Ankkurin kilpailujutut 2001:

Smålannissa päivämiesten päivä...

Molemmat Ankkurin miesjoukkueet, mutta varsinkin ykkösen miehistö juoksi mainiot päiväosuudet tämänvuotisessa Smålandskavlenissa. Sen sijaan yömiehet saivat kylmää kyytiä sekä suunnistuksellisesti että myös fyysisesti. Noviisi ja Risto ykkösessä olivat vielä kakkosenkin Mädiä ja J-P:tä pari minuuttia vaisumpia.

Sen sijaan päivämiehet Juri, Tumppi ja Mika sekä kakkosen Janne K., Olli ja Valtsu juoksivat melko virheettömästi ja varsinkin ykkösen lähes 50 sijan nousu oli loistava. Maasto oli varsinkin yöosuuksilla kohtalaisen vaativa ja kärkijoukkueiden letkojen vauhti todella kovaa, vaikka ihanneajoista viitisen minuuttia jäätiinkin. Päivällä hyvä näkyvyys maastossa helpotti jonkin verran suunnistusta, eivätkä hajonnatkaan tarjonneet paljonkaan päänvaivaa. Hyvä kisa kuitenkin kaiken kaikkiaan, keväällä parannetaan taas tästä...

Tuloksia:

H21 (199)

   Pl   Stnr Lag                                                                   Tid 
             Namn                      År     Tid  StrPl Gaffling  BanPl  VäxlTid  VäxPl 

    1     96 IK Hakarpspojkarna 1                                               346:01 
             Håkan Öhlund               0   69:41      2 BB            3    69:41      2 
             Klas Karlsson              0   69:09      2 AA            1   138:50      1 
             Fridolf Eskilsson          0   50:17     18 C             7   189:07      1 
             Andreas Rangert            0   72:41     18 BAB           4   261:48      1 
             Mattias Karlsson           0   84:13     22 ABA          23   346:01        

    2    197 Södertälje/Nykvarn Orientering 1                                   350:10 
             Michael Wehlin             0   79:03     34 AA           16    79:03     34 
             Martin Lampinen            0   73:59     13 BB            8   153:02     15 
             Johan Sundèn               0   48:01      4 B             2   201:03      8 
             Erik Axelsson              0   69:40      2 CBC           1   270:43      4 
             Anders Axelsson            0   79:27      5 AAA           8   350:10        

    3    161 Bækkelagets Sportsklub 1                                           350:16 
             Johan Ivarsson             0   72:56      5 AA            4    72:56      5 
             Hans Olof Amblie           0   72:48      9 BB            7   145:44      3 
             Jonn Are Myhren            0   51:12     33 B            10   196:56      3 
             Ulf Brenna                 0   74:00     26 CBC           3   270:56      6 
             Jim Øystein Nybråten       0   79:20      4 AAA           7   350:16        

    4    157 Delta 1                                                            351:56 
             Jani Lakanen               0   77:55     22 AA           11    77:55     22 
             Miika Hernelahti           0   74:55     17 BB            9   152:50     13 
             Samuli Launiianen          0   48:45      6 A             3   201:35      9 
             Valentin Novikov           0   69:00      1 BAB           1   270:35      3 
             Jonne Lakanen              0   81:21     12 CBC          14   351:56        
---
   30    153 Angelniemen Ankkuri 1                                              375:12 
             Timo Parttimaa             0   84:50     77 AA           37    84:50     77 
             Risto Kivinen              0   85:04     87 BB           48   169:54     78 
             Juri Emaldinov             0   50:45     26 C            10   220:39     57 
             Tuomo Mäkelä               0   72:00     14 BBB           6   292:39     37 
             Mika Hämälistö             0   82:33     16 AAA          18   375:12        

---
   64     25 Angelniemen Ankkuri 2                                              395:20 
             Tuomas Kari                0   87:04     93 AA           48    87:04     93 
             Juha-Pekka Andelmaa        0   81:30     57 BB           34   168:34     65 
             Janne Kivelä               0   53:28     62 A            26   222:02     70 
             Olli Vesalainen            0   78:04     57 BAB          11   300:06     63 
             Valtteri Tetri             0   95:14     85 CBC          37   395:20        
Tulokset kokonaisuudessaan


[Klikkaa isommaksi]

SM-viestistä tuomisiksi 3 x plakettisarja!!

Ankkurin juniorit osoittivat tasonsa laajalla rintamalla SM-viesteissä Karjaalla. Tuomisina oli kolme plakettisijaa H18-joukkueen sijoituttua viidenneksi, D16-tyttöjen otettua iloistakin iloisemman kuudennen sijan (lisää...) ja H20-poikien noustua lopputuloksissa seitsemänneksi. Miesten ykkösen viesti kulki nahkeasti heti JiiPeen avausosuudesta alkaen, eikä Timon kohtuullisen toisen osuuden hissijuoksun jälkeen sijoitus enää kovin paljon muuttunut. Risto takkuili kolmannella osuudella seitsemän minuutin verran ja Mika toi viestin maaliin sijalla 46. Kakkosessa Jusu avasi jälleen kohtalaisen mukavasti nykykuntoonsa nähden tullen vaihtoon n. 2.30 kärjen jälkeen.

[Klikkaa isommaksi]

[Klikkaa isommaksi]

H18-viestin avasi Janne K. tullen vaihtoon vajaat 7 minuuttia jatkossakin kärjessä edenneen Kymin Suunnistajien jälkeen 15. sijalla. Tuomas K. jatkoi ja nosti Ankkuria jo sijalle 7 ja mukaan plakettitaisteluun. Olli V. sinetöi varmalla ankkuriosuudella ja parin irtosijan nousulla viidennen sijan kovassa kisassa.

(ylhäällä oikealla H18-joukkue, vas. Janne, Tuomas ja Olli, vasemmalla Janne K. juoksun jälkeen ja oikealla Tuomas K. loppuviitoituksella)

[Klikkaa isommaksi]

Vanhempien juniorien joukkueen viestin avasi varusmies Jarkko P. tullen vaihtoon 12. sijalla 7.40 kärjen jälkeen. Vesa M. jatkoi varmasti nostaen viisi pykälää seitsemänneksi ja ankkuriosuudella Tumppi M. veteli rauhallisesti pitäen sijoituksen kohtuullisen mukavasti seitsemäntenä. Poikien viestin voitti Tampereen Pyrintö johtaen Kymin Suunnistajien tapaan viestiä alusta loppuun asti. Wepinheiluttajan "musta hevonen" NouSki ei aivan pystynyt voittoon asti, Ikaalisten pojille mainio pronssisija kuitenkin kotiinviemisiksi.

(vasemmalla H20-joukkue, vas. Jarkko, Vesa ja Tumppi)

Ja vielä muutamia kuvia SM-viesteistä:

Jussi loppuviitoituksella
Risto loppuviitoituksella
Olli tyytyväisnä
"Kirjanpitoa ja tiukkoja ilmeitä..."

