SM-yö – ei mitaleita -3 plakettia

Haminassa lauantaina juostu SM-yösuunnistus ei Ankkurin mitalitilastoa tänä vuonna kartuttanut. Miesten pääsarjassa käytettiin nyt jo kolmatta kertaa finaalin valintamenettelynä edellisenä yönä juostua karsintakilpailua. Neljän karsintaerän kautta finaalipaikan ankkurilaisista itselleen raivasivat Jussi Suna, erässään viides, Vesa Mäkinen, seitsemäs ja Tuomas Kari, yhdeksäs.



Miesten finaalin 12,2 km radan pohja-ajan kellotti Tampereen Pyrinnön Timo Saarinen, jonka käyttämä aika 1.15.48 tarkoittaa noin 6.15 kilometrivauhtia. Matkalle mahtui vielä pari reilun minuutin virhettäkin. Aika kertoo hyvin maaston vauhdikkuuden. Varsinaissuomalaisille tuttuja hyväkulkuisia avokallioalueitakin reiteille osui. Saarinen, 27, tunnetaan taitavana yösuunnistajana, josta osoituksena on SM-kulta jo vuodelta 2004 ja hopea 2003. Tiukan haasteen heitti Ikaalisten Vesa Taanila, jolle tappiosekunteja kertyi vain kahdeksan. Pronssille suunnisti nuori, vielä vuosi sitten H20-sarjan SM-yön voittaja, Kalevan Rastin Antti Nurmonen. Ankkurin Jussi Suna nappasi plakettisijan seitsemän, +3.22. Tuomas Kari oli 22., +9.13 ja Vesa Mäkinen 36., +13.52. Kuvassa miesten kärkikymmenikkö ja pikkukuvassa Jussi Suna.

Naisten sarjassa kauden nousija, jo kesällä MM- ja EM-mitaleita napannut, Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantanen osoitti suunnistuksen sujuvan myös pimeässä. Hopeaa suunnistanut Koo-Veen Pinja Satri hävisi +1.08 ja viimeinen mitalisti SK Pohjantähden Marttiina Joensuu tasan kaksi minuuttia. Minna Kauppi jätettiin tällä kertaa kolmella reilulla pummilla sijalle neljä. Ankkuri Sanna Heinonen paransi otettaan alkurastien haparoinnin jälkeen ja ehti toiseksi viimeiselle plakettisijalle 9, +5.22 Rantaselle hävinneenä.

Kolmas Ankkurin plaketti meni Ilkka Saarimäelle, joka oli neljäs sarjassa H50.

SM-yön tulokset

Ilu - 14.9.2008, 12:47

Uutisarkistoon