Ankkurin edustusryhmä leireili viikonloppuna Ruotsissa. Leirin päätteeksi sunnuntaina suunnistettiin Kolmårdskavlen, jossa miesten ykkösjoukkue oli 14.
Pääjoukon saapuessa Södertäljeen varhain perjantaiaamuna olivat allekirjoittanut ja Mädi ehtineet yhdessä kolmen pohjalaissuunnistajan kanssa koluta harjoitusmaastoja jo vajaan viikon. Tulevia Ruotsin mestaruuskilpailuja silmällä pitäen tehdyt harjoitukset tarjosivat hyvät puitteet myös suomalaisille. Maastot olivat vaihtelevia mutta vaativia, kartat ruotsalaisen mittapuun mukaan hyviä ja radat ajatuksella laadittuja. Haitannut ei sekään, että päivälämpötilat kipusivat säännöllisesti yli kymmenen asteen.
Pääjoukon keskittyessä perjantaina harjoitteluun osallistui neljä joukkueellista miehiä kaksiosuuksiseen yöviestiin, Svartnattaan. Vahvimmaksi osoittautui Ankkurin jäätävän kova kolmosjoukkue, joka tosin oli miehitetty ulkoseuralaisvahvistuksilla Mikko Patanalla ja Juha Sorvistolla. Joukkue oli viestissä toinen. Mädi ja allekirjoittanut suunnistivat kolmansiksi.
Sunnuntaina Kolmårdskavlenissa miesten ykkösjoukkue oli vielä ankkuriosuudelle lähdettäessä neljäntenä, mutta Max otti koukkua pienen armeijan tarpeeseen ja sijoitus valahti neljänneksitoista. Kakkosjoukkue oli viestissä 22. ja vahvistettu kolmonen 34.
Viestikausi jatkuu ensi lauantaina Sauvossa Kevätyönviestillä, minne miehet lähtevät puolustamaan viime vuoden voittoaan.
Svartnatta
Kolmårdskavlen
p.s. Tiomilassa ankkuriosuus on putki.
Tuomo Mäkelä - 9.4.2008, 9:58