H18              (5,5 + 5,3 + 6,7 km)
 
Lähti : 35     Keskeytti : 3     Hylätty : 1
 
   1         411 Kymin Suunnistajat 1               2.06.23
      1. osuus   Mattila Tuomas                            38.16      1
      2. osuus   Töyrylä Matti           43.51     1     1.22.07      1
      3. osuus   Lehto Jonne             44.15     3     2.06.23      1
 
--- 

   5         402 Angelniemen Ankkuri 1              2.19.08
      1. osuus   Kivelä Janne                              45.04     15
      2. osuus   Kari Tuomas             48.27     4     1.33.32      7
      3. osuus   Vesalainen Olli         45.35     8     2.19.08      5

H20              (6,6 + 7,6 + 8,6 km)
 
Lähti : 32     Keskeytti : 2     Hylätty : 0
 
   1         333 Tampereen Pyrintö 1                2.33.34
      1. osuus   Saarijärvi Hannu                          45.32      1
      2. osuus   Juntunen Jouko          53.55     5     1.39.27      1
      3. osuus   Vähänen Elmeri          54.06     4     2.33.34      1

---
 
   3         310 Ikaalisten Nouseva Voima 1         2.35.47
      1. osuus   Ojala Jani                                47.42      5
      2. osuus   Siven Ville             53.06     3     1.40.48      3
      3. osuus   Kotamäki Iivo           54.59     7     2.35.47      3
 
--- 

   7         301 Angelniemen Ankkuri 1              2.45.42
      1. osuus   Pyy Jarkko                                53.12     12
      2. osuus   Mäkinen Vesa            54.53     6     1.48.06      7
      3. osuus   Mäkelä Tuomo            57.36    10     2.45.42      7
 

[Tulokset kokonaisuudessaan], tulospalvelun hoiti jälleen Tulospalveluhemmot


Varsinais-Suomen Viestistä kakkossija!!

[Klikkaa isommaksi]

Maarian Mahti järjesti onnistuneen ja ankkurilaisittain iloisen Viestiliigatapahtuman lauantaina 11.8.2001. Kartta, radat, hajonnat ja maastokin olivat varsin mainiot ja kun sääkin suosi, oli kilpailu kaiken kaikkiaan onnistunut. Miesten sarjassa tahtipuikkoa heilutti heti ensimmäisestä vaihdosta alkaen Paimio, ja Antti Ryynäsen karattua toisella osuudella yli puolentoista minuutin karkumatkalle taisteltiinkin viestissä vain toisesta sijasta. Ankkuri näytti muille mallia, miten kurinalaisilla ja värittömillä suorituksilla pystytään viesteissä takaa-ajoasemistakin nousemaan korkealle ja lauantaina siis kakkospallille.

Ykkösen viestin aloitti Timo P. tullen vaihtoon 3.06 kärjen jälkeen vasta 20. sijalla kiristävien takareisien kanssa. Kakkosessa Olli V. avasi hyvin tullen vaihtoon kahdeksantena 1.02 kärjestä päästäen viimeisen rastivälin virheellään Juha Suomisen kärjessä vaihtoon. Ankkurin noston aloitti toisella osuudella Tumppi M., joka juoksi osuuden toisen osuuden toiseksi nopeimman osuusajan (samoin kuin Risto ja Mika osuuksillaan). Sijoitus nousi jo seitsemänneksi kakkosjoukkueen Vesa M:n seuratessa perässä yhdeksäntenä. Eroa kärkeen oli tässä vaiheessa 3.24. Yhteensattumien takia vajaaksi jääneen kakkosjoukkueen hyvä alku loppui toiseen osuuteen.

[Klikkaa isommaksi]

Nousun taisteluun kakkossijasta sinetöi kolmannella osuudella Risto K. rauhallisen varmalla perusjuoksulla. Edellispäivän sopimus Tumpin kanssa juoksujärjestystaian (kolme viestiä katastrofaalisesti Tumpin ja Riston juostessa peräkkäin) rikkomisesta piti ja Nouskin Kotamäen ja Parman Määtän kanssa lopun taivaltanut Ryde vaihtoi neljäntenä 11 sekunnin päässä kakkosena vaihtaneesta Nouskista. Juri E. juoksi myös virheittä sijoituksen ollessa vaihdossa toinen 4.24 Paimiosta. Lähimmät uhkaajat olivat Pargas IF 44 sekuntia takana ja MS Parma 53 sekunnin päässä. Nouski ja TuS (Janne Salmi) olivat tässä vaiheessa jo lähes kahden minuutin päässä.

[Klikkaa isommaksi]

Mika H. lähti matkaan päättäväisenä ja vaikka juoksu ei kuulemma tuntunut helpolta, piti Mika Paraisten Salmenojan, Parman Heikelän, TuSsin Venhon ja vielä Nouskin Mazuliksen helposti loppumatkalla takanaan. Koko joukkue oli hienoon nousuun todella tyytyväinen, sillä pikkuviesteissä ei virheettömään suoritukseen oltu tällä kaudella pystytty ja tulokset aiemmissa osakilpailuissa olivat melko vaisuja Jukolaa lukuunottamatta. Spekulointi avausosuudenkin notkahduksesta lopetettiin heti alkuunsa, sillä Timo antoi vain taktisesti viisaasti Tumpille hieman selkiä eteen kiintopisteeksi... ;-)

Liiga jatkuu SM-viesteillä ja vaativissa Karjaan maastoissa virheettömien suoritusten arvo tulee olemaan arvaamaton.

H21
 
Lähti : 31     Keskeytti : 1     Hylätty : 2
 
   1             Paimion Rasti 1                           2.48.56
      1. osuus   Suominen Juha                              33.54      1
      2. osuus   Ryynänen Antti                 33.54     1.07.48      1
      3. osuus   Lindeqvist Markus              33.14     1.41.02      1
      4. osuus   Virtanen Janne                 33.44     2.14.46      1
      5. osuus   Lindeqvist Juuso               34.09     2.48.56      1
 
   2             Angelniemen Ankkuri 1                     2.52.12
      1. osuus   Parttimaa Timo                             37.00     20
      2. osuus   Mäkelä Tuomo                   34.11     1.11.11      7
      3. osuus   Kivinen Risto                  34.03     1.45.15      4
      4. osuus   Emaldinov Juri                 33.55     2.19.10      2
      5. osuus   Hämälistö Mika                 33.01     2.52.12      2
 
   3             Pargas IF 1                               2.52.33
      1. osuus   Laine Jarkko                               34.52      6
      2. osuus   Järvistö Jaakko                36.21     1.11.14      8
      3. osuus   Nymalm Sören                   34.10     1.45.24      5
      4. osuus   Dahlen Mats                    34.30     2.19.54      3
      5. osuus   Salmenoja Samuli               32.38     2.52.33      3

---

                 Angelniemen Ankkuri 2                    KESKEYTT
      1. osuus   Vesalainen Olli                            34.56      8
      2. osuus   Mäkinen Vesa                   36.19     1.11.16      9

Tulokset kokonaisuudessaan


Pistejahti jatkui Kalevan Rastiviesteissä

Lauantaina 7.7. taisteltiin jälleen Viestiliigan pisteistä, tällä kertaa Vihannissa Kalevan Rastiviesteissä. Ankkurin ykkösjoukkue sijoittui viestissä kymmenenneksi. Timo P. avasi vaihteeksi ykkösen viestin kivikkoisessa mutta risukkoisessa maastossa mainiosti kahdeksannella tilalla. Risto nappasi kärjen kiinni väliaikarastille mennessä, mutta haksahtaminen ratamestarin hajonta-ansaan ja toiseksi viimeisen rastin lähes parin minuutin pummi pudottivat joukkueen armotta ulos kärkikamppailusta 14. sijalle. Juri jatkoi kuitenkin hyvin ja Mika H:n hieno, viidenneksi nopein ankkuriosuusaika nosti joukkueen kymmenenneksi.

