Kultaa, kultaa, kultaa ja pronssia !!

Ykkösryhmän SM-viesteistä kaksi kultaa!!

Turun Suunnistajien maine kisajärjestäjänä sai vahvistuksensa, kun pää- sekä nuorten sarjojen viestien Suomen mestaruuksia ratkottiin Nousiaisissa. Lähtöjä siirrettiin sisäänlukuongelmien takia, tulostaululla oli vielä kotiin lähdettäessä pelkät lähtölistat ja pesupaikallakin oli vaihtoehtoina joko jääkylmää tai tulikuumaa vettä. Onneksi sentään sää oli jälleen mitä parhain ja Ankkurin kaikki kiitokset ansaitseva aktiivinen ja runsaslukuinen toppatakkiosasto piti kisaa seuranneet tilanteesta ajan tasalla.




Eilen vakuuttavaa jälkeä keskimatkalla tehneet D20-tytöt kestivät ennakkosuosikin paineensa ja ottivat hienon voiton, jonka makeutta lisännee se, että pahin haastaja Suunta-Sepot oli jo liki viiden minuutin karkumatkalla viimeisessä vaihdossa. Ankkuriosuudella Heini teki kuitenkin todellisen kanuunasuorituksen ja oli yleisörastille tultaessa jo saanut SuSen ankkurin, nuorten MM-mitalisti Ulrika Uotilan kiinni. Sen jälkeen jännityksellä odotettiin, miten puska rytisee viimeisen rastin läheisyydessä ja rytisihän se iloisesti Heinin kaartaessa ensimmäisenä loppuviitoitukselle joukkuetovereidensa maaliin saattamaksi. Maalissa Heini totesi, että "oli ihan kiva fiilis kun kaveri jäi puhtaasti juoksemalla". Maalissa eroa oli 16 sekuntia. Unohtaa ei tietenkään sovi muiden joukkueen jäsenten panosta, sen verran hyvin he juoksivat. Joukkue kokonaisuudessaan Joosefiina Kukkonen (vaihdossa 7.), Sanna Nurmi (2.) ja Heini Saarimäki (maalissa 1.). (Kuva yllä). Kaksi kärkijoukkuetta olivat ehkä odotetunkin ylivoimaisia sillä yllätyspronssimitalisti Oriveden Ponnistus hävisi tytöille jo yli 16 minuuttia.




Lisää ilon aihetta saatiin melkein heti perään, kun H18-joukkue Mikko Siren (2.), Olli Salo (1.) ja Janne Nurminen (1.) (Kuvassa oikealta vasemmalle) pääsi tuulettamaan voittajana maalisuoralle juuri takaisin maalisuoran päähän ehtineen seuran lipun kanssa. Koko joukkue esiintyi viestissä edukseen, eikä voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Erityisesti vasta 16-sarjalaisen Mikon suoritus avausosuudella oli erinomainen ja hän oli lopulta yksityisajoissa joukkueen nopein. Toisella osuudella Olli repäisi eron seuraaviin jo neljään minuuttiin. Ankkurina "Görfezillä" oli varaa ottaa hivenen vauhdista pois ja varmistaa, ettei suurempia pummeja pääse syntymään. Ainakin yleisörastin seutuvilla näytti siltä, että tekeminen oli rentoa ja hyvin hanskassa. Voittojen ratkettua mukavasti muutaman minuutin väliajalla, intoutui kuuluttajakin osuvasti vertaamaan tunnelmia ankkurilaisten leirissä Münchenin olympialaisten suomalaisriemuun Virénin ja Vasalan kultajuoksujen jälkeen.

Enempää palkintosijoja ei Nousiaisissa sitten suotu, vaikka lähelle päästiin useassakin sarjassa. Naisten joukkue Sanna Heinonen (8.), Natalia Tomilova (12.) ja Maria Rantala (11.) oli ensimmäinen palkintojenjaosta rannalle jäänyt viimevuotiseen tapaan. Miesten viestissä väliosuuksilla tehtiin liikaa virheitä ja viime vuoden komea viides sija jäi tällä kertaa haaveeksi. Joukkueessa juoksivat Tuomas Kari, Vesa Mäkinen, Tuomo Mäkelä ja Jussi Suna. Vaihtosijat 1!, 10, 17 ja maalissa 12.
D16-sarjan joukkue Fanny Kurppa, Matleena Kukkonen ja Milla Saarimäki juoksi sangen mainiosti ja jäi plakettisijoituksesta vain 1,5 minuutin päähän. Tyttöjen vaihtosijat 28, 19 ja maalissa sija 12. Myös H16-joukkue Antti-Pekka Niinistö, Tomi Koskela ja Santtu Kivelä suoritui omaan tasonsa nähden perin mukavasti yli 50:n joukkueen sarjassa. Poikien vaihtosijat 36, 30 ja maalissa 31.

Kakkosryhmä kilpaili Sammatissa




Hiidenkiertäjien isännöimät ikäsarjojen viestit tarjosivat lisää hienoa menestystä. H50-sarjan joukkue Harri Niinistö, Ilkka Saarimäki ja Hannu Kurppa (kuva yllä) nimittäin otti upean voiton kihelmoivän jännittävien vaiheiden jälkeen. Ankkuriosuudella Hannu otti edellä lähteneen RR:n kiinni ja ratkaisi neljän sekunnin voiton rajulla hurmioituneella kirillä. "Pojat" olivat koko viestin hyvin kärjen tuntumassa ja vaihtoivat sijoilla 4, 2 ja maalissa siis 1.




Kovin ennakkotäpinöin matkaan lähtenyt H35-joukkuekaan ei pettänyt odotuksia. Tiukan otatuksen jälkeen joukkue Timo Parttimaa (kärjessä 40 sekunnin karussa, jos joku ei vielä ole siitä kuullut..:)), Vesa Elovaara (5.) ja Juri Emaldinov (3.) pääsi pokkaamaan pronssimitalit. (kuva yllä)

1-ryhmän tulokset
2-ryhmän tulokset

Vesa Mäkinen - 17.9.2006, 22:30

Uutisarkistoon