Syksyn SM-kisoista jälleen huikeaa menestystä!

Syyskauden SM-kisakimaran avasivat jo parisen viikkoa sitten kilpaillut pitkät matkat. Viime viikonloppuna vuorossa olivat sprintti ja viestit.

Miikalle upeasti pitkän matkan Suomen mestaruus

Viime vuonna jo pronssille pitkällä matkalla yltänyt Miika Kirmula otti miesten yleisessä sarjassa komean voiton Kirkkonummella käydyssä kisassa. Edellinen ankkurilaisen voitto miesten pääsarjassa tällä monen mielestä kuninkuusmatkalla tuli vuonna 1991 sittemmin edesmenneen Mika Kuisman toimesta. Miikan vauhti oli omaa luokkaansa sillä matkalle mahtui myös joitain virheitä. Joka tapauksessa upea voitto! Myös Mikko Sirén oli mitalin syrjässä kiinni, mutta taipui lopulta kuudenneksi.

Mestarin kommentit heti kisan jälkeen ennen tuloksen selviämistä.

Naisten puolella Emily Kemp käänsi äärimmäisen tiukan sekuntitaiston pronssimitalista yhden sekunnin marginaalilla edukseen ennen Sofia Haajasta. Sanni Kivelä jäi Emilylle vain 10 sekuntia ja oli viides. Kaikkiaan pääsarjoissa kuuden parhaan joukkoon kiilasi siis uskomattomat neljä ankkurilaista!

Emilyn kommentit kisan jälkeen

Nuorissa kympin sakkiin ylsi hienosti Renja Roos D16-sarjassa. Sijoitus 7 ja uran ensimmäinen SM-plaketti!

R1-tulokset.

Kakkosryhmän kisoissa Tampereella parhaiten menestyi Timo Parttimaa, H45 hopeaa. Myös Anne Nurmi kartutti mittavaa mitalikokoelmaansa D50-sarjan pronssilla.

R2-tulokset

SM-sprintissä 2 mitalia ja 3 plakettia

Sprintin SM-kisa Vaasassa ei pääsarjojen osalta mennyt aivan odotetulla tavalla, vaikka tuloksena olikin kaksi plaketin arvoista suoritusta. Miehissä Miika Kirmula oli vielä yleisörastilla kärkivauhdissa, mutta lopun virheet pudottivat miehen SM-tuloksissa (josta ulkomaalaiset karsittu pois) kahdeksanneksi. Viikolla kipeytynyt jalka haittasi suoritukseen keskittymistä ja kisan jälkeen oli pakko tehdä päätös jättää seuraavan päivän viesti väliin. Kolme Suomen mestaruutta viimeisen neljän vuoden aikan voittanut Tuomo Mäkelä tuli hylätyksi. Vauhti olisi riittänyt tällä kertaa plaketeille. Mäksällä siis viimeisen viiden vuoden saldo kolme kultaa ja kaksi hylsyä. Naisten puolella Emily Kemp juoksi hyvin ei-lempimatkallaan sijoittuen SM-tuloksissa viidenneksi.

Mitaleista vastasivat tällä kertaa ikämiehet. Kun Markku Kaartinen on viivalla, yleensä palkintojenjakoa on syytä varautua odottamaan. Alussa tulleista isoista virheistä huolimatta tossu lauloi loppumatkan iloisesti ja palkintona neljäs perättäinen sprintin Suomen mestaruus!



Toinen vakiomenestyjä Heikki Toivio päätyi tällä kertaa H35-sarjassa pronssille.



Plaketille juoksivat Jonna Juva (D18/8.) ja Anne Nurmi (D50/6.).

SM-sprintin tulokset
Ilun kisakuvat

SM-viestistä kolme mitalia ja kaksi plakettia!

Ykkösryhmän SM-viestit juostiin Kurikassa Santavuoren vaihtelevan hienossa maastossa hienossa auringonpaisteessa. Naisten D21-joukkue juoksi kokonaisuudessaan varmat omat hyvät suoritukset omalla tasollaan ja uusi, kenties vastoin yleisiä ennakkospekulaatioita, viime vuoden pronssimitalin! Joukkueessa tällä kertaa Sanna Kauppila, Sanni Kivelä ja Emily Kemp. Mitalijoukkueet olivat täysin samat kuin viime vuonna Tampereen Pyrinnön voittaessa ja SK Pohjantähden viedessä hopeamitalit.



Miesten puolella Miikan poisjäänti muutti ennakkoasetelmia, mutta se ei joukkueen suorittamiseen vaikuttanut tippaakaan. Varamiehinen joukkue juoksi todella ennakkoluulottomasti kärkiletkassa taistellen mitalista loppuun asti. Tiukassa kilpailussa lopputuloksena oli hyvältä maistunut 7. sija joukkueella Markku Elo, Tomi Mattila, Tuomo Mäkelä ja Mikko Sirén. Erityisen hienoa päivässä oli, että Sannalle mitali oli ensimmäinen ja plaketti Markulle ja Todelle ensimmäinen laatuaan. #viestikulttuuri



Plaketista vastasivat odotetusti D20-tytöt sijoittuen seitsemänneksi. Joukkueessa Selja Kaartinen, Henna Yliluikki ja Jonna Juva.



Muista kahdesta mitalista vastasivat jälleen ikämiehet. Viime vuoden kultamitaliin ja edellä mainittuun viitaten H50-joukkueelta menestystä odotettiin ja sitä myös saatiin. Voitto tuli tällä kertaa joukkueella Rauno Hakala, Jarmo Reiman ja Markku Kaartinen. Cassulle mestaruus oli SM-viesteissä kaikkiaan peräti kymmenes!



Kenties aivan yhtä odotettu ei sen sijaan ollut H55-sarjan mitali. Pronssin kylkeen kuitenkin rouhaisivat Ilkka Saarimäki, Jari Pellinen ja Timo Parttimaa.



R1 SM-viestin tulokset
R2 SM-viestin tulokset
Ilun R2-kisakuvat

Huikeaa saldoa jälleen kerran. Onnittelut kaikille menestyneille ja muille omalla tasollaan onnistuneita suorituksia tehneille!

SM-kisakausi jatkuu vielä ensi viikonloppuna Vaajakoskella SM-yön merkeissä.

Vesa Mäkinen - 20.9.2016, 22:28

Uutisarkistoon