Kakkosjoukkueen viestin avasi Jusu tullen vaihtoon aivan Timon kannassa. Vesa epäonnistui kuitenkin toisella osuudella pummaamalla jo ykkösrastia viisi minuuttia ja kakkosen sijoitus oli jo tässä vaiheessa 22.. Tommi ja Tumppikaan eivät olleet parhaimmillaan ja kakkosen sijoitus oli loppujen lopuksi 25:s.

Viestiliigassa Ankkurin ykkönen on yhä seitsemäntenä ja kakkosjoukkuekin sijalla 30.

Tulokset kokonaisuudessaan


Ankkuri plaketille Jukolassa, sijoitus 20.

[Seitsemän...]

Plaketinhakumatka Pohjanmaalle tuotti tulosta ja Ankkurin miesjoukkue palasi Jurvasta prenikat taskuissaan. Kauaksi ei jäänyt myöskään etukäteen suunniteltu kymmenes sija ja jopa pienoinen pettymys hiipi mieleen ainakin osalle joukkueesta. Tyytyväisimpiä olivat kuitenkin varmasti ensimmäisen kerran Jukolassa palkintopallille kivunneet Timo P., Olli V., Mika H. ja Sasha, joille plaketti oli siis ensimmäinen Jukolassa.

Innostus ja odotuksen aikaansaama jännitys, mutta myös lupaava hyväntuulisuus näkyivät ja kuuluivat koko miesten joukkueessa. Kun vielä Jussi onnistui avauksessa totutusti (sijoitus 48. 3.08 kärjestä), oli Jukola-fiilis tarttunut koko Ankkuri-leiriin. Jusu totesikin osuuden jälkeen: "Tänään muuten kyl pärjätään..." ja taisteluhenki ykkösen miehillä oli valmis. Timo ainakaan ei ennen viestiä oikein tahtonut housuissa pysyä ja ainakin allekirjoittaneesta näytti vähän siltä, että sillä latauksella haetaan alkupään rasteja oikein urakalla. Toisin onneksi kävi ja Timppa tykitti oikein kunnon kanuunajuoksun tuoden joukkueen vaihtoon 12. sijalla kaksi ja puoli minuuttia kärjen jälkeen. Myös Jii-Pee kakkosjoukkueen toisella osuudella juoksi mukavasti vaihtaen sijalla 80.

Risto lähti taittamaan pitkää yötä rauhallisin mielin hyvistä lähtöasemista ja hoiti urakan varmasti jääden kärkiletkan vauhdista kuitenkin kaksi minuuttia parin pienen virheen takia. Kakkosletkassa Deltan Launiaisen, Pohjantähden Vapan ja puolenvälin jälkeen letkaan liittyneiden Paimion Markus L:n ja TuMe:n Romppaisen kanssa taivaltanut Ryde toi kuitenkin viestin Ollille 14. sijalla.

Olli hoiteli osuutensa varmasti jättäen osuusajoissa taakseen koviakin nimiä, mm. Pohjantähden Parkkisen ym. ja Juri pääsi matkaan sijalla 13. eron ollessa kärkeen vain hieman yli 6 minuuttia. Juri teki matkalla parin minuutin virheen yksinäisellä tiheikkörastilla ja jäi n. minuutin lisää kärjen vauhdista sijoituksen ollessa vaihdossa 16:s. Kaikki näytti yhä hyvältä ja tunnelma alkoi nousta korkeammalle.

Mika ei kuudennella osuudella maajoukkuemiehiä kumarrellut, vaikka Tiomilan jälkeen vaivanneen rasitusvamman aiheuttama harjoittelutauko vauhtia hieman maastossa verottikin. Kelpo suoritus ja vaihtosijoitus 15 ja kaikki mahdollisuudet vielä jopa kymmenen parhaan joukkoon avoinna. Mutta mutta...

...loppupeli on suurviesteissä raakaa ja Sashan vauhti ei vielä riittänyt kärkinimien kyydissä. Takaa tultiin vauhdilla mukaan taisteluun 25. parhaan joukkueen joukkoon ja välillä sijoitus oli jopa huonompikin. Onneksi kuitenkin mm. KooVeen Vuorenpää sortui loppukilometreillä virheisiin ja Sasha ylitti maalilinjan ilman suurempia kiritaisteluita sijalla 20.

Ankkuri osoitti Jukolassa kaikesta huolimatta kuuluvansa yhä maailman huippuseurojen joukkoon viestisuunnistuksessa ja tuosta kiitos kuuluu koko miesten ryhmälle, joka on talven jaksanut tehdä nöyrää työtä sekä fysiikan että taitoharjoitusten parissa sekä vetäjille, niin uusille kuin vanhoillekin, joiden työ tulee varmasti vielä tulevina vuosina kantamaan suurempaakin hedelmää. Nuoret alkavat pikkuhiljaa juosta miesten osuuksia varsin mukavasti (esim. Mädi, Vesku ja Tumppi kakkosjoukkueessa). Onnea myös Paimiolle ja TuMelle, tosin ilman meidän kasvattejamme olisi heillä ykkösessä juossut kakkosjoukkueen miehiä...

JUKOLAN VIESTI, TULOKSET      (12,1+12,2+13,2+7,4+7,4+9,7+14,7 km)
 
Lähti : 1189   Keskeytti : 72    Hylätty : 75
 
   1             Turun Suunnistajat 1  FIN                 7.28.12
      1. osuus   Svihovsky Jaromir                        1.12.57     31
      2. osuus   Laine Jani                   1.13.13     2.26.11      7
      3. osuus   de Haas Troy                 1.21.49     3.48.01      3
      4. osuus   Repo Ville                     42.58     4.30.59      1
      5. osuus   Niggli Matthias                41.59     5.12.58      2
      6. osuus   Rostrup Jörgen                 49.19     6.02.18      1
      7. osuus   Salmi Janne                  1.25.54     7.28.12      1
 
   2             Turun Metsänkävijät 1  FIN                7.28.20
      1. osuus   Poutiainen Harri                         1.14.09     71
      2. osuus   Rintala Petri                1.12.02     2.26.12      9
      3. osuus   Romppanen Harri              1.26.14     3.52.26     11
      4. osuus   Knuuti Mikko                   41.55     4.34.22      5
      5. osuus   Hämälistö Sami                 40.14     5.14.36      5
      6. osuus   Ozolins Janis                  51.42     6.06.19      4
      7. osuus   Louhisola Toni               1.22.01     7.28.20      2
 
   3             Halden SK 1  NOR                          7.28.34
      1. osuus   Eriksen Bjorn                            1.11.14     10
      2. osuus   Carlsson Joacim              1.12.30     2.23.44      1
      3. osuus   Kristiansen Oystein          1.23.58     3.47.43      2
      4. osuus   Thoresen Petter                43.51     4.31.35      2
      5. osuus   Bjorlo Kjetill                 40.40     5.12.15      1
      6. osuus   Sandvik Tore                   51.15     6.03.30      2
      7. osuus   Huovila Jarkko               1.25.03     7.28.34      3

