Nuori Suunta –viestistä tytöille kultaa, pojille hopeaa

Alueen Nuori Suunta-viestit juostiin tiistai-iltana Aurassa. Kisassa oli tytöille ja pojille 2 eri sarjaa, 3-osuuksinen rastireittisarja alle 10-vuotiaille ja 4-osuuksinen sarja 11-16-vuotiaille siten, että joukkueen yhteisikä on korkeintaan 54 vuotta.


Ankkurin D11-16 joukkue Sanni Kivelä, Emma Laakkio, Lilia Emaldynova ja Milla Saarimäki (Kuvassa yllä. Kuva Ilu) suunnisti komeaan voittoon. Sanni vaihtoi ensimmäiseltä osuudelta viidentenä, reilu 3 minuuttia kärjessä vaihtaneen MS-Parman kakkosjoukkueen jälkeen. Joukkueen nuorimmat viestinviejät Emma ja Lilia suoriutuivat osuudestaan erinomaisesti ja vaihtoivat molemmat piikkipaikalla. Vaikea maasto ja vaikeat radat tekivät erot suuriksi ja Milla pääsi ankkuriosuudelle jo lähes kymmenen minuutin etumatkan turvin. Onneksi eroa oli näin paljon sillä Millan koko kesän vaivannut nilkka meni taas pahasti ympäri ja juoksemisesta vitosrastin jälkeen ei meinannut tulla enää mitään. Milla olikin loppuviitoituksella vihainen, että mitä ne nyt minulle enää huutaa, kun kaikki ovat jo kuitenkin maalissa. Maalissa hänelle vasta selvisi, että he todella voittivat viestin. Lähtiessään hänellä ei tietenkään ollut mitään tietoa etumatkastaan. Toiseksi nousi TuS ja kolmanneksi MS Parman 3. joukkue.


Poikien vastaavassa sarjassa TuS oli selkeä ykkönen mutta Ankkurin pojat oli yhtä selkeä kakkonen. Joukkueessa juoksivat Miika Kirmula, Janne Heikkilä, Juho Nissi ja Tomi Koskela. (Kuvassa vasemmalta Tomi, Janne, Juho ja Miika. Kuva Ilu). Joukkueen vaihtosijoitukset olivat 6-2-4-2. Kakkosjoukkueen aloittaja Santtu Kivelä avasi erinomaisesti ollen vaihdossa neljäs vain 24 sekuntia kärjestä.

Nuorempien sarjojen osalta kilpailun pilasi ratamestari (ja kilpailun valvoja), joka oli viimeisestä noin viidestä vuodesta poiketen tunkenut ratoihin hajonnat. Hajontasysteemin ja sen teknisen esittämisen ymmärtämiseen kun ei tahtonut kaikkien kokeneittenkaan aikuisten ymmärrys riittävän, niin ei ollut ihme, että maastosta tuli todella paljon nuoria pettyneitä suunnistajia. Tilannetta vaikeutti vielä nuorille liian vaikea maasto, sateinen sää sekä se, että hajonnan olemassaolosta ei puhuttu kilpailukutsussa eikä ohjeissa mitään. Kuuluttaja oli siitä kuulema maininnut, mutta kuulutus ei kulunut 10 metriä kauemmas. Nuori Suunta –viesti on monelle ensimmäisiä suunnistuskokemuksia, kun yritetään saada seurasta kokoon mahdollisimman paljon joukkueita. Tällaisilla kisakokemuksia ei kyllä nuoria kannusteta osallistumaan jatkossa kilpailuihin. RR-sarjojen osalta tehtiin protesti, jonka tuomarineuvosto käsitteli ja päätti, että tulokset jäävät voimaan.

Tulokset

Ilu - 14.8.2007, 22:47

Uutisarkistoon