Tiomilan tunnelmaa

Kungsängenin Tiomila 2005 tarjosi tälle kevään suurviestille perinteiseen tapaan runsaasti vauhtia, vaihtuvia tilanteita ja ennen kaikkea jännitystä yön pimeinä ja tänä vuonna poikkeuksellisen kylminä tunteina. Tänä vuonna myös kärkikamppailu säilyi jännittävänä loppuun asti ja voittajaksi saatiin pitkästä aikaa ei-norjalaista väriä kun Södertälje-Nykvarnin Petr Losman kukisti ankkuriosuuden kaksinkamppailussa Haldenin Tore Sandvikin tämän eksyttyä loppuviitoituksella väärään karsinaan.

Etukäteisveikkailuissa Ankkurin joukkuetta ei juuri laskettu potentiaaliseksi menestyjäksi. Joukkueen keskuudessa luottamus ja usko omiin kykyihin on kuitenkin koko ajan ollut vahva. Joukkueen jäsenet olivat osoittaneet hyvää kevätkuntoa eikä pahempia sairasteluja tai loukkaantumisia ollut osunut kohdalle kevään aikana. Ainoastaan kilpailua edeltäneellä viikolla allekirjoittanut lievemmin ja Tuomas pahemmin olivat joutuneet flunssan kouriin. Lisäksi Jusu jäi pois joukkueesta iloisen perhetapahtuman lähestyessä.



Viestin kolme ensimmäistä osuutta olivat pituudeltaan 11,3 km. Ihanneajat oli tänäkin vuonna laskettu aivan pieleen ja ne alitettiin jopa minuutilla per kilometri. Ankkurin viestin avasi hienosti Sasha Tcherbakov. Osuuden alkuosa juostiin valoisassa noin neljän minuutin kilometrivauhtia ja Ankkurin testijuoksuennätyksen haltija oli tässä kyydissä kuin kotonaan vetäen alussa koko letkaa. Puolen välin paikkeilla tullut n. 2 minuutin virhe ei tahtia suuremmin haitannut, sillä yön jo laskeuduttua vaihtoon tultaessa kärki oli taas juostu kiinni. Sijoitus 6, ero kärkeen 28 sekuntia. Suomalaisista kovista joukkueista Paimion Rasti ja Sibbo Vargarna hylättiin jo avausosuudella väärän leiman takia. Ankkurin 2-joukkueessa Jay Nurminen vaihtoi sijalla 273 (-14.47).

Toisella osuudella kokenut Täpsä Parttimaa teki perusvarman viestisuorituksen. Sosiaalisena miehenä sosiaalisen viestisuunnistuksen taitava joukkueen ikänestori poimi oikeat letkat ja vältti suuret virheet vaihtaen sijalla 39 (-3.41). Kakkosessa juoksi PR:n Aleksi Toivola (281. -46.11) Kolmannella osuudella Maco Mäkinen sai jo alkumatkasta kärkiletkan näkyviinsä, mutta samalla tiheikköalueella kuin Sashallekin tullut parin minuutin ylimääräinen kiemura kariutti haaveet aivan kärkipään vaihtosijoituksesta. Virheen jälkeinen kova vauhdinpito yhdistettynä yön kylmyyteen ja maaston märkyyteen sekä alkuviikon sairasteluun kostautui loppukilometrien aikana kramppeina. Vaihtoon taisteltiin kuitenkin mukiinmenevästi sijalla 22 (-3.19). Kärjessä oli totutusti Halden, mutta muu joukko seurasi tiiviisti perässä. Tällä osuudella kuvioista poistui jällen yksi suomalaissuosikki Deltan maalileimauksen puuttuessa. Kakkosessa Touko kärsi ala-alueiden jäätymisestä ja kiri vaihtoon sijalla 272 (-1.14.01).

Neljäs osuus oli hajontapari kuudennen osuuden kanssa ja näille kertyi mittaa 6,9 km. Suna on koko kevään kärsinyt ylikunnosta, mutta levolla hän on kuitenkin päässyt oivaan juoksukuntoon. Varmana yökettuna tunnettu Suna ei pettänyt odotuksia tälläkään kertaa, vaan erinäisistä keskittymistä häirinneistä sormien lämmittelyoperaatioista huolimatta teki virheettömän suorituksen. Vaihtosija 16 (-4.37). Kakkosessa Paganuksen Ari vetristeli vanhoja muistoja vaihtaen sijalla 268 (-1.34.47).