--- 

   9             Paimion Rasti 1  FIN                      7.33.59
      1. osuus   Ryynänen Antti                           1.10.54      5
      2. osuus   Virtanen Janne               1.15.01     2.25.56      3
      3. osuus   Lindeqvist Markus            1.26.25     3.52.21     10
      4. osuus   Tahvonen Matti                 42.13     4.34.34      6
      5. osuus   Väre Teemu                     42.47     5.17.21     10
      6. osuus   Suominen Juha                  52.56     6.10.18     11
      7. osuus   Lindeqvist Juuso             1.23.41     7.33.59      9

--- 

  19             Ikaalisten Nouseva Voima 1  FIN           7.44.48
      1. osuus   Gorbatenkov Igor                         1.17.50    143
      2. osuus   Syrjänen Simo                1.15.36     2.33.27     53
      3. osuus   Vainionpää Matti             1.26.38     4.00.05     59
      4. osuus   Grönholm Sami                  43.30     4.43.35     35
      5. osuus   Kotamäki Iivo                  43.17     5.26.53     34
      6. osuus   Aleksejev Vladimir             54.44     6.21.38     26
      7. osuus   Mazulis Marius               1.23.10     7.44.48     19
 
  20             Angelniemen Ankkuri 1  FIN                7.46.46
      1. osuus   Paganus Jussi                            1.13.37     48
      2. osuus   Parttimaa Timo               1.12.37     2.26.15     12
      3. osuus   Kivinen Risto                1.26.21     3.52.36     14
      4. osuus   Vesalainen Olli                44.39     4.37.16     13
      5. osuus   Emaldinov Juri                 42.10     5.19.26     16
      6. osuus   Hämälistö Mika                 55.04     6.14.31     15
      7. osuus   Tcherbakov Aleksandr         1.32.14     7.46.46     20

---

  99             Angelniemen Ankkuri 2  FIN                8.38.27
      1. osuus   Kari Tuomas                              1.20.03    195
      2. osuus   Andelmaa Juha-Pekka          1.14.46     2.34.49     81
      3. osuus   Mäkinen Vesa                 1.29.28     4.04.18     79
      4. osuus   Mäkelä Tuomo                   43.12     4.47.30     57
      5. osuus   Kivelä Janne                   50.51     5.38.21     67
      6. osuus   Pyy Erkko                    1.11.00     6.49.22     98
      7. osuus   Tetri Valtteri               1.49.04     8.38.27     99

Tulokset kokonaisuudessaan


Ankkuri viestiliigan neljäntenä Lakeuden viestin jälkeen!

[Pojat tutkii karttaa, niinkuin jotain siitä ymmärtäisivät...]

Viestiliigan toinen osakilpailu Lakeuden viesti juostiin Kauhajoella lauantaina. Ankkurin ykkösjoukkue lähti taistelemaan liigapisteistä joukkueella Jusu P., Timo P., Risto K., Juri E. ja J-P Andelmaa. Vaikka joukkue ei suoritukseen ollut tyytyväinen, karttui pistetili 12. sijan ansiosta 19 pisteellä ja Ankkurin sijoitus liigassa ennen Jukolaa on mainiosti neljäs.

Lakeudella Jussi aloitti totuttuun tapaan mainiosti n. puolentoista minuutin päässä kärjestä ja Timo jatkoi tasaisen hyvien viestijuoksujen sarjaa vaihtaen sijalla 16. Risto jatkoi varmasti ja toi viestin kolmannelta osuudelta yhdeksäntenä reilun minuutin päässä kakkossijasta. Tampereen punakone oli tässä vaiheessa jo lopullisella, yli kuuden minuutin karkumatkalla Jarmo Puttosen ja Jouni Mähösen toimesta.

[JiiPee maalileimauksessa]

Kahdelle viimeiselle osuudelle tarjoiltu lähtöpaikka viiden parhaan joukkoon jäi kuitenkin käyttämättä. Sekä Juri että J-P sortuivat virheisiin ja muutama joukkue, mm. kakkoseksi ja kolmoseksi lopun tykkijuoksuilla nousseet Pohjantähti ja Femman, livahti ohi. Kakkosjoukkue Tuomas K., Olli V., Vesa M., Tuomo M. ja Mika H. sijoittui 22:nneksi. Ensi viikonloppuna viestiliigataistelua jatketaan Pohjanmaalla Jukolan viestin merkeissä.

Tuloksia:

Lakeuden viesti (VL:n 2. osakilpailu) Kauhajoella 9.6.2001

Sij                   Osuus       Vaihto

 1 Tampereen Pyrintö 1................................. 3.54.56
Jouni Kahelin       44.18 2      44.18 2 
Jarmo Puttonen      43.27 1    1.27.45 1 
Jouni Mähönen       43.11 1    2.10.56 1 
Kari Laine          50.15 7    3.01.11 1 
Jarno Salmelin      53.45 19   3.54.56 1 

 2 SK Pohjantähti 1.................................... 3.56.39
Mikko Vapa          45.42 12     45.42 12 
Teuvo Heimonen      50.44 29   1.36.26 25 
Keijo Parkkinen     47.07 19   2.23.33 22 
Marko Vapa          48.16 2    3.11.49 10 
Pasi Ikonen         44.50 1    3.56.39 2 

 3 IF Femman 1......................................... 3.57.08
Tomas Wikblom       45.46 14     45.46 14 
Thomas Hjerpe       46.17 9    1.32.03 9 
Anders Hjerpe       50.35 27   2.22.38 17 
Petri Saari         46.37 1    3.09.15 4 
Ilkka Leppävuori    47.53 3    3.57.08 3 

---

 7 Ikaalisten NV 1..................................... 4.03.00
Matti Vainionpää    45.32 8      45.32 8 
Simo Syrjänen       46.27 11   1.31.59 7 
Vladimir Alexeev    45.19 3    2.17.18 2 
Heikki Laine        57.12 24   3.14.30 12 
Marius Mazulis      48.30 4    4.03.00 7 

---

 11 Paimion Rasti 1..................................... 4.04.13
Antti Ryynänen      45.24 5      45.24 5 
Juha Suominen       51.04 31   1.36.28 26 
Janne Virtanen      46.03 8    2.22.31 13 
Markus Lindeqvist   48.33 4    3.11.04 8 
Juuso Lindeqvist    53.09 15   4.04.13 11 

 12 Angelniemen Ankkuri 1............................... 4.08.39
Jussi Paganus       45.47 17     45.47 17 
Timo Parttimaa      46.45 16   1.32.32 16 
Risto Kivinen       46.01 7    2.18.33 9 
Juri Emaldinov      53.29 16   3.12.02 11 
Juha-Pekka Andelmaa 56.37 25   4.08.39 12

---

 22 Angelniemen Ankkuri 2............................... 4.15.04
Tuomas Kari         47.58 33     47.58 33 
Olli Vesalainen     56.09 44   1.44.07 34 
Vesa Mäkinen        46.54 16   2.31.01 29 
Tuomo Mäkelä        51.58 13   3.22.59 25 
Mika Hämälistö      52.05 11   4.15.04 22 

Tulokset kokonaisuudessaan


Salon Seudun Rastiviesti Paimiossa 31.5.2001

Ankkurin kakkosjoukkue sijoittui kolmanneksi jo perinteeksi muodostuneessa Salon Seudun Rastiviestissä Paimiossa torstai-iltana. Paimio juhli jännittävässä viestissä kaksoisvoiton merkeissä. Ankkurin ykkösjoukkueen kohtaloksi tuli hylkääminen (kauden ensimmäinen ja toivottavasti ainoa) kolmannella osuudella yhden leiman puuttumisen vuoksi. Joukkue sai kuitenkin jatkaa viestin loppuun ja tuli maaliin neljäntenä heti kakkosen vanavedessä J-P:n puikahdettua lopun hajonnankin avustuksella Riston edelle. Kolmosjoukkue sijoittui kahdeksanneksi.

