Tiomila-viesti Skellefteåssä, junnut hienosti palkinnoille!

Toinen vuoden suurviesteistä eli Tiomila-viesti kilpailtiin viime viikonloppuna Pohjois-Ruotsin Skellefteåssa. Tämän vuoden Tiomila oli poikkeuksellinen monella tapaa: Koskaan kisaa ei ole järjestetty näin pohjoisessa (ja valoisassa), näin myöhään keväällä, eivätkä kilpailutoiminnot ole koskaan olleet ison jäähallin, tai paremminkin areenan, sisätiloissa. Lisäksi ainakin tällä erää viesti oli viimeistä kertaa perinteinen. Ensi vuonna viestin läpivientiin tullee suuria muutoksia mm. naisten yöosuuksien ja viestien keskeytysten muodossa.

Ankkurilla oli etäisestä sijainnista huolimatta tänä vuonna mukana aiempaa suurempi osallistujajoukko: Kaksi joukkuetta niin nuorten, naisten kuin miestenkin viestissä. Erityinen maininta junnuille, joista suurin osa pääsi tuplaamaan nuorten viestin lisäksi joko naisten tai miesten viestiin. Esim. naisten 2-joukkue koostui kokonaisuudessaan jo aiemmin päivällä nuorten viestissä juosseista alle 16-vuotiaista.

Nuorten 1-joukkue vasemmalta Onni Virtanen, Antti Kirves, Leevi Söyrilä, Vilja Lehtonen, Miina Lehtinen, Martta Lehtinen

Nuorten 2-joukkue vasemmalta Iida Söyrilä, Siiri Halkilahti, Helmiina Anttonen, Matilda Tuomala

Junnut vastasivat myös parhaasta menestyksestä kiilaten erittäin tiukassa kisassa upeasti palkinnoille sijalle 10! Eroa kisan voittoonkin jäi vain 1.20. Hienoa! Seuran toimisto Halikon kirkonkylällä sai siis taas lisää koristusta palkintokaappiin. :-)


Naisten joukkue juoksi kohtuullisen hyvin lähellä omaa tasoaan sijalle 80. Parannusta viime vuoteen tuli mukavasti peräti 32 sijaa.

Miesten viesti alkoi erittäin lupaavasti kärkiletkan mukana, mutta pitkällä yöllä Dimitarille ei osunut fyysisesti normaali päivä, ja eroa parhaisiin letkoihin ja sijoihin kertyi. Päivän valjettua miehet juoksivat kuitenkin pääasiassa mallikkaasti ja sijoitukseksi muodostui lopulta 38. Siinäkin on parannusta viime vuoteen 16 pykälää, joten oikealla tiellä ollaan, vaikka hiukan jäikin hampaankoloon.

Miesten joukkue juoksujärjestyksessä takarivistä vasemmalta Colin Kolbe, Mikko Sirén, Pekka Hyvönen, Dimitar Zhelyazkov, Nico Kerkola, Petja Ylikylä, Jere Kommio, Markku Elo, Onni Virtanen, Mikolaj Dutkowksi

Ennen kaikkea taas ollaan yhtä hienoa yhteistä kokemusta rikkaampia!💚💛⚓️

Tulokset

Vesa Mäkinen - 24.5.2023, 17:38

Uutisarkistoon