Juuri Jukolan ja Venlojen viestien alla Ankkurin edustusryhmä sai kuluneella viikolla Jobin postia vähän liiankin kanssa. Loppuviikon saldo oli nimittäin neljä luunmurtumaa neljän päivän aikana.
Ensin Tuomo Mäkelä kaatui pyörällä kohtalokkain seurauksin. Leuka murtui kahdesta kohdasta, ja näin Jukolan Viesti jää varmuudella väliin ja kauden päätavoitekin, MM-kotikisat, on pahasti vaakalaudalla. Tarkempi paranemisennuste on tässä vaiheessa vielä avoinna. Liiton tiedote ja Turun Sanomien uutinen.
Lauantaina Turku Sprintin yleisökisassa Heini Saarimäki puolestaan kaatui pahasti käsiensä varaan. Tuloksena oli ranteen murtuma sekä sijoiltaan meno. Käsi on nyt vahvasti kipsissä vähintään seuraavat 5-6 viikkoa.
Pisteenä iin päälle sunnuntain pitkän matkan kisassa Paraisilla Tuomas Kari otti tuntumaa turpeeseen sen verran, että jo aiemmin keväällä murtunut kylkiluu napsahti uudestaan. Onneksi tämä vamma on ensituntemusten mukaan keväistä lievempi eikä estä juoksemista esimerkiksi Jukolassa, johon Mädi kampesi tiensä ykkösjoukkueeseen uudelleen nousemaan lähteneen suorituskyvyn myötä.
Toivomme kaikille mahdollisimman pikaista paranemista ja paluuta treenin pariin!
Vesa Mäkinen - 9.6.2013, 22:17