Kakkosjoukkueessa juoksivat Jusu Paganus, Olli Salo, Jussi Laakkio, Mari Paganus, Tuomas Kari ja J-P Andelmaa. Viestit jatkuvat Lakeudella Kauhajoella lauantaina 9.6.2001, jolloin Ankkurin joukkueet taistelevat jälleen viestiliigapisteistä miesten sarjassa kahden joukkueen voimin.

Tulokset kokonaisuudessaan


[Verta pakkiin]

Raakaa peliä SM-pitkillä 26.5.2001

Maria Rantala ja Janne Salmi olivat lauantaipäivän nimet Luopioisten SM-pitkillä mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen. Pääsarjojen loput mitalit pujotettiin Kaisa Salmisen, Yvonne Gunellin, Mats Haldinin ja Pasi Ikosen kaulaan.

Peli pitkillä oli raakaa, mutta rehellistä. Hämäläistä perussuunnistusta tarjoiltiin melko hyvin onnistuneilla hajontalenkeillä ja hyvällä 15 000-mittakaavan kartalla. Cosmoksen sivujen kuviin pääsi Ankkurin Vesku Mäkinen (oikealla), jonka pää on kuitenkin suhtkoht ehjä, vaikka veri matkalla punnittiinkin. Parhaasta Ankkuri-suorituksesta palkittiin plaketilla Olli Vesalainen, joka sijoittui H18-sarjassa seitsemänneksi. Tumppi Mäkelä oli H20-sarjassa 11. ja Vesku sijalla 15. Ankkurin miehistä 23,5 km radan jaksoivat parhaiten Timo P. (sij. 29.) ja Yuri E. (sij. 32.).

Tulokset kokonaisuudessaan


Tiomila-viesti, 28. - 29.4.2001

Kahden hylkäykseen päättyneen Tiomilan jälkeen lähti Ankkurin ykkösjoukkue tekemään vaihteeksi hyväksytyn suorituksen Ruotsinmaalle ja näin tapahtuikin. Vasta 73. sija ei kuitenkaan ketään joukkueessa tyydyttänyt, sillä huomattavasti parempaan tulokseen olisi ollut edellytyksiä ja täysin realistisena tavoitteena pidettiin jopa sijoja 10 - 20.

Toisin siis kävi. Taktiikkana oli saada joukkue alusta alkaen kärjen tuntumaan, sillä maastotyyppi tiedettiin etukäteen tutuksi ja joukkueen fyysinen taso riittäväksi mukana pysymiseen jopa viestin loppuun asti. Jusu avasi jälleen totutulla tavalla kakkosen Mädisonin säestäessä vain kolmentoista sekunnin päässä. Jusun sijoitus vaihdossa legendaarinen 69. Joukkueen ikänestori Noviisi Parttimaa äityi elämänsä menoon tykittäen toisella osuudella seitsemänneksi nopeimman ajan ja nostaen sijoitusta 61 pykälää kahdeksanneksi. Tässä vaiheessa kaikki näyttikin hyvältä...

...mutta alle kahden minuutin rastiväli tasaisella kallioalueella koitui Jurin ja Ankkurin kohtaloksi. Peräti 16 minuutin tappio rastiväliajassa nopeimmille pudotti joukkueen samantien 100:nnen paikkeille ja taisteluun vain turhautumista vastaan. Pelätty romahdus osui tällä kertaa yhdelle joukkueen varmimmista lenkeistä, vaikkakin melkoinen elämänmuutos ja hieman puutteellinen maasto- ja yösuunnistuskokemus keväältä vaikuttivat varmasti Jurin suoritukseen.

Lähtöasetelmissa Rydelle siis tuli viime vuoden toisinto, eli lähes puolen tunnin odottelu puomilla ennen metsään pääsyä. Tänä vuonna joukkueen ikänestori nro 3 kuitenkin sorvasi hyvän yöjuoksun elämänsä ensimmäisellä Tiomilan pitkällä yöllä hilaten sijoituksia 22 sijaa ylöspäin osuuden 23. nopeimmalla osuusajalla. Teltalla suunniteltiinkin jo jatkoa hyvälle nousulle sijoituksissa (mikä olisi ollut puhtailla suorituksilla täysin mahdollista) mutta, mutta...

...pimeä yö teki tepposet myös JiiPeelle, joka ei saanut suoritusta kasaan koko matkan aikana ja pienet sekä isommatkin virheet kertautuivat vielä juoksuvireenkin hiivuttua pikkuhiljaa. Tommi ja Tumppi "yö"putkella rimpuilivat kuitenkin vielä sijoituksia ylöspäin, mutta kun Olli ja Alex T. eivät saaneet isoa vaihdetta päälle suunnistuksenkin tökkiessä, oli Mikalla enää edessä sateinen 15 km ja leimojen haku metsästä. Mika jaksoi kuitenkin miehekkäästi polkea läpi koko matkan ja juoksi hyvän osuusajan, varsinkin muihin noilla sijoilla edenneisiin ankkureihin verrattuna.

Paljon jäi hampaankoloon, eikä laiha lohtu omasta numerosta ensi vuodeksi paljon mieltä lämmitä. Juniorit alkavat kuitenkin pikkuhiljaa lunastella odotuksia (Tuomas Kari avauksessa ja Tumppi putkella) ja kotimainen viestiliiga jatkuu Lakeudella sekä sitten Jukolassa. Katseet siis jälleen entistä nöyrempinä tulevaisuuteen ja harjoittelemaan.

