Kevätleiri Åhusissa

Perinteinen kevätleiri suuntautui tänä vuonna aivan Ruotsin etelärannikolle Åhusiin, joka oli valikoitunut leiripaikaksi Ruotsin heikolta näyttäneen lumitilanteen vuoksi. Lämpimät kelit olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja Åhusista olisi lopulta saanut matkata hyvän matkaa pohjoiseen ennen kuin lunta haitaksi asti olisi ollut.

Mutta aivan aluksi Mäksä, Mädi, Lasse ja liiton leirillä ollut Mikko juoksivat Spring Cupin, josta henkilökohtainen kilpailu taisi itse kullakin mennä lumetonta maastoa ihmetellessä. Viestissä yrityksen aste oli pykälän kovempi, mutta jalat liian hitaan ja sijoitus 30.

Ensin mainittu kolmikko karautti Tanskanmaalta suoraan Åhusiin, jonne torstain ja perjantain kuluessa saapui 15 sankaria lisää. Lauantaina 7 miestä kävi juoksemassa lähikylässä Tollarpsissa kansallisen kilpailun ja pokkaamassa 7 ensimmäistä sijaa. Päivän nopein oli Mädi.

Kova kilpailu käytiin myös sunnuntaina majoituksen lähialueen sprinttikartalla, jolloin Juri oli onnistunut ajamaan uuden kaverimme Aleksei Sidorovin vedonlyöntiin. Juri itse kuitenkin tyytyi ajanottajan rooliin ja vastapeluriksi asettui Tomi. Tomi sai kaksi minuuttia kaulaa ja ensimmäinen maalissa olisi voittaja. Yleisörastilla peli näytti jo varsin selvältä, kun kahden minuutin ero oli käytännössä imetty umpeen ja Aleksei tulikin maaliin selvässä kaulassa.

Peli ei kuitenkaan ollut vielä selvä. Allekirjoittanut oli juossut radan Aleksein perässä ja maalissa viesti oli selvä: Disqualified. Ensin niukka, mutta selvääkin selvempi piha-alueen kulman oikaisu ja kruunuksi päälle täysi nukahdus toiseksi viimeisellä rastilla ja rastin ohi juokseminen kahden metrin päästä suoraan viimeiselle. Tomilta olisi vaadittu enää hyväksytty suoritus, mutta se oli myös häneltä liikaa. Kakkosrastin lähistöllä rantahietikolla oli pari muutakin rastia, joihin Tomi oli karauttanut. Veto päättyi lopulta siis yllättävään tasapeliin.

Leirin viimeisenä päivänä maanantaina koukattiin kotiin Karlskronan kautta, missä juostiin myös elitserieniä. Aikataulu oli kuitenkin tiukka ja suurin osa porukasta tyytyi juoksemaan vain harjoituksen öppet-sarjoissa.

Jotain karttoja täällä ja täällä (jälkimmäisessä myös sprinttirata).

Tuomo Mäkelä - 8.4.2010, 9:29

Uutisarkistoon