Uusia miehiä Ankkuriin

Ankkurin miesten joukkue on kokenut tulevaksi kaudeksi muutoksia. Uusina miehinä joukkueeseen liittyvät Aleksei Bortnik ja Aleksei Sidorov. Puolestaan Dmitri Tsvetkov, Maxim Davidov ja Jussi Suna eivät jatka enää seurassa.

Aleksei BortnikMolemmat uudet vahvistukset kuuluvat Venäjän maajoukkueryhmään, mutta kaksikosta Bortnik, 26, on huomattavasti kokeneempi. Hän on edustanut Venäjää useissa kansainvälisissä arvokilpailuissa ja suunnistanut viisi vuotta Ruotsalaisen IFK Moran joukkueessa. Viime vuonna Bortnik esiintyi, niin MM-kilpailuissa kuin Salon PM-kilpailuissa, mutta ilman mainittavaa menestystä. Moran paidassa hänet on nähty suurviesteissä yöosuuksilla – mm. Salo-Jukolassa pitkällä yöllä jo karussa, mutta teki radan loppuosalla virheitä. Nuorten MM-kilpailuista häneltä löytyy kolme mitalia 2000-luvun alkupuolelta.

- Bortnik on monipuolinen suunnistaja, koska osaa suunnistaa hyvin myös yöllä, kuvaa Ankkurin miessten joukkueen valmentaja Juri Emaldinov uutta vahvistusta.

- Seuranvaihdolla hän haki uutta nostetta uralleen. Vaikka hän on suunnistanut useissa arvokilpailuissa, ei henkilökohtaista menestystä ole vielä tullut.

Aleksei SidorovSidorov, 24, on sen sijaan suunnistanut vain vähän Venäjän ulkopuolella ja on tällä hetkellä ainoa Venäjän maajoukkueryhmässä, joka ei edusta pohjoismaista suunnistusseuraa.

- Sidorov on menestynyt hyvin Venäjällä ja haluamme antaa hänelle näyttöpaikan, Emaldinov kertoo siirron taustoista.

- Vaikka hänellä on vähän kokemusta pohjoismaalaisesta maastotyypistä, hän on vielä nuori ja hänellä on mahdollisuus kehittyä.

Tulevana kautena joukkueen materiaali on aikaisempaa hieman kapeampi. Viime kaudella joukkue kärsi avainmiestensä loukkaantumisista, kun Tuomas Kari oli koko kauden loukkaantuneena ja Vesa Mäkinen pitkään keväällä. Ensi vuonna vastaavaan ei ole varaa.

- Vaihdosten myötä joukkueemme nuoreni, mikä on tulevaisuuden kannalta tärkeää, pohtii Emaldinov tulevaa kautta.

- Erityisen tärkeää oli se, että vaikka vaihdoksia joukkueessa tapahtui, pysyivät seuran omat kasvatit edelleen joukkueessa. Siltä pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin.

Aleksei Bortnikin ja Aleksi Sidorovin esittelyt World of O:ssa.

Tuomo Mäkelä - 25.11.2009, 9:43

Uutisarkistoon