Resultatliste Tiomila 2001

   1.    12  Baekkelagets Sportsklub 1                  11:12:49 
         1 Daniel Marston                               1:08:18    (12)
                  81/7:52      70/6:40      71/3:34      41/1:34      42/2:10     159/4:50
                 167/1:44     164/6:25     107/1:48     146/4:25     142/1:30     136/5:21
                 147/3:20      84/3:16     188/2:16      87/3:31      92/5:52     200/1:09
                 125/1:01    
         2 Jonn Are Myhren                              1:14:48    (19)
                  63/11:45     85/6:47      71/3:53      41/1:26      42/2:20      44/4:57
                 167/1:05     164/7:09     169/3:04     146/3:11     142/1:34     136/6:48
                 147/3:28     138/3:49     188/1:42     117/3:02      92/6:38     200/1:07
                 125/1:03    
         3 Hans Olof Amblie                             1:13:32    (16)
                  77/12:46     51/5:32      71/4:08      41/1:24      42/2:18     165/5:23
                 167/1:26     164/5:56     150/4:42     146/1:30     142/1:29     136/4:32
                 147/3:12     204/5:18     188/2:16     123/3:37      92/5:55     200/1:11
                 125/0:57    
         4 Jim Øystein Nybråten                         1:57:09    (17)
                 143/33:49    184/4:55     215/4:04     134/1:31     155/1:05     156/4:24
                 154/2:18     137/5:16     139/14:26    164/3:31      45/7:43      43/2:17
                  41/2:50      53/4:58     175/8:30     171/2:09      52/9:16     192/0:56
                 200/2:10     125/1:01    
         5 Jørn Sundby                                  50:37      (9)
                 172/6:22     178/6:34     126/5:30     130/2:58     206/2:31      71/1:32
                  41/1:24     120/2:07     166/4:03     160/1:33     188/4:22     117/2:55
                 111/6:20      93/0:55     125/1:31    
         6 Johan Ivarsson                               49:36      (10)
                  60/5:44     178/6:17      67/7:10     130/0:53      57/3:15      71/0:55
                  41/1:25     120/2:05     166/4:19      46/2:05     188/3:32     123/3:51
                 111/5:26      93/1:12     125/1:27    
         7 Thormod Berg                                 39:39      (5)
                 191/6:30     158/5:56      34/1:04      70/7:07      73/1:09      80/2:26
                  63/3:52      62/0:49     171/2:23      35/4:59     112/1:30     200/0:57
                 125/0:57    
         8 Bernt Bjørnsgaard                            57:40      (1)
                 118/8:53      87/2:00     110/1:18     162/4:39      49/2:17     148/6:39
                 149/3:37     108/2:27     210/1:36     209/1:28     144/6:21     113/3:48
                 135/2:47     101/6:58     122/1:23     200/0:39     125/0:50    
         9 Holger Hott Johansen                         55:06      (2)
                 105/7:30      87/2:32     110/1:14      48/4:33      49/1:55     148/6:31
                 140/2:25      38/3:40     210/1:27     209/1:05     144/6:46     113/3:24
                 135/2:36     127/6:20     122/1:43     200/0:38     125/0:47
        10 Bjørnar Valstad                              1:26:24    (1)
                 203/8:47      87/2:27     110/1:20     153/4:00      49/2:11     148/6:23
                 152/3:02     211/4:06     210/1:12     209/1:05     144/6:10     113/3:31
                 135/2:30      95/6:41     122/2:09      96/0:31      82/8:13      74/3:17
                  83/2:52      72/0:54     132/4:05     171/1:47      94/5:15      88/1:26
                 125/1:35        /0:55    

   2.     1  Haldens Skiklubb 1                         11:13:20 
         1 Björn Eriksen                                1:08:30    (19)
         2 Öyvind Helgerud                              1:14:11    (6)
         3 Joakim Carlsson                              1:11:36    (2)
         4 Tore Sandvik                                 1:41:13    (1)
         5 Torgeir Snilsberg                            58:21      (5)
         6 Petter Thoresen                              50:43      (2)
         7 Jon Duncan                                   48:54      (1)
         8 Öystein Kristiansen                          57:53      (2)
         9 Jarkko Huovila                               55:01      (1)
        10 Kjetil Björlo                                1:26:58    (2)

   3.     6  DELTA 1                                    11:23:33 
         1 Jari Laitamäki                               1:08:49    (36)
         2 Esa Orava                                    1:17:15    (55)
         3 Marko Loukkalahti                            1:14:29    (46)
         4 Kimmo Pajula                                 1:53:16    (20)
         5 Samuli Launiainen                            50:44      (12)
         6 Miika Hernelahti                             49:07      (5)
         7 Petri Forsman                                39:54      (3)
         8 Jonne Lakanen                                1:05:41    (11)
         9 Valentin Novkov                              56:16      (3)
        10 Jani Lakanen                                 1:28:02    (3)
  ----
  73.    86  Angelniemen Ankkuri 1                      12:45:42 
         1 Jussi Paganus                                1:09:29    (69)
                  77/9:18      51/5:19      71/4:05      41/1:31      42/2:11      44/5:40
                 167/0:56     164/6:38     150/4:19     146/1:23     142/1:20     136/5:04
                 147/3:18     138/3:40     188/1:54     123/5:04      92/5:36     200/1:11
                 125/1:02    
         2 Timo Parttimaa                               1:13:15    (8)
                  63/11:27     85/6:02      71/3:46      41/1:31      42/2:16     159/6:16
                 167/1:36     164/6:30     169/2:49     146/3:03     142/1:25     136/4:59
                 147/3:00      84/3:23     188/2:14     117/3:01      92/7:45     200/1:09
                 125/1:03    
         3 Juri Emaldinov                               1:33:22    (98)
                  81/10:32     70/7:19      71/4:03      41/1:24      42/3:20     165/5:55
                 167/1:17     164/6:05     107/17:52    146/4:40     142/1:22     136/5:05
                 147/3:18     204/4:59     188/2:51      87/3:34      92/7:28     200/1:10
                 125/1:08    
         4 Risto Kivinen                                1:53:00    (77)
                 143/31:35    184/4:13     215/4:01     134/1:36     155/1:05     156/4:06
                 154/2:35     137/6:25     139/10:23    164/2:56      45/8:18      43/1:46
                  41/3:05      53/5:00     175/7:49     171/1:55      52/11:23    192/1:07
                 200/2:37     125/1:05    
         5 Juha-Pekka Andelmaa                          1:11:56    (94)
                 172/7:45     178/7:01     126/8:22     130/8:15      57/4:23      71/1:08
                  41/1:33     120/2:47     166/5:59     160/7:30     188/4:11     117/4:30
                 111/5:54      93/0:59     125/1:39    
         6 Tommi Sjöholm                                54:50      (83)
                  60/6:06     178/7:01      67/7:43     130/0:53     206/2:28      71/5:10
                  41/1:25     120/2:15     166/4:07      46/2:04     188/3:39     123/4:04
                 111/5:27      93/1:02     125/1:26    
         7 Tuomo Mäkelä                                 42:42      (75)
                 191/6:28     158/5:57      34/1:01      70/7:48      73/0:47      80/2:31
                  63/4:04      62/0:45     171/2:22      35/5:17     112/3:58     200/0:50
                 125/0:54    
         8 Olli Vesalainen                              1:14:21    (74)
                 203/8:32      87/2:54     110/1:33      48/5:41      49/3:08     148/7:00
                 152/4:04     211/5:03     210/1:24     209/2:07     144/11:27    113/4:52
                 135/4:06     127/8:54     122/1:59     200/0:43     125/0:54    
         9 Alex Tsherbakov                              1:14:44    (81)
                 105/7:48      87/2:40     110/1:31     162/6:00      49/5:48     148/7:26
                 140/5:11      38/7:28     210/1:45     209/2:50     144/6:28     136/1:22
                 113/2:52     135/3:25     101/8:25     122/2:01     200/0:45     125/0:59
        10 Mika Hämälistö                               1:38:03    (73)
                 118/10:39    123/2:40      87/0:49     110/1:22     153/4:31      49/2:36
                 148/7:17     149/4:08     108/2:14     210/1:35     209/1:09     144/6:12
                 113/4:00     135/3:02      95/7:42     122/2:07      96/0:36      82/10:38
                  74/3:28      83/3:12      72/1:02     132/4:48     171/2:12      94/5:29
                  88/1:41     125/1:35        /1:19    
Tulokset kokonaisuudessaan

Isotonic, Paimio 21. - 22.4.2001

Ankkuri Isotonic-viestissä kymmenes!

