MM-keskimatka

Tänään ratkaistiin Tanskan MM-kisojen viimeisten henkilökohtaisten mitalien kohtalo. Silkeborgin lähellä Gjern Bakkerin upeassa pyökkimaastossa juostussa kisassa lähes kaikki huiput kaatuivat virheisiin. Osa pääsi jaloilleen nopeammin, osa jäi voivottelemaan kanveesiin.

Naisten kisassa kärkikaksikon muodostivat jälleen Sveitsin Simone Niggli-Luder ja Norjan Marianne Andersen. He olivat sangen ylivoimaisia sillä pronssin ottanut Venäjän Tanja Riabkina hävisi voittajalle 2.15, mitä keskimatkalla voi pitää jo pienenä ikuisuutena. Suomalaiset Minna Kauppi, Heli Jukkola ja Anni-Maija Fincke olivat sijoilla 4, 5 ja 7, mutta kuten SSL:n kisakanavan haastatteluista voi päätellä, eivät suoritukset olleet aivan parasta A-luokkaa.

Miesten kilpailussa tilanteet vaihtelivat kisan aikana kutkuttavasti. Yleisörastilla johdossa olleet Jarkko Huovila ja Valentin Novikov tekivät molemmat loppulenkillä samantyyppisen virheen ja lukivat väärää väliä, vieläpä eri rasteilla. Niinpä kultapallille nousi Norjan Holger Hott Johansen ennen Huovilaa ja britti Jamie Stevensonia Novikovin jäädessä viidenneksi. Keskimatkan kolmesti peräkkäin valloittanut Thierry Guergiou teki alkumatkasta ratkaisevan pummin ja jäi tällä kertaa neljänneksi.

Erikoisuutena tällä kertaa mainittakoon, että miesten 10 parhaan listalla oli edustettuna 9 eri maata. Ainoa tuloksissa kaksi miestä kymppisakkiin saanut maa oli Ranska, mikä vielä kymmenen vuotta sitten olisi tuntunut melko ihmeelliseltä..

Huomenna MM-kisat päättyvät viestien muodossa. Juoksujärjestyksiä voi spekuloida täällä. Valitettavasti Maxin nimeä, sen paremmin kuin Natalian tai Rantsunkaan, ei listalta löydy. Kolmiosuuksisessa viestissä jännitys tulee varmasti säilymään loppuun asti ja viestin ratkaisuhetkiä tv-kuvan, kuulutuksen ja TracTrac-seurannan muodossa voi jälleen seurata järjestäjien on-line sivuilla.

Vesa Mäkinen - 5.8.2006, 0:01

Uutisarkistoon