Lauantaina juostiin Viestiliigan toinen osakilpailu Vimpelin Lakeaharjulla. Tekstin on kirjoittanut Joel "Jopi" Hakala. Tarjolla oli suunnistuksellisesti erittäin haastavia ratoja, joten joukkueiden väliset erot repesivät paikoin hyvinkin isoiksi.
Viestiin Ankkurilta lähti matkaan kaksi joukkuetta sekä miehissä että naisissa, mutta vain yksi joukkue saatiin hyväksytysti maaliin asti.
Naisten kakkosjoukkue jäi viime hetkellä vajaaksi sairastumisen vuoksi. Ykkösjoukkueen tulossarake taas jäi tyhjäksi, kun Emit-leimasin ei rekisteröinyt yhden rastin leimausta ja kortin tarkistuslipuke oli tippunut matkalla metsään. Ykkösjoukkueessa juoksivat Jonna Juva, Sanna Kauppila, Sanna Ylikylä ja Emily Kemp.
Miesten kakkosjoukkueessa allekirjoittanut leimasi väärällä jyrkänteellä ja puksutti iloisesti ohi omasta rastista, joka sattui vieläpä olemaan televisiorasti. Itkumuurilla eivät selittelyt kuitenkaan auttaneet, sillä väliin jäänyt rasti oli taltioitu suoraan lähetykseen.
Miesten ykkösjoukkue onnistui piristämään reissua sijoittumalla hienosti yhdeksänneksi. Maaliin selvisi hyväksytysti yhteensä 35 joukkuetta. Alapuolelta voit lukea juoksijoiden kommentit kilpailun etenemisestä:
1. osuus: Tuomo "Mäksä" Mäkelä (vaihdossa sijalla 27)
Alkumatka oli suhteellisen kontrolloitua tekemistä oman hajonnan kärjessä, mutta yhdelle rastille kasetti hajosi melko pahasti. En muista tehneeni vähään aikaan yhtä isoa virhettä, mutta Pohjanmaa ei ole näissä hommissa ennenkään pettänyt.
2. osuus: Pekka "Pleku" Hyvönen (vaihdossa sijalla 12)
Lähtöpaikka ei ollut se mitä oletin, sillä luotto Mäksään oli kova. Ykkösen naulaamisen jälkeen lopetin hetkellisesti oman suunnistamisen ja juoksin selkiä kiinni, mistä seurasi koukkua sekä kakkoselle että kolmoselle. Sen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja tein loppuradan työtä koko ajan itse ottaen muista ajoittain hyötyä eikä virheitä enää tullut. Sekä oma että joukkueen panos jäivät selkeästi plussalle. Yhteenvetona lopen miellyttävä viestikisa.
3. osuus: Nico Kerkola (vaihdossa sijalla 20)
Tavoitteena oli tehdä mahdollisimman virheetön suoritus. Maasto tarjosi vaativaa suunnistusta, josta oli mukava nauttia, vaikkakin virheitä tuli runsaasti varsinkin ennen ensimmäistä televisiorastia. Tämän jälkeen suunnistus sujui hieman paremmin.
4. osuus: Petja Ylikylä (os. Pöyhönen) (vaihdossa sijalla 12)
Alussa lähdin varovaisesti kohti ykkösrastia, ja rastille tulikin heti pieni virhe, mikä herätteli minua sopivasti. Radan keskiosuudella sain matkaseuraa, jossa ehdoteltiin vauhdinpitoa ja yhteistyötä, mikä sitten johti isoimpaan virheeseen takakäännöksen rastilla. Virheen jälkeen jäin yksin, minkä seurauksena sain suunnistuksen sujumaan ja karttaa paremmin haltuun. Loppupätkällä tuli nostettua sijoituksia ja ohitettua porukkaa silminnähden. Voin olla ihan tyytyväinen omaan suoritukseeni.
5. osuus: Jere Kommio (maaliin sijalla 9)
Oma tavoitteeni ankkuriosuudelle oli minimoida virheet, vaikka sitten vauhdin kustannuksella. Osuuden alussa oli hyvää letkaa ympärillä, mutta sitten jokainen suunnistaja alkoi yksitellen tekemään virheitä ja letka hajosi. Itse selvisin melko pienillä virheillä, mutta osuuden jälkimmäisen puoliskon kärsin kovista krampeista, enkä nähnyt enää muita. Maalissa sijoitus oli positiivinen yllätys. Mielestäni ihan onnistunut osuus ja nosto kymppisakkiin.
Naisten viestin tallenne: https://www.youtube.com/watch?v=Hhn7eNYdyoA
Miesten viestin tallenne: https://www.youtube.com/watch?v=X8-Dxog5ePE
Tulokset: https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset-new/fi/2021_lakeuden_viesti/
GPS-seuranta: http://tulospalvelu.fi/gps/
Siiri Siikarla - 22.6.2021, 21:28