Jukka Liikarille seurahistorian 1. SM-plaketti tarkkuussuunnistuksessa

Monelta saattoi jäädä huomaamatta, että syksyn SM-kisojen putki aloitettiin jo viime viikonloppuna Keravalla. Kilpailumuotona oli tarkkuussuunnistus, ensin lauantain normaalikilpailuna sekä sunnuntaina ensimmäistä kertaa ohjelmassa olleena tempona, jossa rata koostuu ainoastaan aikarasteista.



Molempien päivien hallitsija oli MM-tasollakin menestynyt Lauri Kontkanen. Ankkurin Jukka Liikarille lauantain peitteisessä maastossa käyty haastava normaalikisa tuotti vaikeuksia ja tuloksena oli 33. sija.

Sunnuntain tempo-kisassa aamulla karsittiin loppukilpailuun 15 parasta. Liikarin taktiikkana oli monista muista poiketen välttää liikaa kiirettä ja poimia varmasti oikeat vastaukset. Se tuottikin alkukilpailun kahdeksannen sijan tuloksella 21/23 ja paikan finaaliin.

Karsinnan tulokset

Finaaliin Jukka lähti samalla hyväksi havaitulla taktiikalla. Tulos oli jälleen mainio 13/15, jossa on huomioitavaa, että ensimmäisellä rastilla kukaan kilpailijoista ei saanut vastaustaan oikein. Niinpä lopputuloksena oli hieno 5. sija ja paikka palkintoseremonioihin. Jukka kertoi, että plaketti on hänelle 35-vuotisen suunnistusuran ensimmänen henkilökohtainen. H20-sarjan viestistä on edellinen plaketti, 28 vuoden takaa...

Finaalin tulokset

Vesa Mäkinen - 31.8.2010, 9:12

Uutisarkistoon