Miehet 4. Kalevan Rastiviestissä

Perinteiset Kalevan Rastiviestit juostiin Haapavedellä lauantaina. Ankkurin joukkue Mikko Siren, Tuomo Mäkelä, Tuomas Kari, Pekka Hyvönen sijoittui viestissä neljänneksi.

Kalevan Rasti pääsi viestissä jo aikaisessa vaiheessa karkuun, mutta Ankkurin joukkue eteni viestissä yhtä tukevalla kakkossijalla. Ankkuriosuudella testiin laitettiin Pekka Hyvönen, jonka Jukolan loppukirinäyttöjen arveltiin olevan arvossaan myös kahta viikkoa myöhemmin.

Vastus ankkuriosuudella oli kuitenkin nimekäs ja pari minuuttia perään lähteneet Topi Anjala ja Pasi Ikonen saivat Plekun kiinni ennen puolta matkaa. Topin koukittua, oli Pleku yleisörastilla kolmospaikassa kiinni, mutta loppulenkillä Topi nosti Ikaalisen kolmanneksi.

- Tein pienen virheen ja siinä Anjala sai kiinni. Lopussa taitoin vähän nilkkaa, mutta Topin vauhti oli kyllä vahvaa, Pleku kertoi maalissa.

Kalevan Rastiviestit

Tuomo Mäkelä - 2.7.2011, 17:39

Uutisarkistoon