Mäksä MM-kisoihin!

Suomen joukkue parin viikon päästä alkaviin suunnistuksen MM-kotikisoihin Vuokattiin valittiin eilen maanantaina. Suurella riemulla ja helpotuksen huokauksella voidaan huomata, että huolimatta parin viikon takaisesta pyörähaaverista joukkueesta löytyy myös Tuomo Mäkelän nimi! Mäksä juoksee totutusti sprintin, jonka karsinta ja loppukilpailu juostaan maanantaina 8. heinäkuuta. Finaalin kilpailukeskus sijaitsee Sotkamon pesäpallostadionilla ja kilpailumaasto on Sotkamon keskustan alueella.

Liiton tiedote
MM-kisojen sivut

MM-kisoissa kaikkiaan kolme ankkurilaista, Karoa unohtamatta

Mäksän lisäksi ankkurilaisista nähdään MM-kisoissa Aleksei Bortnik ja Natalia Vinogradova Venäjän paidassa. Molemmat juoksevat ainakin keskimatkan kilpailussa. Ei sovi unohtaa myöskään hienoilla katsastusjuoksuillaan Suomen joukkueeseen noussutta Karoliina Sundbergiä, joka on Ankkurin kasvatti. Karo juoksee kisoissa puolestaan pitkän matkan kisan. Viestivalinnat sekä Suomen että Venäjän joukkueeseen tehdään kisojen aikana. Lisäksi mainittakoon, että Pinja Mäkinen nähdään Suomen tarkkuussuunistuksen MM-joukkueessa, tosin tässä suunnistusmuodossa Pinja edustaa kasvattajaseuraansa Kooveeta. Niinpä runsaslukuisena paikalle saapuvalla ankkurilaisten joukolla on sopivasti jännitettävää omiensa puolesta koko MM-viikon ajan.

Vesa Mäkinen - 26.6.2013, 13:30

Uutisarkistoon