Am-yö Oripäässä

Am-yölle oli kerrankin löydetty hyvä ajankohta kilpailukalenterista. Osanottajia oli lähemmäs 200. Sää oli paras mahdollinen yösuunnistukseen. Am-yöhän on perinteisesti ollut monelle ainoa yöharjoitus ennen SM-yötä, joka tänä vuonna juostaan lokakuun alkupuolella entisen Tammisaaren keskustan lähimaastoissa.

Ilahduttavaa tänä vuonna oli erityisesti Ankkurin nuorten runsas osallistuminen kilpailuun, kahdeksan alle 20-vuotiasta, jotka kaikki saivat myös hyväksytyn suorituksen.

Monelle ensikertailaiselle maasto ei varmastikaan ollut parasta mahdollista yösuunnistusmaastoa, siitä pitivät huolen tiheiköt, ryteiköt ja laakeat mitään sanomattomat alueet. Toki maastosta löytyi myös siistejä avokalliomäkiä.

Ankkurin saalis kisasta oli 10 mitalia, joista 5 kulta, 1 hopea ja 4 pronssia.

Taitavana yösuunnistajana tunnettu Vesa Mäkinen ylsi ykkösrastin viiden minuutin sekoilustaan huolimatta pääsarjan voittoon. Kuvassa Vesa Mäkinen Mikkeli-Jukolassa 2009.Jussi Suna oli samassa sarjassa kolmas.

Sekä tyttöjen että poikien 16-sarjojen voitot tulivat niin ikään Ankkurille. Jo viikko sitten SM-pitkillä plaketin napanneet Sanni Kivelä ja Miika Kirmula jatkoivat hyviä otteitaan myös pimeässä metsässä. Saman tempun teki Mikko Sirén H20-sarjasssa.

Ankkurin muut mitalistatit:
H50 Ilkka Saarimäki kultaa
H65 Erkki Laine hopeaa
D14 Anni Reiman, D18 Milla Saarimäki ja D40 Anu Reiman pronssia.

Tulokset kisasivulta

Ilu - 12.9.2009, 10:17

Uutisarkistoon