Viides osuus oli legendaarinen långa natten. Tällä putkiosuudella oli mittaa kunnioitusta herättävät 17,1 kilometriä. Harmittavasti Mäksä pääsi lähtemään osuudelle parisen minuuttia aivan terävimmästä kärkiporukasta, johon kuuluivat suurimmat ennakkosuosikit ja etukäteen ajateltuna parhaat pitkän yön veturit mm. Halden, Kristiansand, Kalevan Rasti ja IK Hakarpspojkarna. Ykköselle Mäksälle tuli heti pieni koukku, eikä kosketusta tähän letkaan koskaan saatu. Sopivien vetoapujoukkojen puuttuessa alkoi takaa pikkuhiljaa kertyä lisää matkaseuraa, kunnes osuuden toiseksi nopeimman ajan juossut Orionin Tobias Nobornin vetämä letka sai Mäksän kiinni. Näin koossa oli yli 20:n miehen letka ja yösuunnistuksen tunnelma parhaimmillaan. Harmittavasti osuuden loppupuolella Mäksältä pyörähti nilkka pahanlaisesti ja tovin kiroilun ja kävelyn jälkeen näköyhteys letkan kärkeen oli kadonnut. Vaihtoon Mäksä saapui kahtia hajonneen letkan jälkimmäisessä osassa sijalla 26 (-13.27). Kärjessä alkoi myös tapahtua Kristiansandin Anders Nordbergin karattua yksin kärkeen. Hatunnoston ansaitsee myös Olli Salo, joka taivalsi pitkän osuuden miehekkäästi läpi ajassa 2.34.53 nostaen sijoitustakin pykälän 267:nneksi.

Kuudennella osuudella Vesku Elovaara teki rutinoituneen viestimiehen rutinoituneen suorituksen, joka noudatti tutuksi tullutta kaavaa: Ei suurempia kämmäilyjä, mutta pari harmittavaa pientä virhettä, jolloin jo mukavasti kiinni ajetut letkat pääsivät hieman karkaamaan. Sija pysyi samana eli 26:ntena (-15.27). Kärjessä Kristiansand romahti ulos kärkikamppailusta ja viiden joukkueen letka erottui muista (IK HP, SNO, Halden, Leksand ja KR). Suomalaisten exodus jatkui Tampereen Pyrinnön hylkäykseen, kun viestinviejä kaikkien katseiden alla unohti leimata TV-rastilla. Kakkosessa juoksi joku Northern Windin kaveri, joka joutui vielä puomilla odottelemaan seuraavaa miestä vartin huomatakseen, että miespulan takia kakkosen taival päättyi siihen.

Seitsemäs osuus oli jälleen putki, mittaa 7,9 km. Crespo Laakkiolla ei edellispäivien jännityksestä ollut tietoakaan, ja joukkueen toinen keltanokka (allekirjoittaneen lisäksi) teki erinomaisen juoksun häviten esim. Emil Wingstedtille vain kolme minuuttia. Viileästi letkojen vetoapua hyväksi käyttäen ja kovasta paikasta nautiskellen sija nousi 22:nneksi (-18.25). Loistava suoritus. Kärjessä ainoa muutos oli Hakarpspojkarnan tippuminen kyydistä.

Kahdeksas osuus muodosti hajontaparin yhdeksännen kanssa ja osuuksilla oli matkaa tasan 10 kilometriä. Pelaaja-valmentaja Juri Emaldinov ei kovia nimiä kumarrellut, vaan suoriutui osuudesta kerrassaan mainiosti. Jurille tyypillisesti omaa työtä tehden, huolimatta suuresta porukasta ympärillä, tuloksena oli nousu sijalle 15 (-19.43) osuuden 11:nneksi nopeimmalla ajalla, tappiota esim. kärjessä edenneeseen Jarkko Huovilaan 1.18. Viimeistään tässä vaiheessa tunnelma Ankkuri-leirissä alkoi olla todella korkealla, jännityksen kohotessa samalla osuus osuudelta. Kärjessä alkoivat ratkaisut selkiytyä KR:n ja Leksandin pudottua Haldenin ja Huovilan kyydistä. Ainoastaan SNO pysyi mukana. Kristiansandin loru loppui lopullisesti hylkäykseen.

