Madeiraa

Melkein 2 viikkoa (ylämäki) treeniä takana ja tänään oli kisat. Kaikki alkoi lupaavasti, kun tullessamme kilpailukeskukseen, ei paikalla näkynyt juurikaan järjestäjiä, eikä edes maalia näkynyt missään. Kisaohjeet sentään löytyivät erään kojun seinältä. Iltarastimeininki. Lopulta järjestäjätkin pääsivät paikalle ja saimme sportidenttimme... turhaa täpinää (Porvari-Ikis ja -Kähäri perheineen ilmestyivät myös paikalle... ja milläpä muulla kuin MB 290 CDI mallisella mittariautolla! Mahtaisivatkohan paikalliset suharit ajaa täältä Littoisiin...).

Lähtöön oli bussikuljetus ja aikaa lähtöpaikalle siirtymiseen suositeltiin varaamaan puoli tuntia. Aloin aavistella pahinta, kun bussin lähtiessä oli ensimmäiseen lähtöön aikaa 15 min. Lopulta bussi lähti liikkeelle seuraten lähtötoimitsijoiden autoa. Kun pääsimme lähtöpaikalle, ei siellä yllättäen näyttänyt kovinkaan valmiilta, koska toimitsijat tulivat siis samaa matkaa. Lähtö saatiin pystyyn 2 min ensimmäisten lähtöjen jälkeen, joten lähtöaikoja siirrettiin 10:llä minuutilla. Ei haitannut, koska keli oli hyvä ja tunnelma leppoisa (ainoastaan suomalaisesta jyyräleiristä kuului nurinaa).

Maasto oli osin puskainen, suurilta osin mäkinen ja joiltain osin jopa kivinen, jonka totesin vasemman nilkkani vahvalla avustuksella. Ensimmäinen kerta neljään päivään, kun juoksu tuntui verrytellessä hyvältä, siispä vedin kolme ekaa väliä poluilla ja helppokulkuisessa metsässä vähän ylikovaa (lippukin halkes). 3-4 väli kivikkorinteessä edelleen vähän ylikovaa ja jotain halkes nilkassa (ensimmäinen mieleen tullut asia oli, että onneksi olut on täällä halpaa).

Seisoskeltuani muutaman minuutin levadassa (paikallinen akvedukti) klenkkasin reilun kilsan alamäkeen kisakeskukseen... jossa totesin, että onneksi ei käynyt pahasti, sillä paikallisen ambulanssimiehistön (olivat siis ammattimiehiä!!) toimintanopeus ja ammattitaito oli vähintäänkin kyseenalaista... kaverit keskittyivät lähinnä väittelemään keskenään (aihe oli luullakseni: "miten nilkkavammaa hoidetaan") ja mitään kunnollisia sidetarpeita ei heillä tietenkään ollut. Ainoastaan vessapaperi-tasoista sideharsoa. P**kele, ei edes jeesusteippiä. Oli heillä sentään jäitä, mikä oli pääasia. Sitten kun he vihdoin olivat saaneet homman "hoidettua" ja nilkkani jäihin, jättivät he meikäläisen nurmikolle virumaan ja lähtivät itse pitämään siestaa ;-). No, en välttämättä olisi heidän seuraansa kaivannutkaan, mutta vähän moinen ihmetytti.

Jos jotain hyvää haetaan, niin onneksi nilkka meni nyt. Olisihan se voinut mennä ensimmäiselläkin viikolla... ja nyt ainakin tulee otettua ensi viikko iisisti, kun on taas tullut innostuksissaan vähän hötkyiltyä...

Sanna oli toinen häviten neljän minuutin pummin seurauksena (suomessa vastaavaan olisi mennyt ehkä minuutti) rouva Ikiksen maastoradalle n. 15 sekuntia. Huomenna otetaan sitten voitto kotiin.

Mainittakoon, että Sanna oli meistä kuitenkin se joka onnistui ensimmäiseksi telomaan itsensä kaatumalla tasaisella nurmikolla polvensa kiveen. Aluksi näytti pahalta, kun polveen ilmestyi jostain ylimääräinen squash-pallo ja mulle tuli ylimääräinen voimatreeni, kun kannoin Sannaa n. kilometrin autolle. Onneksi yhdestä ojanotkosta löytyi jäitä.

Tuloksia:
http://www.camadeira.com/eng.htm

Petri Paukkunen - 7.1.2007, 0:29

Uutisarkistoon