|
Ajankohtaista
Ilmojen haltija suosi Halikko-viestiä
Tänä vuonna Halikko-viestiä suosi erinomaisen hieno syyssää. Vaikka aamulla oli pakkasta ja maa kuurassa, niin päivällä aurinko paistoi ja jopa lämmitti täydeltä taivaalta. Tänään sunnuntaina oli toisenlainen keli. Vettä satoi ihan kunnolla kun talkooporukka hoiti tavaroiden poiskuljetuksia sekä viimeisiä purkutöitä. Kaksi ja puolituhatta ihmistä olisi tänään muuttanut suppean keskusalueen kuramereksi. Rastiliput ja leimasimetkin tippuvat vettä ja vaativat kunnon kuivauksen.
Ilu - 24.10.2010, 17:49
|
sivun alkuun
Lynx säilytti maratontilaston kärkipaikan
Lynx jatkaa Halikko-viestin maratontilaston kärkipaikalla. Eroa kakkoseen, Kalevan Rastiin on nyt kolme pistettä. Delta nousi voitollaan kolmanneksi, pisteitä 113, ohi Rajamäen Rykmentin. Pyrintö on viidentenä ja Paimion Rasti kuudentena. Päivitetty tilasto löytyy Halikko-viestin historia-sivustolta.
Ilu - 23.10.2010, 23:55
|
sivun alkuun
Kilpailun järjestelyt valmiina
Kilpailukeskuksessa hääri illan suussa iso joukko ankkurilaisia, kun eri sektorit viimeistelivät omaa vastuualuettaan. Mustamäen koululla ahkeroi puolestaan naistoimikunta sämpylätalkoissa.
Kilpailukeskus on lyhyellä heinällä olevaa rinnelaidunmaata. Se oli ainakin tänään niin kuivaa, että kumisaappaita ei tarvita. Luvassa on pakkasyö eikä huomiseksikaan ole sadetta luvassa.
Tervetuloa Halikko-viestiin
Ilu - 22.10.2010, 19:59
|
sivun alkuun
Kartat pussitettu
Ripeä 19 hengen pääasiassa seuran nuorista ja heidän vanhemmistaan koostuva talkooporukka hoiti karttojen pussituksen ja taiton mallikkaasti tänään Mustamäen koulun ruokasalissa.
Tänään joukkuemäärä lisääntyi vielä yhdellä eli tälllä hetkellä lähtöviivalle on tulossa 145 joukkuetta.
Kuvassa Ankkurin puheenjohtaja Jari Rontu sekä Niklas ja Nella Rontu kakkososuuden karttojen niputus ja taittopuuhissa
Ilu - 20.10.2010, 22:05
|
sivun alkuun
Kilpailukeskus rakentuu
Viikonloppuna kilpailukeskuksessa ahkeroi reipas talkooporukka, joka sai keskuksen kaikki perusrakenteet pystyyn.
Kuvia keskuksesta ja talkoista
Ilu - 18.10.2010, 20:14
|
sivun alkuun
Joukkuemäärä selvässä nousussa
Halikko-viestin ilmoittautuminen päättyyi viime yönä. Joukkueita on tulossa yhteensä 144. Se on hienosti 14 joukkuetta enemmän kuin viime vuonna.
Ruotsalaisten toiveiden mukaan kilpailua siirrettiin viikolla eteenpäin, koska sen piti sopia paremmin heidän kalenteriinsa. Siirrolla ei kuitenkaan näyttänyt olevan suurtakaan merkitystä, koska ruotsalaisjoukkueita on tänä vuonna 18, mikä on vain 2 enemmän kuin viime vuonna. Suomalaisjoukkueilta kuulisimme myös mielellämme palautteita ajankohdan vaihdon merkityksestä.
Venäjältä on tulossa 4 joukkueita, viime vuonna 2.
Eniten joukkueita kasaan sai Delta. He ovat tulossa viidella joukkueella.
Neljä joukkuetta on Paimion Rastilla sekä OK Raseborgilla.
Ilu - 15.10.2010, 8:15
|
sivun alkuun
Piffen vei voiton vuonna 1994
Vuonna 1994 Halikko-viesti viesti juostiin samassa maastossa kuin tänäkin vuonna. Kilpailukeskus on käytännöllisesti katsoen samassa paikassa mutta tien toisella puolella. Silloin voiton vei Pargas IF.
Vuoden 1994 Halikko-viestin lopputunnelmiin pääset Halikko-viestin arkistosta löytyvällä videolla, jossa muun muassa voittajajoukkueen ankkuri Sören Nymalm on Markku Kaartisen haastattelussa.
Katso video. (14,9 Mt, 3min 15 sek)
Ilu - 14.10.2010, 10:08
|
sivun alkuun
Uutena palveluna Kuntosuunnistus
Halikko-viestin historiassa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa ohjelmassa mukana myös kuntosuunnistus.
Radat 2.8 km, 5.0 km ja 6.8 km.
Lähdöt klo 11 - 13.
Maksu 10 €, alle 16 v. 5 €. Emit-vuokrakortti 4 €.
Lue lisää linkistä Kuntosuunnistus
Ilu - 7.10.2010, 19:12
|
sivun alkuun
Mediaväen ilmoittautuminen
Pyydämme median edustajia ilmoittautumaan sähköpostitse allekirjoittaneelle viimeistään tiistaina 12. lokakuuta. Mainitse ilmoittautuessasi yhteystiedot, myös postiosoite, sekä toiveesi esim. kuvaamisen osalta.
