Kilpaileminen ja tapahtumat

Kilpaileminen kuuluu olennaisena osana suunnistukseen ja suunnistuksessa on tarjolla monen tasoisia kilpailuja: seurakilpailuja, nuorten alueellisia Kompassi-tapahtumia alueen mestaruuskilpailuja sekä kansallisia että kansainvälisiä kilpailuja. Suunnistuksessa kynnys kilpailemiseen on hyvin matala. Oikeastaan kilpailut ovat parhaiten järjestettyjä harjoituksia, joissa pääsee tutustumaan uusiin maastoihin ja eri seurojen suunnistajiin. Myös kilpailuissa saa pitää vauhtia juuri sen verran kuin itse haluaa. Toisaalta osalle nuorista kilpailut ovat myös hyviä ja motivoivia tapahtumia, joissa pääsee testaamaan omat taitonsa oman ikätasonsa radoilla. Suunnistuksessa kilpailusuoritus kohdistuu joka kerta ainutlaatuiseen maastoon ja sinne suunniteltuun rataan. Kaikille kilpakumppaneilla on ratkaistavanaan sama haaste. Se miten kukin selvitti tämän kaikille yhteisen haasteen tuo mukanaan yhden lajin pettämättömistä kohokohdista: jälkipelit! Suunnistus onkin pohjimmiltaan hyvin sosiaalinen laji, vaikka itse kilpailusuoritus tehdäänkin useimmiten yksin.

Suunnistuksessa lasten kilpailemisen kynnystä on madallettu monin tavoin, joten lähde rohkeasti mukaan kilpailuihin

  • Lasten ja nuorten radat pyritään aina suunnitelemaan helppokulkuiseen maastoon, jossa on useita selkeitä maastonkohteita kuten teitä ja polkuja, peltoja ja niittyjä tai rakennuksia.
  • Alle 10-vuotiailla radat ovat ns. rastireitti (RR) -ratoja. Maastossa kulkee siimari (yhtenäinen nauha), jonka varrella kaikki rastit ovat. Kaikki rastit siis löytyvät tarvittaessa seuraamalla siimaria.
  • 11-12 -vuotiailla on käytössä ns. tukireitti (TR). Siinä kartassa on sama siimari kuin RR-ikäisillä, mutta rastit ovat hieman siimarista sivussa, selkeissä maastonkohteissa.
  • Suurimmassa osassa lasten ja nuorten tapahtumista on mahdollista suunnistaa saattajan kanssa!

Esimerkkejä kaikille sopivista suunnistuskilpailuista

Ankkurin omat kilpailut
Angelniemen Ankkuri järjestää perinteisesti noin huhtikuun puolivälissä kansallisen kilpailun nimeltä Ankkurirastit. Seuran oma kilpailu on oiva mahdollisuus aloittaa kilpailukausi ja kenties kilpailuissa käyminen ylipäätään. Toimitsijat ovat jo harjotuksistakin tuttuja ohjaajia! Lisäksi Ankkuri järjestää vuosittain vähintään yhden alueellisen Kompassi-tapahtuman, joista enemmän seuraavaksi:
Kompassi-tapahtumat
Kompassi-tapahtumat ovat monelle lapselle seuraava askel seuran harjoituksista ja tapahtumista suunnistajan polullaan. Kompassi-tapahtumat ovat alle 14-vuotiaiden lasten matalan kynnyksen suunnistustapahtumia, jotka tarjoavat mukavia mahdollisuuksia suunnistaa erilaisissa maastoissa, kisailla ja saada kavereita. Kompassi-tapahtumissa on erityisesti lapsille sopivat helpot radat ja turvalliset ympäristöt. Saattaja on sallittu kaikille osallistujille. Kaikki osallistujat palkitaan. Kompassi-tapahtumia järjestetään Varsinais-Suomen alueella kaikkiaan kuusi: neljä, joissa suunnistetaan yksin tai saattajan kanssa, sekä 2 viestiä. Lisäksi 11-14 -vuotiaille on alueellinen Kompassi-leiri! Lähde rohkeasti mukaan Kompassi-tapahtumiin!
Instagram @kompassitapahtumat
Särkänniemi-suunnistus

Yksi vuoden suosituimmista tapahtumista on Särkänniemi-suunnistus, jossa ensin suunnistetaan huvipuiston alueella joko yksin tai saattajan kanssa. Tämän jälkeen päivää jatketaan hurvittelemalla huvipuiston laitteissa kaverien kera. Tämän vuoden Särkänniemi-suunnistus 20.5.2023 kannattaa jo laittaa kalentereihin!
Nuorison superviikonloppu lokakuussa
Lasten ja nuorten kilpailukausi huipentuu lokakuun alussa Turussa järjestettävään Nuorisoviestiin ja Mynämäessä järjestettävään Oravatonniin.