Ankkurin miehet ja nuoret väläyttivät Isotonic-viestissä hyviä suorituksia. Ykkösjoukkue taisteli hyvän kymmennen sijan ja mukavan määrän viestiliigapisteitä heti ensimmäisessä osakilpailussa. Ankkuri oli viestiliigapisteillä peräti kolmen joukkueen voimin kakkosjoukkueen oltua 25. ja kolmosjoukkueenkin sijoituttua 29:ksi

Viesti alkoi ankkurilaisittain hienosti nelosjoukkueen tultua vaihtoon peräti kolmantena tuoreen vahvistuksemme Alex Tsherbakovin kiidättämänä. Jussi avasi kuitenkin jälleen varmasti tullen vaihtoon kahdeksantenatoista. Toisella osuudella Rydellä oli vaikeuksia helpon ykkösrastin kanssa ja ylimääräistä aikaa tuhrautui yli kaksi minuuttia. Åke ohitti jo tässä vaiheessa ykkösjoukkueen ja tulikin Ankkurin juoksijoista vaihtoon ensimmäisenä kolmantenatoista. Myös Noviisi pujahti Riston edelle heti alkuvaiheessa ja nostikin kakkosen sijoitusta mukavasti 37 pykälää.

Kolmannella osuudella JiiPee juoksi varman perusjuoksun ja nosti ykkösen taisteluun kymppisakkisijoista. Kun Tommi teki ison virheen radan loppupuolella, pääsi Vesa vielä tuomaan kolmosen ennen kakkosjoukkuetta vaihtoon Janne Salmen ja Sami Hämälistön avustamana. Ankkuriosuudella Mika sorvasi hyvän juoksun harjoittelutauosta huolimatta ja joutui vasta viimeisellä rastivälillä antautumaan TuMe:n Toni Louhisolalle pitäen kuitenkin EsSu:n ja Juha Miettisen loppusuoralla takanaan. Maaliintulon jälkeen kuultiin kuitenkin TuMe:laisittain ikävä hylkäysuutinen ja kymppisakki sekä arvokkaat viestiliigapisteet oli kuitenkin tosiasia.

Viikonloppu oli varsin lupaava edustusryhmän ja varsinkin nuorten osalta. Tästä on hyvä jatkaa viesti- ja henkilökohtaista kautta eteenpäin!

Isotonic viestisuunnistus 22.4.2001  Paimion Rasti

H21A             (8,0 + 8,0 + 8,0 + 8,9 km)
 
Lähti : 134    Keskeytti : 15    Hylätty : 12
 
   1             Femman 1                                  3.15.28
      1. osuus   Saari Petri                                46.57      1
      2. osuus   Jedlicha Michal                47.34     1.34.31      1
      3. osuus   Haldin Mats                    46.28     2.20.59      1
      4. osuus   Leppävuori Ilkka               54.28     3.15.28      1
 
   2             SK Pohjant 1                              3.15.46
      1. osuus   Vapa Marko                                 49.42     12
      2. osuus   Ikonen Pasi                    45.49     1.35.32      3
      3. osuus   Heimonen Teuvo                 48.31     2.24.03      2
      4. osuus   Karppinen Timo                 51.42     3.15.46      2
 
   3             PIF 1                                     3.16.26
      1. osuus   Laine Jarkko                               49.13      6
      2. osuus   Salmenoja Samuli               49.32     1.38.45      6
      3. osuus   Dahlen Mats                    47.11     2.25.57      5
      4. osuus   Cederberg Kenneth              50.28     3.16.26      3
  ----
  10             AngA 1                                    3.22.53
      1. osuus   Paganus Jussi                              49.49     18
      2. osuus   Kivinen Risto                  51.48     1.41.38     19
      3. osuus   Andelmaa J-P                   48.55     2.30.33     14
      4. osuus   Hämälistö Mika                 52.19     3.22.53     10
 ----
  25             AngA 2                                    3.31.58
      1. osuus   Mäkelä Tuomo                               52.26     53
      2. osuus   Parttimaa Timo                 48.08     1.40.35     16
      3. osuus   Sjöholm Tommi                  54.32     2.35.07     24
      4. osuus   Emaldinov Juri                 56.50     3.31.58     25
 ---- 
  29             AngA 3                                    3.35.28
      1. osuus   Kari Tuomas                                51.25     41
      2. osuus   Vesalainen Olli                48.34     1.39.59     13
      3. osuus   Mäkinen Vesa                   52.09     2.32.09     21
      4. osuus   Pyy Erkko                    1.03.19     3.35.28     29
 ----
  80             AngA 4                                    4.11.55
      1. osuus   Tsherbakov Alex                            48.19      3
      2. osuus   Kivelä Janne                 1.00.06     1.48.25     52
      3. osuus   Pyy Jarkko                   1.06.11     2.54.37     76
      4. osuus   Tetri Valtteri               1.17.18     4.11.55     80

Tulokset kokonaisuudessaan


Isotonic, henkilökohtainen

Viimeisessä Isotonic-henkilökohtaisessa Åke osoitti olevansa PM-kunnossa jo hyvissä ajoin ja juoksi H20E-sarjassa UPEAN kakkossijan. Tumppi ja Vesa säestivät kymppisakissa, joten odottelemme mielenkiinnolla PM-katsastuksia. Edustusryhmästä sarjavoiton nappasi H21AL:ssä Ryde. Tulevaisuuden edustusryhmästä Mikko Siren otti kakkossijan H12TR-sarjassa ja saman tempun teki Heini S. D14A:ssa. Hyvä Mikko ja Heini!

H21A3 : 11,2 km
 (Lähti: 53, Keskeytti: 2, Hylätty: 4)
  1.   Marko Vapa                  SK-Pohjant          1.06.42             
 ---
  8.   Yuri Emaldinov              AngA                1.11.03      +4.21  
 ---
 15.   Timo Parttimaa              AngA                1.12.17      +5.35 

H21AL1 : 8,2 km
 (Lähti: 55, Keskeytti: 0, Hylätty: 2)
  1.   Risto Kivinen               AngA                  51.00             
 ---
  6.   Jussi Paganus               AngA                  53.36      +2.36  

H20E : 11,0 km
 (Lähti: 54, Keskeytti: 5, Hylätty: 1)
  1.   Jörgen Wickholm             SV                  1.07.53             
  2.   Olli Vesalainen             AngA                1.08.23        +30  
 ---
  7.   Vesa Mäkinen                AngA                1.12.36      +4.43  
  8.   Tuomo Mäkelä                AngA                1.13.42      +5.49  

H18E : 8,4 km
 (Lähti: 55, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
  1.   Tuomas Tervo                RR                    47.41             
 ---
 11.   Tuomas Kari                 AngA                  55.36      +7.55  
 
H12TR : 1,5 km
 (Lähti: 26, Keskeytti: 0, Hylätty: 1)
  1.   Juuso Elo                   MS-52                 12.32             
  2.   Mikko Siren                 AngA                  12.43        +11  
  
D14A : 3,0 km
 (Lähti: 56, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
  1.   Saila Kinni                 TP                    21.26             
  2.   Heini Saarimäki             AngA                  23.24      +1.58  

