Kilpailukautta avattu ulkomailla

Kotimaan kilpailukauden perinteisesti avannut Kevätyön Viesti kilpailtiin tänä vuonna syvässä lumihangessa ja ilman Ankkurin joukkueita. Sen sijaan Sveitsissä ja Ruotsissa ovat oranssi-vihreät värit olleet vauhdissa.

Rantsu ja Mädi näyttökisojen kolmen sakissa

Suomen maajoukkue leireili menneen viikon Sveitsissä silmällä pitäen lähestyviä Ranskan ja Sveitisin MM-kisoja. Leirilijöiden keskuudessa riehunut ärhäkkä mahatauti rajoitti hieman harjoittelua, mutta leirin yhteyteen paalutetut näyttökisat pystyttiin kuitenkin kisaamaan poisjäänneistä huolimatta.

Ankkurilaisista pitkän kaavan leirin vetänyt Maria Rantala osoitti hieman vammojen sävyttämästä talviharjoittelusta huolimatta varsin hyvää kevätkuntoa sijoittuen kolmanneksi parhaaksi suomalaiseksi sekä keskiviikon pitkällä matkalla (SSL:n uutinen ja tulokset), että sunnuntain keskimatkalla (SSL:n uutinen ja tulokset).

Sprinttimaajoukkuemiehet Tuomas Kari ja Tuomo Mäkelä lensivät paikalle vain lauantain sprinttinäyttöä varten. Erittäin kovan kansainvälisen tason sprinttikisassa Bremgartenissa Mädi oli 22. ja Mäksä 42. Suomalaisista Mädi oli kuitenkin kolmanneksi nopein. SSL:n uutinen ja tulokset.

Muistutettakoon, että MM-kisoissahan on jokaisella maalla kolme paikkaa kullekin matkalle...

Viestimiehet Kolmårdskavlenissa

Lumitilanteen takia jo hyvissä ajoin tehtiin päätös osallistua mieluummin länsinaapurissa perinteiseen Kolmårdskavleniin ja jättää lumessa tamppaaminen muille. Tämä ratkaisu osoittautui todella onnistuneeksi, sillä Tukholman eteläpuolella ei lunta ollut enää lainkaan ja auringon porottaessa täydeltä terältä oli viikonlopun kisoissa T-paitakeli!

Lauantaina kisarytmiä trimmattiin keskimatkalla vaihtelevalla menestyksellä. H18E:ssä Miika oli mukavasti kolmas. Miehissä parhaiten suoriutui Maco. Tulokset.

Sunnuntain viestissä Ankkurin nuori joukkue suunnisti jopa yli odotusten ja sijoittui tasaisen suorituksen jälkeen komeasti kymppisakkiin sijalle 9. Tulokset. Erityisen hienosti suoriutuivat uudet kasvot, kakkososuuden Pekka "Pleku" Hyvönen sekä ennen kaikkea kolmososuudella Ankkurin paitaan palannut Miika, joka ei lainkaan arastellut isojen miesten vauhtia. Tästä on hyvä jatkaa kohti Tiomilaa!

Vesa Mäkinen - 11.4.2011, 21:09

Uutisarkistoon