Miten kilpailuihin ilmoittaudutaan?

Seura hankkii kaikille alle 14-vuotiaille jäsenmaksunaan Nuori Suunta- tai perhekortin lunastaneille lisenssin. Näihin jäsenmaksuihin sisältyvät myös kaikki kilpailumaksut. Toisin sanoen näiden jäsenmaksujen maksaneille kilpaileminen on täysin ilmaista.

Kilpailuihin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti Suunnistusliiton IRMA-palvelun kautta.

Pikaohjeet IRMA:n käyttöön
  1. Seuran hankkiessa lapselle lisenssin, hän saa lisenssinumeron. Kysy Vesalta lapsesi lisenssinumero.
  2. Kun tiedät lisenssinumeron, kirjaudu (tai rekisteröidy mikäli et ole aiemmin sitä tehnyt) Irmaan (https://irma.suunnistusliitto.fi/ )
  3. Ilmoittautuessasi kilpailuihin laita rasti ”seura maksaa osanottomaksun” Mikäli et pysty lisäämään rastia, ole yhteydessä seuran Irma-vastaavaan (henna.l.yliluikki(at)utu.fi). Kirjoita otsikoksi “IRMA”

Mihin sarjaan kuuluu ilmoittautua?

Suunnistuskilpailuissa sarja määräytyy sukupuolen ja syntymävuoden mukaan. Tietoa tunnuksista:

  • H/D: Suunnistuskilpailuissa D­-sarjat ovat tytöille ja H­-sarjat ovat pojille (esim. D12 tai H12).
  • Ikä: Sarjatunnuksessa on merkitty ikä. Sarjassa saa kilpailla vielä sen vuoden, jolloin täyttää sarjatunnuksessa merkityn iän. Omaa ikää vanhempien sarjassa voi kilpailla. Esimerkiksi lapsilla on usein tarjolla vain 10RR, jolloin tähän sarjaan voivat osallistua niin 7-­vuotiaat kuin vielä 10-­vuotiaatkin. Useimmiten sarjat menevät kahden ikävuoden välein, jolloin esimerkiksi 8­-sarjassa kilpailevat sinä vuonna sekä 7 että 8 vuotta täyttävät lapset.
  • RR-­tunnus tarkoittaa rastireittiä. Tällöin metsässä on apuna siimari eli naru, joka kiertää rastilta rastille. Siimari on merkitty myös karttaan oranssilla tai violetilla viivalla. Siimari kiertää siten, että radasta on mahdollista suoriutua nopeammin reitinvalintoja ja oikaisuja (esimerkiksi polkua pitkin) tekemällä.
  • TR­-tunnus tarkoittaa tukireittiä. Tukireitillä rastit eivät ole kiinni siimarissa niin kuin rastireitissä, vaan ne ovat hieman etäämmällä. Siimari on kuitenkin helpottamassa suunnistamista ja se on ikään kuin yksi ylimääräinen polku metsässä. Tukireittiradat tuovat varmuutta 12-­sarjassa kilpaileville ja sopivat erityisesti aloitteleville kilpailijoille erinomaisesti.
  • Saattaja-tunnus (S) tarkoittaa sitä, että kilpailijan mukana saa olla saattajana esimerkiksi oma vanhempi. Saattaja­sarjat sopivat erityisen hyvin perheen pienimmille, sillä niissä radat ovat lyhyitä ja helppoja. Saattajasarjassa radalle lähdetään lähtöajan mukaisesti, joten jokaisella lapsella tulee olla oma saattajansa.

