtökohdaksi.

Miesten sarjalla on selvästi pisin rata, tyypillisesti noin 4 kilometriä pitkä. Jos mahdollisimman monelle halutaan tarjota hyvät radat, niin parhaiden ratojen pitäisi kaiketi olla 2-3 kilometriä pitkiä, koska sen pituisia ovat myös enemmistö radoista.

Toisaalta, näitä ratoja on niin paljon, että yksi rataprofiili ei niille riitä. Jos suunnittelun aloittaisi alle 3 kilometrin radoista, pitäisi oikeastaan suunnitella joukko rataprofiileja ja sitten vielä se, miten jonkin rataprofiilin saisi pidennettyä 4 kilometrin radaksi.

Joten helpointa aloittaa miesten radasta ja samalla miettiä, miten siitä pystyy eri tavoin varioimaan lyhyempiä ratoja. Tämä on omasta mielestä paras malli, kun halutaan pystyä tarjoamaan parhaita ideoita mahdollisimman monille ja välttämään vastakkain juoksemista. Nyt kasassa onkin jo hyvä joukko erilaisia osaprofiileja, joita yhdistelemällä saa tehtyä eri mittaisia ratoja.

Tuomo Mäkelä - 3.7.2020, 23:48

Palaa kisasivuille