Kolmoisvoitto V-S rastipäiviltä


Ankkurin kolmikko Vesa Mäkinen (keskellä), Tuomo Mäkelä (vasemmalla) ja Tuomas Kari otti vakuuttavan kolmoisvoiton Varsinais-Suomen rastipäivillä Taivassalossa. (Kuva Jarmo Jokila)

Rastipäivien järjestelyt hoitanut Mynämäen Suunnistajat -52 oli vienyt kilpailut maastoon, jossa aikaisemmin ei ole järjestetty suunnistuskilpailuja. Taivassalossa kun ei aktiivista suunnistusseuraa ole. Lauantaina juostiin keskimatkan kilpailu ja sunnuntaina lyhennetyt pitkät matkat. Yhteisaikojen mukaan ratkaistiin paremmuus.

Lauantain kilpailun voitti Paimion Rastin Janne Virtanen. Toiseksi sijoittunut Tuomo Mäkelä hävisi hänelle 1.10. Kolmas oli Paimion Rastin Teemu Väre. Vesa Mäkinen oli kuudes, tasan kolme minuuttia voittajaa hitaammalla ajalla. Tuomas Kari puolestaan oli viisi sekuntia Mäkistä hitaampi.

Sunnuntain kilpailussa ei takaa-ajolähtöä käytetty, joten maastoon lähdettiin normaalilla arvotulla lähtöjärjestyksellä. Väliaikojen mukaan Vesa (Kuvassa vasemmalla. Kuva Jarmo Jokila) otti kärkipaikan haltuun heti ykkösrastilla eikä sitä sen jälkeen muille luovuttanut.

- Tuntui, että juoksu ei kulkenut kyllä yhtään missään vaiheessa ja loppua kohti kulku tuntui vaan koko ajan huonommalta, totesi Vesa kilpailun jälkeen. Lauantain keskimatkan kilpailun aloitin selvällä ylivauhdilla. Se ehkä vaikutti myös tämän päivän kulkuun.

- Varsinkin radan alkuosa sunnuntaina oli vaativaa suunnistusta. Moni näyttää tehneen virheitä puskarasteilla. Itse selvisin radasta lähes virheittä ja se näytti riittävän yllättävän selväänkin voittoon, jatkoi Vesa. Tällainen pienipiirteinen tarkkaa suunnistusta vaativa maasto näyttää sopivan minulle.

- Juoksu oli odotetusti vielä tukkoista, koska takana on kovia harjoituksia, jatkoi Vesa. Näihin kisoihin ei vielä herkistelty. Tavoitteena on tehdä hyvä suoritus ensi viikon vaihteen pitkän matkan MM-katsastuksissa Nummi-Pusulassa.

Muutkin ankkurilaiset ylsivät hyviin suorituksiin:
Sarjavoittajia olivat Vesa Elovaara H35, Veli-Pekka Nurmi, H45, Mikko Siren, H18, Hanna Kirmula, D40, Sanna Nurmi, D20 ja Suvi Rannisto, D12TR

Tulokset ja reittihärveli

Ilu - 29.7.2007, 19:00

Uutisarkistoon