Ankkurin miehille aluemestaruusviestivoitto

Ankkuritrio Markku Elo, Tuomo Mäkelä ja Mikko Sirén voitti Laitilan Tulejärvellä juostun Varsinais-Suomen suunnistuksen aluemestaruusviestin.


Kuvassa V-S aluemestaruusviestin voittajajoukkue Markku Elo, Mikko Sirén ja Tuomo Mäkelä

Ankkurin vahvaa panosta täydensi kakkosjoukkue Heikki Toivio, Pekka Hyvönen ja Tomi Mattila sijoittuen pronssille. Hopealle kiilasi MS Parman ykkösjoukkue. Viesti oli kärjen osalta äärimmäisen tasainen, sillä ensimmäisessä vaihdossa mitalijoukkueet vaihtoivat viiden sekunnin ja toisessa vaihdossa neljän sekunnin sisällä. Maasto tiedettiin nopeaksi, koska osittain samassa maastossa juostiin 30 vuotta sitten Laitilan Jukolan viesti, joka oli yksi Jukolan historian nopeimmista.


Kuvassa Ankkurin kakkosjoukkueen Pekka Hyvönen ja ykkösjoukkueen Tuomo Mäkelä rutistavat loppusuoraa

Viimeiselle osuudelle lähdettäessä oli jo selvä, että edellisenä päivänä alueen henkilökohtaisessa mestaruuskilpailussa vahvaa nousukuntoa osoittanut Sirén tulee olemaan ankkuriosuudella pitelemätön. Hän saikin tuuletella voittoa maalissa ylhäisessä yksinäisyydessä, sillä kakkoseksi tullut MS Parman Samuli Salmenoja taipui viiden ja puolen minuutin päähän. Ankkurin kakkosjoukkueen Tomi Mattila jäi Salmenojasta puolisen minuuttia. Nostalgiaa kolmen vuosikymmenen takaiseen Jukolaan oli haettu käyttämällä alueviestissä kahta samaa rastipistettä kuin aikanaan Jukolassa.


Kuvassa vasemmalla ykkösjoukkueen ankkuri Mikko Siren ja oikealla kakkosjoukkueen ankkuri Tomi Mattila

Ankkurin joukkueet saalistivat kisasta 10 mitalia, 2 kultaa, 5 hopeaa ja 3 pronssia

Kultaa
H21 Angelniemen Ankkuri 1 (Elo Markku, Mäkelä Tuomo, Sirén Mikko)
H55 Angelniemen Ankkuri (Saarimäki Ilkka, Halme Tapio, Reiman Jarmo)

Hopeaa
H45 Angelniemen Ankkuri (Nurmi Veli-Pekka, Saastamoinen Pasi, Pyy Erkko)
H14 Angelniemen Ankkuri (Kuusisto Mikko, Reiman Antti, Saastamoinen Atte)
D50 Angelniemen Ankkuri (Mannonen Anu, Saarimäki Helena, Havia-Kinnala Helena)
D20 Angelniemen Ankkuri (Juva Jonna, Rontu Nella, Vuori Emilia)
D16 Angelniemen Ankkuri 2 (Ylimaa Henna, Rautiainen Aleksandra, Kemppainen Maria)

Pronssia
H21 Angelniemen Ankkuri 2 (Toivio Heikki, Hyvönen Pekka, Mattila Tomi)
H60 Angelniemen Ankkuri (Vesalainen Markku, Vuorinen Lasse, Aaltonen Juhani)
D16 Angelniemen Ankkuri 1 (Siikarla Siiri, Roos Renja, Kuusisto Veera)


Kuvassa V-S aluemestaruusviestin mitalijoukkueet MS Parma, hopeaa (Sami Hämäläinen, Samuli Salmenoja, kuvasta puuttuu Antti Vainio) Ankkuri I, kultaa (Markku Elo, Mikko Sirén, Tuomo Mäkelä) ja Ankkuri II, pronssia (Heikki Toivio, Pekka Hyvönen, Tomi Mattila)

Kisasivut

Ilu - 16.8.2015, 19:22

Uutisarkistoon