Kisakautta avaamassa Portugalissa

Noin 120 suomalaista kävi avaamassa suunnistuskauden nelipäiväisessä Portugalin O-Meeting 2009- suunnistustapahtumassa. Kilpailut juostiin Altenjon maakunnassa, akselilla Mora-Pavia, noin 120 km Lissabonista koilliseen. Kilpailu keräsi lähes 1500 osanottajaa yhteensä kahdestakymmenestäviidestä eri maasta. Toisen osakilpailun Word Ranking –arvo varmisti, että suuri joukko maailman huippujakin oli paikalla.


Word Ranking -kilpailukeskus

Kilpailujen järjestelyt hoidettiin huomattavasti kevyemmin kuin mitä Suomessa on totuttu. Vähän liioiteltuna voisi sanoa, että järjestäjät saapuivat paikalle samaan aikaan kun ensimmäiset kilpailijat, pystyttivät muutaman kevyen katosteltan ja siinä kaikki. Ensimmäisen osakilpailun vessana toimi keskuksessa olevan kioskin yhden hengen vessa. Toisessa osakilpailussa ei vessoja ollut lainkaan, mutta kahdessa viimeisessä sentään peräti viisi bajamajaa. Viimeisenä päivänä oli jopa vessapaperia.


Kahden viimeisen osakilpailun kilpailukeskus

Pesupaikkoja ei kilpailupaikoilla ollut. Muksulana toimi pomppulinna. Tulospalvelu hoidettiin kahdella läppärillä ja yhdellä tulostimella. Agregaatilla tuotettiin sähkö. Tulokset ripustettiin yhteen läjään infoteltan seinään, jonka vierellä riitti tungosta, kun osanottajat yrittivät pienellä fontilla tulostetuista liuskoista hakea omaa aikaansa. Opasteita ei juurikaan ollut, ei niitä tosin hirveästi kaivannutkaan. Lähtöpaikalle löysi kun seurasi muiden menoa.

Maali oli kuin maanantairasteilla ja se oli vain ensimmäisessä osakilpailussa keskuksessa, muissa noin kilometrin päässä kilpailukeskuksesta. Maalissa kilpailijoille annettiin joka päivä vesipullo ja omena. Kisaravintolan kahvit keitettiin yhdellä kotikäyttöön tarkoitetulla kahvinkeittimellä ja tarjolla oli suomalaisten ruisleipien ja sämpylöiden sijasta erilaisia makeita kakkuja. Jatkuvaa kahvijonoa siis riitti. Tosin kolmessa ensimmäisessä kisassa kahvinporot loppuivat jo kisan puolivälissä, sen jälkeen myytiin pelkkää finish.


Kisaravintolan tarjolla olevat kakut sekä kahvinkeitin

Itse päätuote eli suunnistus oli kaikin puolin ok. Kartat ja maastot olivat hyvät ja ratamestarit ammattitaitoisia. Maastoissa valtapuuna oli korkkitammi ja maastopohja pääosin erittäin hyväkulkuista lammaslaidunta. Kartan valtavärinä oli keltainen. Vaikka maasto oli avointa, tarjosivat kartalla kiemurtelevat korkeuskäyrät mukavasti haasteita suunnistajille.


Tuomo Mäkelä ja Vesa Mäkinen ensimmäisen osakilpailun kilpailukeskuksessa

Viikon kruunasi erinomainen sää. Päivälämpötilat vaihtelivat välillä 18-21. Pilviä ei taivaalla näkynyt. Paikallisten mukaan lämpötilat olivat ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkeat. Kisapaikoilla oli shortsikeli.

Ankkurilaisia lähtölistoilta löytyi yhdeksän. Kaikki eivät vammoista ja sairasteluista johtuen joka päivä lähtöviivalle päässeet. World Ranking –kisan miesten eliitin kolmoisvoitto meni Sveitsiin kolmikolle Matthias Merz, Marc Lauenstein ja Baptiste Rollier. Ankkurin Tuomas Kari antoi erinomaisen näytön nykykunnostaan sijoittuen kovassa seurassa sijalle 8. Naisten eliitissä kärkeen vauvalomalta palasi Simone Niggli, kakkosena Signe Soes Tanskasta ja kolmantena TuS:n ja Sveitsin Vroni König-Salmi. Naisten eliitin kokonaiskilpailussa Heini Saarimäki oli yhteistuloksissa kuudes.


Mallipala viimeisen osakilpailun kartasta. Perhoslenkit. Viimeinen kisa oli kisoista suunnistuksellisesti vaativin.

Summa summarum: Positiivinen kokemus, hyvä reissu.

Kisasivut

Ilu - 26.2.2009, 21:46

Uutisarkistoon