Ankkurilainen Floridan suunnistusmestaruuskilpailussa

Ankkurin veteraani Tapio Halme osallistui tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena ja taatusi ensimmäisenä ankkurilaisena tänään Floridan suunnistusmestaruuskilpailuihin.


Suunnistus ei tosin ole Floridassa, tuhannen golf-kentän USA:n osavaltiossa suosituin urheilulaji, mutta karttoja ja innokkaita lajin harrastajia toki löytyy.

Kilpailu käytiin Orlandon kaupungin pohjoispuolella. Maiamin alueella ei juurikaan suunnistusmaastoja ole, koska kaikki suunnistuskelpoinen maa on käytännöllisesti katsoen rakennettu. Kaupungin länsipuolella laajat erämaa-alueet ovat suoperäisiä, joilla asustaa valtavat määrät alligaattoreita.

Tapsa kertoi suoraan kisapaikalta ennen starttia, että kilpailun alkua jouduttiin vähän siirtämään, koska rastien viejä oli vasta lähtenyt viemään rasteja maastoon. Kilpailun jälkeen Tapsa kertoi selvinneensä reitistä parilla pienellä pummilla. Lämmintä oli ollut ihan riittävästi. Floridassa lämpömittari liikkuu 25 asteen tietämissä tähän aikaan vuotta.

Kilpailujen yleisjärjestelyistä Tapsa kertoi seuraavaa:

"Kilpailu oli varsin mielenkiintoinen. Kilpailukartan ja -kortin sai ilmoittautumisen yhteydessä ja sen jälkeen suunnistettiin lähtöpaikalle, jossa asetuttiin jonoon ja toimitsija laittoi kilpailukorttiin kilpailunumeron ja lähtöajan. Toinen virkailijoista huusi aina minuutin ja numerot, jotka saivat lähteä matkaan. Leimaus tapahtui vanhaan malliin pihtileimasimilla, tosin yhdellä radalla oli SI-leimasimet kokeilussa, johtuen siitä, että siellä oli armeijan tukemien koululaisten kilpailut samaan aikaan. Maalissa anoin vielä tasoitusta parisen minuuttia, kun en huomannut heti ilmoittautua tulleeksi maalileimauksen jälkeen. Sanoin kyllä, että olen ollut maalissa jo jonkin aikaa. Luulen, että sain ainakin minuutin anteeksi.

Kartta ja rastien sijainti kohteessa oli hyvin vapaamuotoista. Yhden isomman supan reunalle merkitty rasti oli todellisuudessa vastakkaisella puolella.

Kaikesta huolimatta se oli hieno kokemus. Tuollainen rento ote sopii ainakin tähän ympäristöön hyvin."

Tätä kirjoitettaessa tarkkoja tuloksia ei vielä ole käytettävissä, mutta tiettävästi Tapsan ylsi tavoitteeseensa olla kilpailussa paras suomalainen.

Allekirjoittaneella oli marras-joulukuun vaihteessa perheineen mahdollisuus tutustua myös Floridan suunnistukseen kymmenen päivää kestävällä matkalla Floridassa Miamin ja Orlandon alueilla.

Paikallisten asukkaiden ystävällisyydestä kertoo sikäläisen suunnistusvaikuttajan Pob Putnamin (Kuvassa alla vasemmalla, Tapsa oikealla) meille tarjoama mahdollisuus päästä juoksemaan meitä varten maastoon merkityt ja kartalle painetut radat. Maastotyyppi vaihteli tiheästä palmupensaikosta nopeakulkuiseen havumetsään. Orlandon yliopiston kampus-alueella juostu sprintti osoitti, että Amerikassa kaikki on suurta. Siitä kertokoon mm. reitille osuneet yliopistoalueen viisi valtavan suurta pysäköintitaloa.
Kuva alla Floridan mestaruuskilpailun viereisestä maastosta


Tapsan kartta ja rata

Ilu - 10.12.2011, 23:55

Uutisarkistoon