Viime lauantaina suunnistettiin 36. Nuorten Jukola Valkeakosken Korkeakankaan hiihto- ja laskettelukeskuksessa. Ankkurin junnuja oli matkassa kolme seitsikkoa. Kisaan osallistui 144 joukkuetta. Tänä vuonna ulkomaalaisjoukkueet puuttuivat kisasta. Nuorten Jukolassa on kolme osuutta 14-vuotiaille tai nuoremmille, 2 osuutta 16-vuotiaille tai nuoremmille ja 2 osuutta 18-vuotiaille tai nuoremmille. Joukkueessa pitää olla vähintään 3 tyttöä.
Ankkurin ykkösjoukkueen sijoitus oli maalissa 18. kakkosjoukkueen 80. ja kolmosjoukkueen 106. Sijoituksemme oli alaikäiseltä ykkösjoukkueeltamme erittäin hieno! Kovimpaan paikkaan joutuivat Leevi Söyrilä ja Onni Virtanen – molemmat vain 13-vuotiaina 16- ja 18-sarjan poikien osuuksilla. Viime vuodesta paransimme sijoitustamme kaksi sijaa.
Koko joukkueen suoritus oli todella tasainen ja hallittu. Jokainen nuori teki onnistuneesti osuudellaan juuri sen mitä osaa. Palkintopallille jäi matkaa vain vaivaiset 1 minuuttia ja 37 sekuntia! Lopulta se taisi jäädä kaikkia kovasti mietityttämään, kuinka lähelle pääsimmekään. Hieno sijoitus ja suorituksen hallinnasta voivat ison Jukolan Ankkuri-joukkueet todellakin ottaa mallia!
Kakkosjoukkueen viesti sujui aavistuksen hankalan aloituksen jälkeen melko sujuvasti. Viime vuoden huippusijoitus 54. jäi kuitenkin haaveeksi, kun erot joukkueiden välillä kasvoivat viestin edetessä isoiksi. Joukkueidemme vanhin Juho Ylimaa juoksi kakkosjoukkueen kuudennella osuudella viimeisen Nuorten Jukolansa, ja vanheni nyt ulos NuJu-ikäisistä. Kiitos Juholle!
Kolmosjoukkueen hyvin nuori ja kovin tyttövaltainen seitsikko joutui mukavan aloituksen jälkeen antamaan vähitellen periksi sijoituksissa. Lopputulos oli kuitenkin upeasti 15 sijaa viimevuotista parempi, vaikka virheitäkin reissuun mahtui.
Ensi vuonna Kotkassa on taas uudet asetelmat tähän viestiin ja eikä vähiten siksi, että iso joukko nyt 14-vuotiaita junnujamme joutuu vaihtamaan pois kilpailun kolmelta lyhimmältä osuudelta. Ainakin ykkösjoukkueen tämänvuotinen kokoonpano kokee varmasti ison muutoksen. Uudet Ankkuri-junnut ovat tervetulleita ottamaan vastuuta!
Näin kolmen joukkueemme viestit kulkivat junioreiden itsensä kertomana:
1. osuus - HD16
AngA 1 Leevi Söyrilä vaihdossa 28. NuJussa avausosuudella rastit löytyivät etsimättä. Ihan kärkeen vauhti ei riittänyt, mutta juoksu kulki hyvin. Oli onnistunut suoritus.
AngA 2 Elias Seppä vaihdossa 102. Suoritukseni oli omantasoinen. Suunnistus Nuorten Jukolassa sujui hyvin, eikä tullut pahoja pummeja. Vähän kovempaa olisin voinut juosta.
AngA 3 Artur Emaldynov vaihdossa 86. Suunnistus meni tosi hyvin ja olisi voinut mennä vielä paremminkin, jos vikoilla rasteilla olisi suunnistus mennyt sujuvammin. Tykkäsin todella kisasta ja sen ilmapiiristä.
2. osuus - D16
AngA 1 Jutta Ahonen vaihdossa 21. NuJussa suunnistus suju hyvin, pari vähän huonompaa
reitinvalintaa. Penkkaa oli välillä aika paljon, et oli aika fyysinen rata. Kokonaisuudessa oon
suoritukseen tyytyväinen.
AngA 2 Alisa Emaldynova vaihdossa 97. Suunnistus ei sujunut multa kovin hyvin, koska oli epävarmuutta kilpailutauon takia. Positiivista oli kuitenkin se, että puolet rasteista löytyi hyvin ja nyt pystyn keskittymään suunnistukseen.
AngA 3 Helmiina Anttonen vaihdossa 98. Juoksin toista kertaa Nuorten Jukolassa, ja tänä vuonna ei enää jännittänyt niin paljon kuin viimeksi. Juoksin vähän hitaammin, jotta en pummaisi, kun rata oli 16-vuotiaiden. Otin varmat reitinvalinnat ja hyvä fiilis jäi.
