Pj:n terveiset Ankkurirastien maastosta ja muita kevätjuttuja

Kävin eilen koejuoksemassa H50-sarjan radan, kiitos ratamestarille, mukava lenkki. Maastossa lunta siellä täällä laikkuina, ei mitenkään haitaksi, mutta pitäähän sitä keväällä vähän ollakin. Suunnistukseen vaikuttavia juoksu-uria ei tule syntymään ilman takatalven uutta lunta. Hyvät kisat ovat tulossa ja keväällä on vielä viikko aikaa tehdä töitään.

Johtokunnan talvehtimista on eniten työllistänyt ratkaisut kiinteistökaupasta saatujen varojen sijoitusratkaisut ja tavanomaiset kauden toimintojen suunnittelut. Varojen hoitoon liittyvät ratkaisut, kuten kaikki muutkin talouden hoitoon liittyvät asiat, kerrotaan jäsenistölle seuran kevät- ja syysvuosikokousten yhteydessä, en avaa niitä enempää tässä.

Maanantairastit viettävät 40-vuotisjuhlakautta. Saamme järjestää juhlatapahtuman 1.7 Salakalliolla. Hyvä tavoite voisi olla, että osallistujia olisi puolet samassa paikassa 90-luvulla järjestetystä ennätystapahtumasta (660 vai oliko se 666 osallistujaa). Nyt on ideointi käynnissä miten MaRaa juhlistetaan, ajatuksia saa heitellä vaikka Hyvösen Pekalle ja allekirjoittaneelle. Juhlistakaamme 40-vuotiasta, yhtä toimintavarojen keräyksemme tukijalkaa myös niin, että otatte paikkanne talkoolistalta, tiedätte kyllä mistä listan löytää.

Järjestämme elokuussa AM-sprintin SM-esikisana. Tämä kisa toimii tarpeellisena toteutusharjoituksena syksyn 2020 SM-sprinttiin. Erityisesti pj:n mieltä lämmittää, että kisan organisoinnin päävastuulliset tulevat Ankkurin uudemmasta jäsenistöstä. Kiitos erittäin hienosta aloitteellisuudesta, tämä luo jatkuvuutta seuratoimintaan. Joten laittakaa kalentereihinne lauantai 17.8, sprinttitapahtuman järjestelyissä tarvitaan kaikkia. Halikko-viesti järjestetään 26.10, perinteisin menoin.

Laadukas ratamestaritoiminta on yksi tärkeimmistä asioista, jota haluamme pitää seurassa yllä. Järjestämme seuraratamestarikoulutuksen Hannu Pyyn johdolla pääsiäismaanantaina, en tiedä onko kurssi jo täysi, mutta sen pitäisi olla, joten tarttukaa mahdollisuuteen. Seuraratamestarikoulutuksen suorittaminen on oltava suoritettuna, jotta voi osallistua jatkokoulutuksiin. Hyvässä suunnistusseurassa tulee olla useampia I- ja II-luokan ratamestareita ja muistattehan, että seura maksaa nämä jatkokoulutukseen liittyvät kulut. Ratamestarityö on suunnistajalle erittäin hyvää lajiharjoittelua ja hauskaakin. Ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät uutisista.

Lopuksi vielä huoleni osallistumismääristä pienissä kansallisissa. Moni lähialueiden pienempi seura tuskailee kansallisten osallistujamäärän pienuudella. Kävin viime vuonna muutamissa kisoissa, joissa osallistujia oli 150-300 kpl. Kaikki tietävät, että tuolla osallistujamäärällä ei niitä kauan järjestetä. Pidetäänhän Ankkurilaisten osalta osallistumisaktiivisuus korkeana, niin saamme jatkossakin nauttia järjestettyihin tapahtumiin osallistumisesta uudella kartalla ja useasti vielä uudessa maastossakin, se on kuitenkin tämän lajin parhautta. Eikä se loppujen lopuksi paljoa häiritse, ainakaan minulla, vaikka kärjelle vartin häviääkin.

Hyvää suunnistuskautta kaikille, pj on vaihtamassa työpaikkaa takaisin Saloon, joten toivottavasti näihin toppatakkihommiinkin keretään jatkossa panostamaan hieman enemmän. Päivittyvät yhteystiedot löytyvät toukokuussa seurasivuilta

Tommi Itkonen - 7.4.2019, 9:40

Uutisarkistoon