Kiitos!

Miika Kirmula vaihtaa seuraa. Tässä hänen viestinsä seuralaisille.

Hei, rakkaat Ankkurilaiset

Ankkurin paita vaihtuu ensi vuodeksi Kalevan Rastin väreihin.

Haluan kiittää kaikesta avusta ja tuesta, jota olen saanut jo juniorisarjoista asti. Myöhemmällä iällä on oppinut ymmärtämään tosissaan miten avuliaita ja ystävällisiä koko Ankkuriperhe on. Oli upeaa, kun esim. Viron MM-kisoihin oli lähtenyt pieni joukko ankkurilaisia kannustamaan.

Iso kiitos valmennusjohdolle, joka on antanut tehdä asioita omalla tavalla ja kuunnellut toiveita tosissaan. Kiitos myös kaikille muille, jotka ovat urani eri vaiheissa ollut mukana touhuumassa.
Erityisesti iso kiitos Matille, joka vuodesta toiseen on jaksanut järjestää erinäisiä taito, kuin myös fysiikka treenejä. Nämä ovat olleet itselle ainutlaatuisia treenejä varsinkin myöhemmässä juniori-iässä.

Tämä päätös ei missään nimessä ollut helppo tehdä. Ehkä suurimpana asiana, joka vaikutti päätökseeni oli se, että en halua vanhana mietiskellä ja katua mitä muutos olisi voinut antaa itselle lisää. Yhtenä syynä näin myös sen, että vielä on aikaa oppia tämän hetkisiltä Kalevan Rastin ulkomaalaisilta vahvistuksilta, miten asioita voisi ajatella ja tehdä myös eri tavalla. Uskon, että suomalaisilla on opittavaa muilta ja päinvastoin vaikka me suomalaiset ei sitä aina haluttaisikaan myöntää.

Syy ei ole siis se, että Ankkurissa olisi puutteita. Upea porukka johon on ollut upea kuulua niin viesteissä jätkien porukalla, kuin myös viestien ulkopuolella.

Vaikka menestystä tulee jonkun muun seuran paita päällä niin olen kuitenkin aina se teidän Miika, josta voitte olla ylpeitä. Mies voi lähteä Ankkurista, mutta Ankkuri ei miehestä. En toki tiedä tulevaisuudessa miten maailma heittelee, mutta että toivottavasti vielä jossain vaiheessa voin palata kotiin.

Kiitos kaikille ja törmäillään rasteilla!
- Miika

Vesa Mäkinen - 27.12.2017, 9:12

Uutisarkistoon