Terveisin,
Jari Kuusisto
GSM 0400 779 214
jari.kuusisto@salo.fi
Jari Kuusisto - 4.10.2010, 12:53
|
sivun alkuun
Kilpailukeskuksen raivaustyöt valmiit
Kilpaikeskuksen ja sen välittömässä läheisyydessä, ojannotkon toisella puolella, olevan niityn välissä kasvanut lepikko on kaadettu. Puut on pinottu ja risut poltettu. Nyt keskuksesta avatuu esteetön näkööala niityllä sijaitseville yleisörasteille. Tämän vuoden kilpailukeskus on kenties Halikko-viestin historian yleisöystävällisin. Ravintolan edustalta pytyy seuraamaan niin lähdön, yleisörastien, viimeisen rastin, vaihtoalueen kuin maalisuorankin tapahtumat. Tämä on mahdollista keskuksessa olevien korkeuserojen johdosta. Lähtövuoroaan odottavat suunnistjatkin näkevät vaihtoalueelta myös kaikki yleisörastien kuin myös viimeisen rastin tapahtumat.
Muutama uusi kuva Kilpailukeskus- linkin takana.
Ilu - 2.10.2010, 16:44
|
sivun alkuun
sivun alkuun
Halikko-viestin radat valmiit
Halikko-viestin radat valmistuivat viikonloppuna. Valvoja Risto Gustafsson tarkastaa seuraavaksi rastipisteet sekä tutkii hajonnat. Rastipukkien rakentajat pääsevät myös tuota pikaa aloittamaan työnsä.
Lue lisää ratamestarin lausunnosta sekä ratamestarin blogista ja katso myös kuvat kilpailukeskuksesta sekä maastosta.
Ilu - 13.9.2010, 19:37
|
sivun alkuun
sivun alkuun
Halikko-viestissä pieniä uudistuksia
Takuuvarma syksyn lähestymisen merkki on Halikko-viestin kutsun ilmestyminen. Tämän syksyn Halikko-viesti suunnistetaan lauantaina 23.10.2010.
– Ajankohta on viikon myöhäisempi totutusta. Kilpailun ajankohtaa valittaessa halusimme ottaa huomioon myös länsinaapurimme kilpailukalenterin ja välttää päällekkäisyyttä isojen kilpailujen kanssa. Halikko-viestiin kuuluu leppoisa kansainvälinen tunnelma, joka syntyy parhaiten saadessamme runsaasti myös ruotsalaisjoukkueita mukaan, toteaa kilpailunjohtaja Jarmo "Cassu" Reiman.
Pieni uudistus on tullut joukkueen kokoonpanoihin. Aiemmin joukkueessa on voinut olla kuusi 19-39 –ikäistä miessuunnistajaa. Tänä vuonna heidän määränsä on pudotettu viiteen. Uudistuksen tavoitteena on korostaa nuorten ja iäkkäämpien sekä naisten merkitystä tässä seuraviestissä. Toiseksi viimeinen osuus on edelleen varattu naissuunnistajille.
XXII Halikko-viesti juostaan osittain viime vuonna Pohjoismaisia mestaruuskilpailuja (NOC2009) varten tehdyllä kartalla. Tarjolla on kuitenkin myös maastoa, johon NOC-kartat eivät yltäneet. Maasto on perushalikkolaista ns. Halikko-viesti – maastoa. Tällä tarkoitamme sitä, että maastomme tarjoaa kohtuulliset korkeuserot sekä pienipiirteisiä ja nopeita avokallioita. Maasto tarjoaa mahdollisuuden suunnitella vaatimustasoltaan sopivat radat eri osuuksille.
– Paljon hajontaa ja yleisöystävällisyyttä, lupaa ratamestari. Radat ovat varmasti samantyyppiset ja yhtä laadukkaat kuin viime vuosina, koska ratamestari Ilkka Saarimäki vastaa radoista nyt jo 15. kerran.
Mahdollisuutta päästä maastoon kilpailun ulkopuolella on kyselty aikaisempina vuosina ja tänä vuonna tähän huutoon vastataan. Halikko-viestin yhteydessä on nyt kuntosuunnistusmahdollisuus. Tarjolla on kolme rataa: 3 km, 5 km ja 7 km. Kaikkien mukaan tulevien kannattaa siis pakata suunnistusvarusteet reppuunsa.
Kaksi viimeistä vuotta Halikossa on kuljettu Tampereen Pyrinnön johdolla. Todennäköisesti TP:n leiriä pystytetään kilpailukeskukseen lokakuun lopulla ajatuksissa nousta kolmatta kertaa peräkkäin voittajana palkintokorokkeelle. Tampereen vahvuutena onkin ollut seuran laaja materiaali eri-ikäisten suunnistajien suhteen. Haasteen heille heittävät länsinaapurin seurojen lisäksi todennäköisesti Vehkalahti, Lynx, Kalevan Rasti, MS Parma ja monet muut joukkueet, jotka ovat aikaisempinakin vuosina kärkiletkoissa edenneet. Maratontilastossa kärkipaikkaa pitää viimevuoden kakkonen, Lynx, mutta Kalevan Rasti on vain muutaman pisteen päässä.
Tervetuloa nauttimaan kauden päätöksestä ja jännittämään oman seuran viestin kulkua!
Tuomo Mäkelä - 3.9.2010, 8:42
|
sivun alkuun
|
|
UUSIMMAT UUTISET
|
24.10.2010: Ilmojen haltija suosi Halikko-viestiä
23.10.2010: Lynx säilytti maratontilaston kärkipaikan
22.10.2010: Kilpailun järjestelyt valmiina
20.10.2010: Kartat pussitettu
|
|
|