Hannu Pyy IOF:n kansainväliseksi valvojaksi

Hannu PyyKansainvälinen Suunnistusliitto IOF on nimennyt vuoden 2016 veteraanien MM-kilpailujen kansainvälisiksi IOF:n valvojiksi Jari Kymäläisen ja Hannu Pyyn. Kilpailut järjestetään elokuun alussa 2016 ja niihin odotetaan noin 4000 kilpailijaa eri puolilta maailmaa. Kilpailut koostuvat viidestä kilpailusta ja ne kestävät viikon.

Viro on pieni suunnistusmaa ja näin ison kilpailun järjestäminen on suuri haaste maan suunnistusväelle. Lisäksi kilpailu toimii "harjoituksena" vuoden 2017 aikuisten MM-kilpailuille, jotka suunnistetaan myös Virossa.

Hannu Pyy on ollut pitkään mukana Suomen Suunnistusliiton kilpailuryhmässä, josta viimeiset vuoden hän on ollut ryhmän puheenjohtajana. Samoin Hannu on toiminut useissa kotimaisissa arvokilpailuissa Suunnistusliiton nimeämänä teknisenä asiantuntijana.

Hannu on ollut aktiivisesti mukana kilpailujärjestelyissä myös meidän seurassamme. Suurimpana urakkana lienee toimiminen kilpailunjohtajana vuoden 2009 Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa. Lisäksi hän on toiminut useissa muissakin kilpailuissa kilpailunjohtajana tai ratamestarina. Nyt viikonloppuna järjestettävässä FinnSpringissä Hannu on lauantain henkilökohtaisen kilpailun ratamestari.

Tuomo Mäkelä - 25.4.2014, 8:47

Uutisarkistoon