Pääsarjojen kilpailuanalyysi
Seuraavassa GPS- ja kilpailuanalyysi molempien pääsarjojen ratkaisupaikoista.
H21
Kilpailun heti ykkösvälillä tarjottiin pitkä reitinvalintaväli, jossa kilpailijat pakotettiin heti K-pisteeltä valitsemaan joko vasen tai oikea reitinvalinta. GPS-seurattavista urheilijoista vain Parjanne ja Saari kiersivät välin oikealta. Tämä reitinvalinta oli noin 200 metriä pidempi ja Parjanne hävisi reitinvalinnalla puoli minuuttia.
Ykkösrastin jälkeen lähdettiin hajontaosuudelle. Hajonta oli laajennettu salmiakki ja sisälsi 8 eri hajontavaihtoehtoa. Hajontavaihtoehtojen sisällä nähtiin jonkin verran hajontaa, mutta käytännössä hajonnan päätteeksi saman hajonnan kärjessä oli aina useampia suunnistajia. Esim. samaa hajontaa kiertäneet Portin ja Parjanne juoksivat hajonnat lähes kokonaan erillään – johtuen ensisijaisesti Parjanteen heikommasta reitinvalinnasta ykkösrastille – mutta Parjanne sai Portinin lopulta kiinni hieman ennen hajonnan päättymistä.
Hajonnan nopeimmin selvitettiin hajontavaihtoehdoilta ACE (Savolainen, T. Syrjäläinen) ja BCE (Knuuttila, Mänkärlä). Näillä hajontavaihtoehdoilla oli hajonnan loppu samaa. Knuuttilan ryhmä oli selvästi Savolaisen ryhmää edellä vielä rastilla 11, mutta Savolainen sai hyvällä reitinvalinnalla näköyhteyden edellä menevään ryhmään.
Seuraavaksi hajontojen keskusrastille tultiin kolmelta eri hajonnalta ADE, ADF ja BDE. Tämän ryhmän kärjessä juossut Karppinen oli kärkiletkan häntää alle puoli minuuttia perässä, mutta putkiosuudella ennen tien ylityksen ensimmäistä väliaikarastia ryhmä teki pieniä virheitä ja ero kasvoi yli puoleentoista minuttiin. Tämä oli Karppisen ja Fabritiuksen voittokamppailun kannalta varsin ratkaisevaa, koska toisen hajonnan jälkeen ero Savolaiseen pieneni parhaimmillaan alle minuuttiin.
Toisella hajonnalla oli tarjolla 4 eri vaihtoehtoa, mutta ratavaihtoehdot menivät siten, että alkumatkan samaa hajontavaihtoehtoa kiertäneet kiersivät tässä myös samat hajonnat. Savolainen oli hajonnan jälkeen kärjessä. Hänen kanssa juossut T. Syrjäläinen hyytyi ennen hajontojen loppua. Tässä kohtaa toisena oli vielä A. Syrjäläinen, joka myös hyytyi hieman loppumatkasta.
Savolaisen takana mitalikamppailussa Karppinen ja Fabritius olivat onnistuneet ohittamaan hyvällä suunnistuksella Knuuttilan ja Mänkärlän, jotka tekivät ensimmäistä kertaa hajontojen pääterastille tultaessa minuutin virheen. Ero ryhmien välillä oli vain puoli minuuttia, mutta Karppisen ja Fabritiuksen parempi reitinvalinta rastille 27 kasvatti eron ratkaisevasti jo lähes minuuttiin ja himmeämmät mitalit menivät heille.
Kilpailussa ratkaisivat tarkka suunnistus ja hyvä vauhdinpito. Kilpailussa ei ollut ykkösväliä lukuunottamatta pitkiä reitinvalintavälejä, joissa ratkaisuja olisi tapahtunut. Lyhyempiä reitinvalintavälejä jonkin verran, mutta niissä aikaerot jäivät pääsääntöisesti pieniksi.
Miesten tulokset
D21
Naisten kilpailussa oli sama ykkösväli kuin miehillä. Myös valtaosa naisista juoksi välin vasemmalta – joskin mielenkiintoisesti eri alun valinnalla. Oikealta juosseista nopein oli Hirvonen, joka jäi lähes kaksi minuuttia.
Kilpailun voittanut Karhola oli ensimmäisten hajontojen jälkeen yksin. Karhola pääsi hajontavaihtoehdollaan karkuun jo viitosvälillä pääosin paremmalla fysiikalla, mutta myös eri reitinvalinnalla.
Hajontojen jälkeen toisena olivat Ylikylä ja Kaskinen. Tämän jälkeen tulivat Haajanen, Patana ja Saarimäki, sekä Tuomisto, joka oli kiertänyt kolmikkoon nähden eri hajonnat. Kaikille tästä nelikosta oli tullut jonkin verran virhettä, mikä selitti eroa kärkeen.
Näistä minuutin jäljessä kokoamarastille saapui Enlund, joka epäonnekseen lähti juoksemaan yhdessä kohtaa rataa väärinpäin. Yhdistettynä vielä rastivirheeseen, tappiota tässä kohdassa kertyi noin kolme ja puoli minuuttia. Ilman tätä virhettä Enlundilla olisi olleet hyvät mahdollisuudet mitalitaisteluun.
Ylikylä ja Kaskinen tekivät virheen kokoamarastista seuraavalle rastille ja tien ylityksessä takaa-ajoryhmässä oli kuusi urheilijaa. Ero Karholaan oli kuitenkin jo ratkaisevat kolme minuuttia.
Toisella hajonnalla takaa-ajoryhmässä Haajanen, Tuomisto, Patana ja Saarimäki kiersivät perhoset samassa järjestyksessä ja he tulivat perhosilta noin minuutin ennen Kaskista ja Ylikylää. Kakkosryhmä juoksi loppuun saakka yhdessä ja ratkaisi himmeämmät mitalit käytännössä maastopuolelta alkaneessa loppukirissä.
Naisten tulokset
Reitinvalintoja
15.10.2018, 6:27
|