3. osuus - HD14
AngA 1 Miina Lehtinen vaihdossa 21. Nuorten Jukola meni mulla hyvin. Rata oli tosi helppo ja juoksu sujui ihan hyvin. Oli kiva päästä suht lähellä kärkeä maastoon.
AngA 2 Otto Virtanen vaihdossa 92. No hyvin meni! Ei ollut hankaluuksia suunnistuksessa eikä juoksussa.
AngA 3 Oona Andelmaa vaihdossa 95. Suunnistus sujui virheettömästi. Juoksin koko matkan yksin. Muutaman reitinvalinnan oisi voinut tehdä paremmin.
4. osuus – D14
AngA 1 Vilja Lehtonen vaihdossa 14. Juoksu kulki melko hyvin, paitsi loppukiritaktiikassa on parannettavaa. Jännitti tosi paljon ennen suoritusta se gps:n saanti. Tuli ärsyttäviä ja turhia
virheitä.
AngA 2 Matilda Tuomala vaihdossa 83. Oli taas kiva päästä kisaamaan Nuorten Jukolaan ja sen fiilikseen. Ei tullut täydellistä suoritusta, mutta ei se kaukana ollut. Suunnistus kulki hyvin ja juoksu myös, mutta tuli vähän liikaa pohdiskelua ja pieniä pysähdyksiä metsässä. Muuten sujui hyvin.
AngA 3 Iida Söyrilä vaihdossa 114. Mun nelososuus meni huonosti. Pummasin kolmosrastia paljon. Onneksi sunnuntain kisassa suunnistus kulki ja onnistuin.
5. osuus H14
AngA 1 Teemu Pirinen vaihdossa 13. Hyvin meni ja maasto oli kiva. Rata olisi voinut olla vaikeampi ja pidempi. Loppusuora olisi voinut olla lyhyempi.
AngA 2 Siiri Halkilahti vaihdossa 81. Kolmosrastille tuli pummi, kun menin väärää polkua ja olin vähän väärässä paikassa. Loppumatka meni paremmin. Jaksoin juosta ihan hyvin.
AngA 3 Emil Halkilahti vaihdossa 112. Kolmosrastilla lähdin väärälle polulle, mutta se oli helppo selvittää missä oli. Kasi rastilla kartta oli väärin päin ja lähdin väärään suuntaan. Muut rastit meni hyvin.
6. osuus – HD18
AngA 1 Onni Virtanen vaihdossa 15. Tuli metsässä virheitä. En ole tyytyväinen suoritukseeni. Olisin pystynyt parempaankin. Ensi kerralla paremmin.
AngA 2 Juho Ylimaa vaihdossa 89. Aluksi oli ihan mahtava päästä pitkästä aikaa kisaamaan ja kaatosade lisäsi tunnelmaa. Aluksi meni hyvin, mutta sitten pummasinkin rastia numero 3 aivan urakalla. Lopulta löytyi rasti ja pääsin taas lajin makuun. Jalka ei noussut enää laskettelurinnettä ylös edellisten päivien ansiosta, mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen suoritukseen. Kaikki muut rastit löytyivät hyvin ja rasti 3 jäi ainoaksi möröksi, joka näkyy huomattavasti ajassakin.
AngA 3 Kerttu Linnamäki vaihdossa 109. Ihan hyvin sujui. Juosta olisi voinut vähän kovempaa. Suunnistus sujui aika hyvin ainoastaan pari pientä virhettä tuli.
7. osuus – D18
AngA 1 Emma Elovaara maalissa 18. Suunnistus sujui ankkuriosuudella hyvin, eikä virheitä tullut yhtään. Juoksu kulki kohtalaisen hyvin, mutta laskettelurinne oli aika tiukka mäki. Olen tyytyväinen omaan suoritukseeni sekä joukkueemme yhteistyöhön.
AngA 2 Martta Lehtinen maalissa 80. Nuorten Jukolassa tykkäsin rastivälien vaihtelevuudesta. Juoksu ei tuntunut raskaalta eivätkä muut häirinneet metsässä. Suoritus meni ihan hyvin muutamasta virheestä huolimatta.
AngA 3 Katri Koskela maalissa 106. Mulla meni hyvin mutta alkuun oli vähän haastetta siinä, että menee suoraan omalle rastille eikä käy kaikilla rasteilla mitkä tulee vastaan. Maastossa oli raskaita mäkiä mitkä väsytti ja oli pakko kävellä. Viime vuonna juoksin saman osuuden ja tänä vuonna se meni yli tuplasti paremmin.
Tekstin on kirjoittanut ja koonnut Anu Reiman.
Siiri Siikarla - 18.8.2021, 15:06