Toiseksi viimeinen osuus juostiin vielä kärjen osalta aikataulun alituksen johdosta lähes kokonaan pimeässä. Se sopi niin Haldenin vastustajille kuin Ankkurillekin, sillä se tarkoitti vauhdin pientä hidastumista päiväosuuksien tykitykseen verrattuna. Vahvassa juoksuvireessä ollut Mädi oli nimittäin ollut koko viikon pahassa flunssassa ja joutui juoksemaan burana/finnrexin-yhdistelmän voimalla. Onneksi niitä omiakin voimia löytyi kuitenkin varastosta kiitettävästi. Matkan varrelle mahtui muutama pieni ja pari isompaakin virhettä, mutta ruotsin maajoukkuemiesten (Modig, Tryggesson) vauhti ei kuulemma tuottanut lainkaan vaikeuksia. Lopun koukun takia nämä pääsivät kuitenkin seuralaisineen hieman karkuun ja Maxille jäi noin 45 sekuntia kiinni kurottavaa edellä menneeseen letkaan. Mädin vaihtosija 17 (-21.54).

Ankkuriosuus oli pituudeltaan 16,2 kilometriä ja ainakin suomalaisten ihmetykseksi koko matkaltaan putkea. Kärkikaksikko eteni maastossa Tore Sandvikin vetäessä ja Petr Losmanin seuratessa lähituntumassa. Kävi niinkin, että Sandvik huomasi, ettei pysty tanssikaveriaan pudottamaan ja pysähtyi tarjoten Losmanille vetovuoroa. Tämän kohteliaasti kieltäydyttyä jäivät kaverukset vielä minuutiksi pohtimaan maailman menoa ennen kuin Sandvik alistui kohtaloonsa ja jatkoi vetojuhdan hommia. Loppuratkaisussa kävi sitten kuten kävi, mutta voitaneen todeta henkisesti vahvemman voittaneen. Onnittelut niin SNO:lle kuin erinomaiset kevätleiripuitteet tarjonneelle Kari Arposen Haldenillekin!! Taempana Kalevan Rasti varmisti parhaan suomalaisen tittelin kolmannella sijallaan. Seuraavina IK HP, Leksand ja kumara-Carstenin ja OK Ravinenin loppukirissä päihittänyt Mårten B. Boström ja Turun Metsänkävijät. Kahdeksanneksi ehti IFK Lidingö.

Raportit maastosta kertoivat Maxin saavuttaneen ensimmäiselle radiorastille edellään lähteneen letkan, jossa taisteltiin sijoista 11-17. Yksinäisen miehen paikka on kuitenkin kylmä ja vääjäämättä letka ajoi kiinni myös edellä kulkeneet Vehkalahden Veikot ja Ulricehamnin. Kuulutuksen ja videoscreenin keskittyessä voittajien haastatteluihin jännitys kilpailukeskuksessa odottavien keskuudessa nousi huippuunsa katseiden kurottaessa metsän synkkään siimekseen etsien vilahdusta tuosta meille niin rakkaasta vihreästä paidasta. Odotus palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla Maxin singahtaessa letkan ensimmäisenä viimeiselle rastille. Kaikki, jotka tämän miehen tuntevat tiesivät siinä vaiheessa, että homma oli tuuletuksia vaille taputeltu ja yhdeksäs sija meidän! Tunnelma joukkueen jäsenissä oli osaltaan hieman epäuskoinenkin, mutta samalla mahtava ja hieno. Kaipa se on se tunne, minkä takia tätä tekee ja mikä saa lähtemään lenkille talven loskaisimpinakin aikoina.



Joukkueen keski-ikä oli 28 vuotta. Sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Suomalaisista (Juri included) viisi alle 24 v., kolme yli 35. Lisäksi Max ja Sasha, 29 ja 28 v. Kaikkia yhdisti yhteinen tavoite, loistava Ankkuri-henki ja usko omiin sekä kaverin kykyihin. Kunnia kuuluu yhtälailla myös muille ryhmän jäsenille, jotka omalla panoksellaan ovat luoneet kilpailua joukkuepaikoista ja nostaneet sinne mahtuneiden tasoa puhumattakaan joukkuehengen luonnista.
Kiitos valmennusjohdolle. Juoksujärjestys oli täydellinen, leirit ovat olleet erinomaisia ja luottamusta urheilijoihin on riittänyt niinäkin hetkinä, jolloin tulos ei aina ole ollut odotuksien mukainen. Kiitos seuran puuhaihmisille ja talkoolaisille, ilman teidän panostanne näin laadukas valmennustoiminta ei olisi mahdollista.

Toisin kuin SSS:n otsikoinnista voisi päätellä, Ankkuri ei paikannut vuoden 2004 tiomila-romahdustaan, vaan saavutti upean 9. sijan Tiomilassa vuonna 2005!!

SSS:n juttu
Turun Sanomat
Ankkurin Tiomila-historia
Tiomilan tulokset

FinnSpringissä lopetetaan leijuminen. Jukolassa tullaan!

Vesa Mäkinen - 1.5.2005, 22:11

Uutisarkistoon