Behind the cameras

Kuten monet varmasti huomasivat viimeistään maanantaina julkaistusta videosta, niin kilpailualueella heilui kaksi kameramiestä (allekirjoittanut ja Joel "Jopi" Hakala, joka vastasi myös editoinnista) taltioimassa kilpailun kulkua. Välillä kuusten takana kalliorastien lähistöllä, toisinaan viimeiselle rastille johtavalla harjulla, muutaman kerran k-pisteeltä peesiin hyökäten tai maalialueella väistellen. Eniten kuitenkin varvausta edeltänyttä online rastia ympäröivässä maastossa. Tämä on lyhyt tarina Halikko-viestin ensimmäisestä kisavideosta vähään aikaan.

Koko homma hoidettiin käytännössä kahden Ankkuri-noviisin voimin, joiden tukena oli konkari, joka antoi palautetta ideoista ja hyväksyi niistä toteutuskelpoisimmat. Muuten saimme hyvin vapaat kädet toteuttaa visiotamme.

Kartat ja radat saimme käsiimme noin viikkoa aikaisemmin ja niistä silmäiltiin alustavia kuvauspaikkoja viikon aikana. Viikon aikana haalittiin kasaan myös kuvausvarustus, joka loppujen lopuksi oli tripodin päähän kiinnitetty action cam ja vakaajaan kiinnitetty perus järkkäri.

Lopullinen suunnitelma, joka sekin sisälsi lähinnä vain ensimmäisen ja toisen osuuden, mietittiin vanhempieni saunanlauteilla perjantai-iltana. Kovin jäykkää suunnitelmaa ei nähty tarpeelliseksi, koska mainittavaa kokemusta vastaavan kilpailun kuvaamisesta ei ollut ja ryhmäosuuksien aikana viestin tilanteen hallittavuus muistuttaa muutenkin lähinnä luovaa katastrofia.

Aamulla noin klo 8.20 paineltiin nousevan auringon valaisemaan kuuraiseen metsään ja käytiin läpi kahden ensimmäisen osuuden kuvauspaikat, tehtiin tarpeelliset muutokset ja mietittiin, kuinka hyödynnetään tätä meidän lähes ammattilaistason kalustoa mahdollisimman hyvin. Olimme valmiit hieman ennen lasten lähtöä. Laitoimme kamerat vireeseen ja lasten lähtöpaukun jälkeen seuraavat neljä tuntia olikin aika vauhdikasta menoa.



Lähdön jälkeen oli tiukin paikka. Piti ehtiä järkkärin kanssa kolmosrastille ennen kärkeä, k-pisteen takana olleen suon läpi totta kai. Tiukallehan se meni, mutta siellä oltiin noin minuutti ennen kärkeä. Tarkoitus oli kuvata ns. live video päivitettäväksi Twitteriin, jotta saataisiin nopeasti metsästä kuvaa tilanteesta ennen ensimmäisiä väliaikoja. Muuten meni hyvin, mutta kännykän ollessa virransäätötilassa video ei ikinä mennyt läpi asti… No kyseinen video on tällä hetkellä sitten näkyvillä omalla instagram tililläni (@samimnty). Saatiin ainakin joku päivitys siitäkin tehtyä.

Kaikesta huolimatta oli hienoa olla kuvaamassa kyseisellä hajontarastilla, jossa niin sanottu kärjen pääryhmä oli vielä yhtenäisessä muodostelmassa. Hajontarastit levittivät miehet komeasti avoriviin ja pieniin letkoihin, joka ylittivät koko rinnealueen. Seuraavaksi siirryin viereiselle isolle mäelle soiden väliin, jossa taidettiin tehdä osuudet suurimmat virheet. Pieni pala niistä on nähtävillä jo julkaistulla videollakin. Myös myöhempien osuuksien juoksijoilla oli ongelmia tällä alueella, varsinkin mäen päällä sijanneiden tarkkojen rastipisteiden kanssa. Tältä mäeltä tuli mielestäni ehkä kisan parhainta materiaalia juoksijoiden käydessä leimaamassa, kun aurinko valaisi hienosti pakkasaamuna juoksijoista noussutta höyryä.

Pääryhmän ohitettua mäen, kävin vaihtamassa videovastaava Jopin kanssa kuvauskaluston päittäin ja jatkoin action camin kanssa varvauksen länsipuoliseen maastoon. Jopi jatkoi pääosin vaihto- ja maalialueen lähistöillä kuvaamista.

