Tyttöjunnut AM-viestin tähtiä

AM-viikonlopun sunnuntaina juostiin viestit. Kilpailupaikkana eilisen tapaan olivat Sauvon merenrantamaisemat. Ankkurin leiriin saatiin jälleen äyskärikaupalla menestystä. Erityisesti tyttöjunnusarjojen tulokset ovat mukavaa katseltavaa sillä voitto tuli kaikissa sarjoissa D10RR:stä D14:een ja jos D16:een olisi saatu täysi kolmikko jalkeille olisi tämänkin sarjan voitto ollut varsin lähellä. Hyvä tytöt!


D14 Veera Kuusisto, Henna Ylimaa, Renja Roos.


D10RR Laura Kemppainen, Aino Virtanen, Jenna Koskinen


D12TR Aleksandra Rautiainen, Ronja Kemppainen, Kaisa Kaartinen

Poikien puolellakin coolit kymppisarjalaiset ottivat H10RR-sarjan voiton kotiin.


H10RR Samuli Kaartinen, Juho Ylimaa ja kuvasta puuttuu Timur Emaldynov

H12TR-pojatkin juoksivat oikein hyvin, mutta aloitusosuudella kartan koodivirhe vei kallisarvoisia minuutteja ja loppusija tiukassa kirikamppailussa oli lopulta neljäs.

Ikäsarjoihin viime vuonna tehtyjen uudistusten jälkeen näissä sarjoissa mitalit ovat entistä tiukemmassa sarjamäärien vähennyttyä radikaalisti. Varsinais-Suomi on lisäksi erityisen vahvaa seutua veteraani-ikäisten keskuudessa. Kultaiset mitalit tulivat D120- ja H150-sarjassa. H180-joukkue pokkasi hopeaa. Tässä kisojen suurimmassa sarjassa kuuden joukkoon ehti kolme Ankkurin joukkuetta.


Markku Vesalainen onnittelee joukkuetoveriaan Tapio Halmetta nopeimmasta ankkuriosuudesta sarjassa H180.

Viime vuosina AM-kisat ovat valitettavasti jääneet varsinkin R1-ikäisten keskuudessa vähälle arvostukselle. Sen sijaan nuorimmissa sarjoissa sekä ikäsarjoissa ne ovat edelleen ansaitulla paikallaan yhtenä kauden huipennuksista. Pääsarjoissa päästiin hädin tuskin 10:een ilmoitettuun joukkueeseen. Arvokasta viestikokemusta kuitenkin taas saatiin erityisesti nuorille aikuisille, eivätkä mitalit näissäkään sarjoissa toki ilmaisia ole. Sekä miehissä että naisissa Ankkurin joukkueet ottivat hopeiset mitalit MS Parman takana. Päivän leijona oli Mikko, joka oli kisan nopein.


H21 hopeajoukkue: Markku Elo, Mikko Sirén, Miika Kirmula


D21 hopeajoukkue: Sanni Kivelä, Milla Saarimäki, Emma Laakkio

Vielä kertaus päivän mitalisaldosta:

Kultaa:
D10RR: Jenna Koskinen, Aino Virtanen, Laura Kemppainen
D12TR: Aleksandra Rautiainen, Kaisa Kaartinen, Ronja Kemppainen
D14: Veera Kuusisto, Renja Roos, Henna Ylimaa
D120: Anne Nurmi, Heli Elovaara, Helena Havia-Kinnala
H10RR: Timur Emaldynov, Samuli Kaartinen, Juho Ylimaa
H150: Vesa Elovaara, Ilkka Saarimäki, Vellu Nurmi

Hopeaa:
D21: Sanni Kivelä, Milla Saarimäki, Emma Laakkio
H180: Risto Kallio, Markku Vesalainen, Tapio Halme
H21: Markku Elo, Mikko Sirén, Miika Kirmula

Pronssit jätettiin muille...

Kisasivut

Vesa Mäkinen - 18.8.2013, 17:06

Uutisarkistoon