FinnSpring Noormarkussa

Vesku osui harvinaisen oikeaan kirjoittaessaan Tiomilan jälkeen, että FinnSpringissä lopetetaan leijuminen. Vaikka sunnuntainen viesti ei miehiltä aivan suunnitelmien mukaan edennytkään, nähtiin Noormarkussa juostuissa FinnSpring-kilpailuissa hyviäkin suorituksia.

Lauantaisessa henkilökohtaisessa kilpailussa naisten eliittisarjassa Sanna Heinonen sijoittui 13. 11.40 päivän ylivoimaiselle voittajalle, Paimion Satu Vesalaiselle hävinneenä. Miesten eliittisarjassa Sasha Tcherbakov sijoittui 31.:ksi yllätysvoittaja Marko Väisäsästä 11.24 hitaampana.

FinnSpringissä katsastettiin pääsarjoissa ja nuorissa suunnistajia toukokuun lopun PM-kilpailuihin Norjaan. Tästä syystä kotinurkillaan kilpaillut Sanna Nurmi suunnisti 18-sarjan sijaan tyttöjen 20-sarjassa, missä hän sijoittui hienosti kuudenneksi. Näyttö ei kuitenkaan riittänyt PM-kisalippuun.

Miesten A-sarjassa Vesa Mäkinen oli kuudes ja A-lyhyessä Juri Emaldinov kolmas. Naisten A-sarjassa Heli Elovaara sijoittui viidenneksi.

Sunnuntaisessa viestissä miesten joukkue oli 19. Avauksessa Sasha joutui taipumaan yli neljä minuuttia osuudella karkuun juosseelle Janne Virtaselle. Toisella osuudella kevään komeetta Vesku kavensi eroa kärkeen vajaalla minuutilla ja nosti sijoituksen yhdenneksitoista. Kolmannella osuudella jalkavaivaisen Jurin tilalle joukkueeseen nostettu Jussi Suna joutui antautumaan kärjen vauhdista muutaman minuutin lisää. Sijoitus vaihdossa yhdeksästoista. Ankkuriosuudella Tuomo Mäkelä onnistui virheistä huolimatta säilyttämään sijoituksen maaliin asti. Viestin voitti Delta.

Naisten viestissä Vesalaisen Satu jatkoi hurjia otteitaan nostaen Paimion Rastin ankkuriosuudella yli kuuden minuutin takaa-ajoasemasta voittoon. Ankkurin joukkue Heli Elovaara, Sanna Nurmi ja Anne Nurmi sijoittui tasaisesti kärjelle jääden kuudenneksitoista.

Tuomo Mäkelä - 2.5.2005, 9:22

Uutisarkistoon