Seuraavat ryhmäosuudet kuvasin pääosin Jukolan viestin TV-lähetyksistä tuttua running camera man -materiaalia kilpailijoiden perässä juosten muutamassa eri maaston osassa. Linssiin ikuistui nuoria, hieman kokeneempia kilpailijoita ja kuntoilijoita sekä niin nuorten että aikuistenkin maailmanmestareita. Kahden viimeksi mainitun vauhdissa oli muuten kamera mies melkoisessa helteessä. Osa junioreistakin tuntui saavan siivet selkäänsä heti, kun kameramies ilmestyi letkan jatkoksi. Onneksi kokeneimpien kettujen vauhti oli kameramiehelle hieman armollisempaa, niin ei tarvinnut jokaista vetoa painaa mittari punaisella.

Ryhmäosuuksien aikana katosi kuin varkain kontakti kilpailun kärjen kulkuun. Varsinkin sen jälkeen, kun selvisi, että online-väliajat tulivat kaikkea muuta kuin ajallaan. Välillä piti käydä varvauksen lähistöllä kuuntelemassa kuulutuksesta, että missä se kärki oikein menee. Melkoiseksi arvailuksi se kuitenkin jäi, kun kuvailun lomassa kuulin kuulutuksen, että Helsingin Suunnistajat vaihtaa kärjessä, mutta silti jossain vaiheessa Paimio tuli ensimmäisenä täyteen.

Epätietoisuuden takia 14 osuuden kärkinaiset pääsivät livahtamaan kameranmiehen tutkan alta. Samoin teki melkein myös Minna Kauppi, mutta onneksi kameramiehellä oli ollut aikaa painaa mieleen 14 osuuden lisälenkki ja oikaista suoraan harjanteelle, josta saatiin Minnakin hyvin kuviin sopivasti vielä ylämäen jälkeen. Tällöin kameramieskin pysyi hetken ajan paremmin vauhdissa mukana. Rastin jälkeisellä tiellä Lahden Suunnistajien paita katosi jo vastustamattomasti horisonttiin.

Ankkuriosuudella kuvaaminen keskittyi niin ikään varvausta edeltävään maastoon, jossa juostiin myös kahden viimeisen osuuden lisälenkit, sekä viimeiselle rastille johtavalle harjulle. Ankkuriosuus oli viestin alun lisäksi kaikkein hektisimpiä hetkiä.

Hektisyys tiivistyi ehkä parhaiten hetkeen, kun vietin ansaittua lepohetkeä varvausta edeltävän rastin kuusikossa nakkisämpylää syöden. Juuri kun astun kuusien takaa puoliksi syöty sämpylä kädessä MS Parman Talvinen rynnistää kankaalta kohti rastia Hiidenkiertäjien Liukkonen kantapäillään. Muutaman metrin taaempana ikään kuin jo pienessä jojossa painaa sinnikkäästi Jopi kamera ojossa. Äkkiä sämpylä taskuun, kamera käyntiin ja hommiin.

Ankkuriosuuden mieleenpainuvimpia hetkiä tämän lisäksi olivat mm. kisakeskuksen pauhu viestin ratkaisseen loppukirin aikana. Se kuului n. 500m päähän metsään saakka ja toi ainakin kameramiehelle kylmät väreet.

Vielä paremmat värinät tulivat aivan päivän päätteeksi kuvatessani Jämsän Retki-Veikkojen ankkurin saapumista loppusuoralle. Joukkue sijoittui viestissä sijalle 10, joka oli käsittääkseni seuran uusi ennätys. Se huudon ja kannustuksen määrä, jonka joukkueen ankkuri sai laskeutuessaan viimeiseltä rastilta loppusuoralle, oli mielestäni jotain todella hienoa. Siinä tuli aidosti mieleen, että on tää vaan siistiä hommaa! Hienoa, että varsinkin viesteissä ihmiset kannustavat oman seuran lisäksi myös muita joukkueita.

Kaiken kaikkiaan ainakin kameramiehet nauttivat viestin tunnelmasta maastossa, joka näytti parhaita puoliaan hieman kylmässä, mutta kirkkaassa syysaamupäivässä. Toivottavasti myös kilpailijat osaltaan nauttivat viestistä ja kauniista syyspäivästä. Todennäköisesti jatkamme samalla konseptilla myös ensi vuoden Halikko-viestissä. Tämän vuoden opeilla hiomme pieniä särmiä pois, jotta ensi vuonna kuvaustyöskentely olisi entistä sujuvampaa. Saatammepa talven mittaan tehdä myös pieniä throwback videoita tämän syksyn viestistä piristämään suunnistajien talvea.


Running cameraman aka Sami Mänty

28.10.2017, 22:35