Tulokset kokonaisuudessaan


Paraisilla voittoihin Tumppi ja Åke

H20 : 8,9 km
 (Lähti: 31, Keskeytti: 6, Hylätty: 0)

  1.   Tuomo Mäkelä                AngA                  56.47             
  2.   Iivo Kotamäki               IkNV                  58.50      +2.03  
  3.   Jarno Parkkinen             RaSa                1.01.25      +4.38  

H18 : 7,3 km
 (Lähti: 48, Keskeytti: 5, Hylätty: 2)

  1.   Olli Vesalainen             Anga                  47.35             
  2.   Juha-Matti Huhtanen         RaJu                  48.08        +33  
  3.   Lasse Kautto                S-101                 49.34      +1.59  
  ---
  8.   Tuomas Kari                 AngA                  55.35      +8.00  

Tulokset kokonaisuudessaan


Kevätyönviesti 13. - 14.4.2001

Kevätyönviesti juostiin vaativan tarkassa maastossa. Jusu avasi viestin loistavasti, mutta Noviisin ja Ryden pummit toisella ja kolmannella osuudella pudottivat sijoituksen 15:nneksi. Päivämiehet juoksivat tasaisesti ja Mika sai ankkuriosuudella pari hyvää päänahkaa pitämällä lopussa takanaan mm. Pyrinnön Mähösen.

H17              (7,1 + 7,1 + 7,1 + 7,4 + 7,4 + 7,4 km)
 
Lähti : 85     Keskeytti : 6     Hylätty : 13
 
   1             Delta 1                                   4.39.24
      1. osuus   Jari Laitamäki                             46.46     24
      2. osuus   Marko Loukkalahti              49.03     1.35.49      3
      3. osuus   Miika Hernelahti               50.45     2.26.35      4
      4. osuus   Jonne Lakanen                  46.45     3.13.20      3
      5. osuus   Jani Lakanen                   42.25     3.55.45      1
      6. osuus   Valentin Novikov               43.38     4.39.24      1
 
   2             Turun Metsänkävijät 1                     4.45.32
      1. osuus   Jussi Jalkanen                             45.25     12
      2. osuus   Mikko Knuuti                   48.39     1.34.05      1
      3. osuus   Joni Kemppi                    52.30     2.26.35      5
      4. osuus   Toni Louhisola                 46.29     3.13.05      2
      5. osuus   Harri Romppanen                45.03     3.58.08      2
      6. osuus   Sami Hämälistö                 47.24     4.45.32      2
 
   3             MS Parma 1                                4.45.45
      1. osuus   Veli-Matti Rintala                         47.16     29
      2. osuus   Pasi Tölkkö                    48.31     1.35.48      2
      3. osuus   Jussi Aumo                     49.31     2.25.19      1
      4. osuus   Mikko Heikkilä                 46.06     3.11.25      1
      5. osuus   Asgeir Mjösund                 48.51     4.00.17      3
      6. osuus   Petteri Muukkonen              45.27     4.45.45      3
 ----
   13            Angelniemen Ankkurit 1                    5.05.10
      1. osuus   Paganus Jussi                              44.45      6
      2. osuus   Parttimaa Timo                 54.23     1.39.08     21
      3. osuus   Kivinen Risto                  55.35     2.34.43     15
      4. osuus   Andelmaa Juha-Pekka            49.33     3.24.17     13
      5. osuus   Emaldinov Yuri                 50.53     4.15.10     14
      6. osuus   Hämälistö Mika                 49.59     5.05.10     13
Tulokset kokonaisuudessaan, (ajat tosin väärin)

Täby O:n yökilpailu 30.3.2001

Ruotsin leirin lopulla käväistiin Tukholman seudulla yösuunnistamassa perinteinen yhteislähtöputki(pelleily)yökisa. Miesten sarjassa yhdeksän juoksijan kärkiletka karkasi viidennellä rastilla pääjoukolta ja ankkurilaisista ainoana kultapossukerhoon pääsi roikkumaan Ryde. Kohtaloksi tuli kuitenkin puuttuva leima seitsemänneltä rastilta ja seitsemäs tila vaihtui Felst.-merkintään. Tumppi, Susanna ja Mädi sijoittuivat nuorten sarjoissa mukavasti.

Klass Namn                 Plac Tid 
D20   Susanna Jänkälä       3  66:40 
H18   Tuomas Kari           5  40:14 
H18   Olli Vesalainen       7  42:57 
H18   Janne Kivelä         10  44:23 
H20   Tuomo Mäkelä          1  72:10 
H21   Mika Hämälistö       25  67:26 
H21   Tommi Sjöholm        32  68:32 
H21   Risto Kivinen        Felst. 
H21   Juha-Pekka Andelmaa  Felst. 
H21   Timo Parttimaa       Felst. 

Tulokset kokonaisuudessaan


Måsenstafetten 25.3.2001, Öxelösund

Ankkuri avasi kilpailukauden Ruotsin leirin alkajaisiksi Måsenstafettenissa kahden joukkueen voimin. Maasto oli tuttua ja turvallista avokalliota ja ykkösjoukkue lähti tavoittelemaan sijoitusta kymppisakkiin.

Kaudenavauksen keihäänkärjeksi heitettiin vauhtikone Mika Hämälistö. Avausosuus ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan ja parin virheen takia Tommi joutui starttaamaan toiselle osuudelle n. neljän ja puolen minuutin takamatkalta. Tommi tyytyi letkojen vauhtiin ja nosti toisella osuudella sijoitusta hieman. Timo peluhousujen osuudella juoksi hyvän juoksun ja nosti edelleen Ankkurin osakkeita vaihtaen yhdentenätoista. Ryde ei saanut kakkosrastin pidemmän hajonnan takia kosketusta vauhtiletkaan (44 - 45 min. ajat) ja juoksi yksin kohtalaisen virheettömän perusjuoksun. JiiPee juoksi myös perussuorituksen ja sijoitus maalissa oli kohtuullinen 16. 121 joukkueen joukossa. Kakkosjoukkueesta hyvän avausjuoksun teki Vesalaisen Olli, vaikka hiertävä nastari vauhtia hieman haittasikin.

H17  (121)                               

   1 Leksands OK 1                                229:07 
    Johan Nordlund              45:49 
    Sven Olsson                 50:04 
    Niclas Jonasson             44:16 
    Robert Wallsten             44:37 
    Kalle Dalin                 44:21 

   2 OK Orion 1                                   229:09 
 
   3 Södertälje/Nykvarn Orientering 5             233:07 
   ---
   5 MS Parma 1                                   236:23 
   ---
   10 Espoon Suunta 1                             241:37 
   ---
   16 Angelniemen Ankkuri 1                       246:04 
    Mika Hämälistö              49:47 
    Tommi Sjöholm               51:34 
    Timo Parttimaa              47:59 
    Risto Kivinen               48:27 
    J-P Andelmaa                48:17 
   ---
   43 Angelniemen Ankkuri 2                       270:38 
    Olli Vesalainen             50:41 
    Tuomas Kari                 56:39 
    Janne Kivelä                54:22 
    Vesa Mäkinen                57:24 
    Tuomo Mäkelä                51:32 

Tulokset kokonaisuudessaan