Syksyn
hauskin
seuraviesti

Tampereen Pyrintö uusi Halikko-viestin voiton

Halikko-viestin jännittävän ja vaiherikkaan ankkuriosuuden päätteeksi Tampereen Pyrintö onnistui uusimaan viime vuotisen Halikko-viestin voittonsa. Helsingin Suunnistajat ja Lynx, jotka olivat mukana voittokamppailussa vielä ankkuriosuudella, nappasivat seuraavast sijat.



Kilpailuviikolla monet ehtivät jo epäillä varsin kova nipulla liikkeellä olevan Helsingin Suunnistajien marssivan helppoon voittoon Halikko-viestissä. Kun neljännellä osuudella HS:n mieskolmikko juoksi osuuden nopeimmat ajat ja vaihtoi lähes seitsemän minuuttia ennen viestissä toisena edennyttä Lynxiä, tältä kieltämättä vaikuttikin.

Mutta Haannummen maasto ei ollut lopettanut tarjoamasta yllätyksiä. Heti seuraavaksi viidennellä osuudella Lynx ja Tampereen Pyrintö onnistuivat kaventamaan eroa minuuttitolkulla ja joukkueet lähtivät toiseksi viimeiselle osuudelle vain 20 sekunnin sisällä. HS:n Olli Ojanaholla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan jäädä odottamaan muita, vaan karkasi heti paukusta ja repi eroa Pyrinnön Anton Kuukan ja Lynxin Antti-Pekka Leskisen muodostamaan takaa-ajokaksikkoon melkein neljä minuuttia.

- Oli mielenkiintoinen maasto. Normaalia enemmän peitteisiä, hämyisiä alueita. Niissä sai olla skarppina ja yhden virheenkin tein tuossa lopussa, Ojanaho kertoi omasta suorituksestaan.

Ankkuriosuudella HS:n Evely Kaasikulla ei ollut paras päivä ja jo osuuden puolivälissä Tampereen Pyrinnön Anni Haanpää oli ottanut eron kiinni ja siirtynyt kärkeen. Kaasiku onnistui vielä nappaamaan Haanpään kiinni, mutta viimeisen hajonnan Haanpää suunnisti paremmin ja karkasi voittoon.

- Onhan tää ihan mahtavaa! Tää oli mun ensimmäinen ankkuriosuus, millä oli vähän enemmän merkitystä ja tuntui tosi jännittävältä juosta. Kun tuli pari virhettäkin ja mietin, että tullaanko takaa ja onko Evelyn ihan karkuteillä. Yllätyin tosi paljon kun näin Evelyn tuossa yhdessä kohtaa tuossa lopussa, kertasi Haanpää onnistunutta ankkuriosuutta.

HS:n kokonaispanos oli vaikuttava, kun kakkosjoukkue 6., kolmosjoukkue 21. ja vielä nelosjoukkuekin 26. Paras seura -kilpailun voitto meni HS:lle kyseisen kilpailun ennätyspisteillä.

Aamupäivällä kilpaillussa Lasten Halikko-juoksussa lisäjännitystä tarjosi GPS-seuranta, jollaisessa monet kilpailijat olivat varmasti ensimmäistä kertaa mukana. Ensimmäisenä maaliin kiri tyttöjen sarjan Aurora Lehtonen. Poikien nopein oli Lynxin Otso Vilhunen kaksi sekuntia hitaampana.

Tulokset

Tuomo Mäkelä - 22.10.2022, 22:34


Muita uutisotsikoita:

Kilpailukeskus siivottu: Tunnistatko löytötavaroista omasi? , 23.10.2022, 20:37
Kotiin jääville tarjolla nettilähetys, 19.10.2022, 22:13
Juoksujärjestykset ilmoitettava viimeistään perjantaina klo 14, 17.10.2022, 21:10
Halikko-viestiin tulossa yli 1400 suunnistajaa, 17.10.2022, 20:58
SuunnistaSujuvammin.fi tarjoaa ennakkopaloja kisamaastosta, 12.10.2022, 22:24
Halikko-viestissä GPS-seurantaa, 28.9.2022, 20:42
Naiset juoksevat Halikko-viestin ankkuriosuuden, 26.8.2022, 11:33
Kilpailukutsu julkaistu, 14.8.2022, 21:17