Naiset ja miehet kymppisakissa Jukolassa

Muutaman vuoden ajan on miesten ja naisten joukkueiden kesken käyty leikkimielistä keskinäistä kilpailua siitä, kumpi joukkueista saavuttaa omassa viestissään paremman loppusijan. Tämän vuoden Jukolassa tuo kilpailu käytiin ehkä tasokkaampana kuin koskaan, sillä naisten kahdeksas sija veti pidemmän korren miesten yhdeksättä vastaan.



Naisten joukkueen aloitti Heini, joka muutaman virheen myötä jäi kolme ja puoli minuuttia kärjestä ja vaihtoi sijalla 85 heti kakkosjoukkueen Sannin perässä. Toisella osuudella juoksi Maria, jonka alun perin oli tarkoitus olla ankkuri, mutta pienen sairastelun ja kuluttavan NORT-kilpailun myös päädyttiin vaihtamaan järjestystä. Maria juoksi toisen osuuden hyvin. Ero kärkeen kapeni puolella minuutilla ja sijoitus nousi 16.:ksi.

Kolmannella osuudella Sanna suoriutui osuudestaan varsin mallikkaasti. Vaikka ero kärkeen kasvoi reiluun kuuteen minuuttiin, ei eroa 11. sijaan ollut kuin pari kymmentä sekuntia.

Ankkuriosuudella Natalialla oli tossu syönnillä. Koko osuus sujui käytännössä virheittä ja sijoitus nousi yksi kerrallaan. Kolmanneksi viimeisellä rastilla, reilu kilometri ennen maalia, Natalia oli noussut jo kahdeksanneksi, alle puolen minuutin päähän edessä menevästä nelikosta. Kolmantena edennyt Lidingö teki karkean virheen kärkikamppailunkin kannalta kohtalokkaalle toiseksi viimeiselle rastille. Myös Natalian edellä juossut nelikko juoksi rastista ohi, mutta Lidingön tullessa vastaan, tajusi kääntää takaisin rastille juuri ennen Nataliaa. Vaikka Natalialla oli edessä meneviin hyvä näköyhteys, ei hän enää pystynyt ohittamaan lopussa ketään. Näin lopputulokseksi muodostui kahdeksas sija, vain 25 sekuntia kolmannen sijan takana. Huikean juoksun tehnyt Natalia oli myös ankkuriosuuden nopein.

Kuvassa alla Natalia kertoo iloisena osuuden vaiheita Jurille


Muista joukkueista kakkonen oli 119., nelonen 188., kolmonen 236. ja vitonen 728.

Jukolan yössä piikkipaikka ja murtunut käsi

Miesten viesti lähti hyvin käyntiin, kun Mädi teki hallitun aloituksen ja vaihtoi kymmenentenä. Toisella osuudella Pleku eteni hallitusti kärjen tuntumassa läpi osuuden. Kun lopussa muut empivät otti Pleku käskijän paikan ja laittoi vauhtia sen verran, etteivät muut suosiolla päässeet ohitse. Kun viimeinenkin rasti napsahti kerralla kohdilleen, oli piikkipaikka selvä.

Isojen pyssyjen yöksi nimetylle pitkälle yöllä Maco pääsi hyvässä asemassa. Alkumatkasta hajonnat eivät täsmänneet, mutta tarkalla omalla työllä paikka kärjessä säilyi. Lisähaastetta oli kuitenkin luvassa, kun Maco ennen puoltamatkaa harmittoman oloisesti kaatui ja mursi kätensä. Käsi kyllä mukana tuli jatkossakin, mutta karttaa piti lukea yhdellä kädellä, joka oli - kuinkas muutenkaan - väärä. Loppumatkasta osin epäonnen suomien hankaluuksien avittamana, virhettä tuli hieman ja nopeimmat letkat pääsivät karkaamaan. Vaihtosijaksi muodostui kahdestoista ja ero kärkeen kasvoi seitsemään minuuttiin.

Sijoitus jälleen kymppisakkiin

Lyhyillä neljännellä ja viidennellä osuudella Mikko ja Aleksi juoksivat molemmat kelvolliset juoksut. Molemmille hieman virhettä mahtui suorituksiin, mutta sijoitus pysyi koko matkan suurinpiirtein samana. Neljännellä osuudella kärjen juostessa kovaa ja virheittä, Mikko hieman taipui lisää, mutta viidennellä osuudella kärjen pummaillessa Aleksi sai sitä hieman kiinni. Viiden osuuden jälkeen ero kärkeen oli yhdeksän ja puoli minuuttia ja sijoitus yhdeksäs.

Kuudennella osuudella Mäksä (Kuvassa yllä loppusuoralla) teki ihan mukiinmenevän juoksun. Ero kärkeen kasvoi kahdella minuutilla, mutta sijoitus pysyi samana, joten ankkuriosuudelle Allu (Kuvassa alla vasemmalla) pääsi tappelemaan kymppisakin sijoituksista.

Osuus etenikin varsin mukavasti. Juuri ennen viimeisiä rasteja muodostui osuudelle viiden miehen letka, joka taisteli sijoituksista kuudennesta eteenpäin. Viimeiselle hajontarastille Allu teki pienen virheen ja vaikka saikin letkan kiinni, olivat siitä päässeet karkaamaan osin lyhyemmän hajonnan turvin Hiisirastin Anderi Hramov ja OK Linnen Mattias Millinger. Loppumatkasta Allu ajoi Kristiansandin Daniel Hubmannin kanssa edellä meneviä kiinni. Hramov pysyi karussa, mutta Millingerin he saivat puolivahingossa kiinni viimeiselle rastille. Allu oli letkassa kuitenkin viimeisenä, eikä pystynyt enää nostamaan sijoitusta, joten lopputulokseksi tuli yhdeksäs sija.

Kunnialla maaliin ei saatu kuin kolme Ankkurin joukkuetta, joista kakkonen oli 87. ja kolmonen 288.

Toimitus onnittelee kaikkia menestyneitä tai muuten vain Jukolassa tai Venloissa onnistuneita sekä toivottaa Macolle pikaista paranemista, jottei kaikkia kesän kisaraportteja tarvitsisi yksin kirjoitella :)

Kisasivut: http://jukola2011.net/
Tulokset: http://online3.jukola.com/tulokset/fi/
Ankkurilaisten tulokset: http://online3.jukola.com/tulokset/fi/haku/?hakusana_seura=angelnie&hakusana_juoksija=
GPS-viivat :http://www.tulospalvelu.fi/gps/ (kaikilla Ankkurin ykkösjoukkueen suunnistajilla oli GPS)

p.s. Ankkurilaisten kesken oli pientä kilvoittelua myös nopeudesta loppusuoralla parillisten osuuksien viimeiseltä rastilta maaliin. Voiton korjasi Juho Nissi, 34 sekuntia, koko viestin nopein.

Kameran takana Ilu

Tuomo Mäkelä - 20.6.2011, 17:19

Uutisarkistoon