Ennakkovalmistautuminen kilpailuihin

  • Lue ja tutustu kilpailun järjestäjien nettisivuilta kilpailukutsuun sekä kilpailuohjeisiin. Näistä selviää esimerkiksi ajo-ohjeet kilpailukeskukseen, matkat lähtöihin sekä muut kilpailun kannalta tärkeät tiedot.
  • Tarkista lähtöajat. Lähtöajat ilmoitetaan usein sekä sarjoittain että seuroittain järjestäjän nettisivuilla muutama päivä ennen kilpailua. Tarkista lähtöajoista lisäksi, että emit-numerosi on merkitty oikein.
  • Selvitä ajo-ohjeet ja suunnittele aikataulu. Huomioi, että suunnistuskilpailut sijaitsevat usein hieman kauempana keskustasta ja parkkipaikalta saattaa olla jonkin verran kävelymatkaa kilpailukeskukseen. Myös varsinaiset lähdöt sijaitsevat usein jonkin matkan päässä kilpailukeskukselta. Huom! Usein junnujen vanhempien whatsapp-ryhmässä on sovittu, tai on mahdollista sopia kimppakyydeistä.
  • Pakkaa tarvittavat varusteet mukaan: suunnistusvarusteet, emit, kompassi, hakaneulat, vesipullo, vaihtovaatteet jne. Monilla on suunnistuskilpailuissa mukana myös retkijakkara tai tuolirinkka, joka on kätevä kilpailukeskuksessa odottaessa ja varusteiden vaihtamisessa.

Kilpailupaikalla

Kilpailupaikalle tulee tulla hyvissä ajoin. Isommissa kilpailuissa on hyvä olla valmiina noin tuntia ennen omaa lähtöaikaa. Kilpailukeskuksessa on useimmiten oman seuran “leiri”, jonne voit jättää esimerkiksi repun ja odottaa omaa lähtöaikaa. Leiri on yleensä jossain maalisuoran lähettyvillä ja sen tunnistaa parhaiten ihmisten seuravaatteista sekä seuran viiristä. Seuran teltat ovat punaisia. Mikäli olet ilmoittanut tarvitsevasi laina-­emittiä (aluekilpailut), saat sen myös leiristä ohjaajalta. Ennen lähtöön lähtemistä on hyvä käydä myös tarkastamassa maalisuoralta viimeisen rastin sijainti ja tutustua maaliin. Lisäksi viestikilpailuissa on hyvä käydä läpi vaihtoalueet ja karttatelineiden sekä vaihtopuomin sijainti.

Kysy rohkeasti apua kokeneimmilta seurakavereiltasi!

Lasten sarjoissa lähtöön kutsutaan 5 minuuttia ennen merkittyä lähtöaikaa. Varaa siis lähtöön mennessä hyvin aikaa. Ota huomioon mahdollinen siirtymäaika, alkulämmittely sekä numerolappujen ja emit­arkistusliuskojen nouto. Tarkemmat lähdön ohjeet sekä lähdön etäisyys kilpailukeskuksesta löytyvät järjestäjien kilpailuohjeista.

Kilpailuissa rastit tulee käydä numerojärjestyksessä. Mikäli huomaa, että jokin rasti on jäänyt välistä, tulee palata tälle rastille ja jatkaa siitä numerojärjestyksessä kaikki seuraavat rastit. Kilpailuissa on tärkeää tarkistaa koodeista, että on oikealla rastilla, koska rasteja voi olla paljon samalla alueella. Koodi on merkitty rastimääritteisiin sekä leimasimeen (esim. 31, 35, 48). Rastireitillä koodit on merkitty RR-­tunnuksin (RR1, RR2 jne.). Muista myös leimata huolellisesti jokaisella rastilla.

Maalissa tulee muistaa tehdä vielä maalileimaus. Tämän jälkeen kuljetaan järjestäjien ohjeiden mukaan emit-­purkupisteen kautta, jossa ilmoitetaan suoritus hyväksytyksi tai hylätyksi. Kilpailija saatetaan ohjata myös itkumuurille, mikäli leimauksissa on epäselvyyksiä. Tällöin selvitetään onko esimerkiksi jokin rasti jäänyt välistä tai onko kilpailija käynyt väärällä rastilla.