Ankkurikirje vko 29 - Kuukauden kasvona Sari Huuhka

Tässä Ankkurikirjeen juttusarjassa tutustutaan kuukausittain yhteen ankkurilaiseen sekä siihen, millaisia tehtäviä hän seurassa hoitaa.

Nimeni on Sari Huuhka.

Sarjani olisi D40.

Päädyin suunnistuksen pariin ensimmäisen kerran ala-asteella. Tuolloin pidin lajista kovasti, mutta kompassin käytöstä en ymmärtänyt yhtään mitään. Siitä jäi kuitenkin jokin siemen kytemään, sillä noin kahdeksan vuotta sitten pyysin Virtasen Askoa opettamaan minulle kompassin käyttöä sekä lähtemään kaverikseni Maanantairasteille. Kolmisen kertaa menimme yhdessä, minkä jälkeen uskaltauduin yksin metsään. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Mieleenpainuvin suunnistusmuistoni on vuoden 2019 Kangasala Jukolan Venlojen viesti. Oli jännittävää lähteä mukaan kilpailuun pelkällä kuntosuunnistustaustalla. Suoritus itsessään ei ollut erityisen hyvä, mutta pääsin maalin hyväksytyllä suorituksella.

Ankkurissa olen tehnyt monenlaista talkootyötä. Olen ollut jo muutaman vuoden mukana seuran johtokunnassa, talous- ja hallintotoimikunnassa sekä nuorisotoimikunnassa. Johtokunnan lisäksi pyrin olemaan parhaani mukaan avuksi junnuharkoissa. Seuran järjestämissä kilpailuissa olen usein ollut mukana karttojen pussitustalkoissa sekä kahvilassa tai viime kertoina lasten lähdössä. Lisäksi olen käynyt ratamestarikurssin, ja toiminut ratamestarin sekä junnujen harkoissa että heidän seuranmestaruuskilpailuissaan.

Suunnistuksen lisäksi nautin lukemisesta ja kutomisesta. Lisäksi olen viimeisen 1,5 vuoden aikana innostunut pyöräilemään ja lenkkeilemään aktiivisesti. Suunnistusharrastus vie kuitenkin niin paljon aikaa, että muut harrastukset ovat jääneet vähemmälle.

Työskentelen Tilipalvelu Rantalaisella palvelutuotannon johtajana ja vastaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen palvelutuotannostamme.

Unelmapäiväni olisin ihanassa rantakaupungissa. Kävelisin rantabulevardia pitkin hyvässä seurassa auringon paistaessa ja merituulen puhaltaessa. Rantaravintolassa maistelisin jotain hyvää katkarapu- tai äyriäisruokaa valkoviinin kera. Taustalla soisi live-musiikkia.

Halikkoviestissä työskentelen mieluiten kahvilantätinä, mutta kokeilen mielelläni myös muita talkootehtäviä.

Terveiseni seuralaisille ovat, että on upeaa olla mukana Ankkuriperheessä. Juuri päättyneen Fin5:n jälkeen voi todeta, että seuralaisten kesken vallitsee suuri yhteenkuuluvuuden tunne. Meillä on käsissämme sellaista pääomaa, jota ei ostamalla saa. Siksi meidän pitääkin muistaa arvostaa ja vaalia sitä. Tälläkin kertaa seurallamme oli parhaimmat ja kovaäänisimmät kannustusjoukot maalisuoralla. Ihanaa suunnistuksen täyteistä kesää kaikille!

Onko sinulla mielessäsi ankkurilainen, joka ansaitsisi tulla esitellyksi koko seuralle? Vinkkaa siitä Siiri Siikarlalle sähköpostitse siiri.siikarla@tuni.fi!

Siiri Siikarla - 19.7.2021, 21:06

Uutisarkistoon