Seuratuki 2012



Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Angelniemen Ankkurille lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämistukea, joka on Veikkausvoittovaroista koostuvaa tukea. Urheiluseurojen kehittämistuen tavoitteena on kehittää seuratoimintaa niin, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori voisi kokea olevansa tärkeä ja nauttia liikkumisesta urheiluseurassa. Tuen myöntämisessä mukana ovat Suomen Suunnistusliitto, Nuori Suomi ja Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry. Myönnetyn tuen suuruun on 2 500 e.

Suunnitellun hankkeen tavoitteena on Salon alueen 11-15 –vuotiaiden suunnistajajanuorten valmennuksen ja leirityksen kehittäminen yli seurarajojen. Hankkeen vastuuhenkilöinä toimivat seuran nuorisopäällikkö Anu Reiman ja Markku Kaartinen. Tarkoituksena on tehostaa ja lisätä toimintaa, parantaa harjoitusten laatua ja aktivoida yhteistyötä alueen seurojen välillä. Hankkeessa mahdollistetaan samanikäisten nuorten yhdessä harjoitteleminen leireillä ja kilpaileminen sekä koti- että ulkomailla. Mielekkään toiminnan avulla vähennetään drop out –ilmiötä. Hankkeessa nuorille tarjotaan ikäryhmälle sopivia, monipuolisia ja kehittäviä taito- ja fysiikkaharjoituksia. Hankkeen toteuttamisaika on elokuusta 2012 heinäkuuhun 2013.


Salon seudulta muita seuratuen saajia olivat: Someron Esan uintijaosto, SalPa ja Swivel

Elina Kivelä, pj. - 24.5.2012, 19:33

Uutisarkistoon