Miika Kirmulalle onnistui pääsemään unelmatyöpaikkaan puolustusvoimiin. Hän aloitti tämän vuoden alussa Helsingin Santahaminassa Kaartin jääkärirykmentin kouluttaja-aliupseerina.
- Tämä on minulle kerrassaan mahtava tilaisuus! On hienoa, että voin panostaa nyt täysillä urheiluun, Miika iloitsi valintaansa.
Miikan tehtävä on määräaikainen ja kestoltaan kolme vuotta. Tehtävä antaa erinomaiset edellytykset panostaa urheiluun, mutta sisältää myös mm. Urheilukoulun varusmiesten koulutusta.
Miika lukeutuu Suomen lähivuosien suurimpiin suunnistustoivoihin, mikä eittämättä auttoi paikan saamisessa. Kaksi vuotta sitten Miika voitti nuorten maailmanmestaruuden ja viime vuonna ensimmäinen vuosi pääsarjassa toi heti kaksi SM-mitalia. Nyt harjoituskausi tulevaa kesää varten on jo täydessä käynnissä.
- Olin vuoden vaihteessa leireilemässä kolme viikkoa Gran Canarialla. Alkuleiristä oli
pientä nihkeyttä, mikä todennäköisesti johtui runsaasta pyöräilystä ennen leiriä. Nousua tuli vähintään kiitettävästi, parhaimmillaan pisimmillä juoksulenkeillä yli 1000 metriä nousua. Kaikkiaan olosuhteet harjoitteluun olivat keskellä talvea erinomaiset ja varmasti tulee lähdettyä uudestaankin, Miika kertoi harjoittelustaan.
Tuomo Mäkelä - 22.1.2016, 21:44