Nuorisotoiminta

Tervetuloa tutustumaan Angelniemen Ankkurin junnutoimintaan!

Suunnistus lajina

Suunnistus on mitä parhain luontoliikuntalaji koko perheelle. Suunnistuksessa luonto yhdistyy ulkona tapahtuvaan liikuntaan sekä suunnistustehtävien tuomiin haasteisiin ja ongelmanratkaisuihin. Suunnistus on taitolaji, jossa fyysiset ominaisuudet yksin eivät ratkaise. Suunnistustehtävän ratkaiseminen vaatii myös ajatustyötä ja keskittymistä. Suunnistus kehittää paitsi fyysistä kuntoa myös keskittymis- ja päättelykykyä. Pehmeä maastopohja on mukava ja turvallinen alusta liikkua. Suunnistus sopii kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta. Luonnossa liikkuminen on tutkitusti terveellistä. Suunnistus on laji, jota voi harrastaa niin yksin, kaverin, perheen tai vaikkapa koiran kanssa. Kaikissa tilanteissa suunnistaja voi itse päättää oman suorituksensa tahdin ja tyylin. Joskus voi juosta täysillä ja joskus voi keskittyä enemmän luonnosta nauttimiseen. Kaikki tavat ovat aivan yhtä hyviä ja hyväksyttäviä. Suunnistus on myös suhteellisen edullinen harrastus sillä välttämättä mitään erityisiä varusteita ei tarvita.

Angelniemen Ankkurin nuorisotoiminta

Angelniemen Ankkuri tarjoaa kaikenikäisille lapsille, nuorille ja perheille mukavan mahdollisuuden harrastaa suunnistusta. Angelniemen Ankkuri on lasten ja nuorten Tähtiseura ja on sen myötä sitoutunut järjestämään laadukasta ja monipuolista kaikki lapset huomioon ottavaa nuorisotyötä. Seuran strategia sisältää mm. seuraavat lasten ja nuorten toimintaa ohjaavat elementit:

  • Angelniemen Ankkuri on suunnistusseura, jossa kaikki voivat viihtyä hienon lajimme parissa yhdessä liikkuen ja toimien
  • Kaikilla seuran jäsenillä on mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja urheilua sekä seuratoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti
  • Seurassamme ollaan tietoisia urheiluseuran kasvatusvastuusta. Toimintamme tarjoaa lapsille ja nuorille laadukasta ja monipuolista ohjausta ja valmennusta. Painotamme lasten ja nuorten toiminnassa tasavertaisuutta, iloisuutta, aktiivisuutta, yhdessä tekemistä sekä luonnon kunnioitusta ja toisten ihmisten huomioon ottamista.
Angelniemen Ankkurissa voivat kaiken ikäiset lapset ja nuoret aloittaa suunnistuksen opettelun alkeista ja halutessaan jatkaa harrastusta huippusuunnistajaksi asti. Nuorisotoiminnan piiriin kuuluvat kaikki alle 18-vuotiaat. Katso tarkemmat ryhmät. Seura on sitoutunut Suomen Suunnistusliiton ohjaus- ja valmennuslinjaukseen sekä ikäluokittaisiin tavoitteisiin ja
valmennussisältöihin
.


Junnujen suunnistusharjoitukset alkavat keväisin maaliskuun loppupuolella ja jatkuvat keskikesän taukoa lukuun ottamatta aina lokakuun loppupuolelle saakka. Lisäksi vuosittain järjestetään mm. Ankku-hirven alkeiskurssi, lasten ja nuorten Hippo-suunnistuskoulu sekä nuorten valmennusryhmän toimintaa.

Kevääseen, kesään ja syksyyn kuuluu harjoitusten ja suunnistusopetuksen lisäksi myös paljon erilaisia leirejä, kilpailuja ja kilpailumatkoja. Talvikaudella nuoremmille suunnistajanaluille on tarjolla liikuntakerho. Liikuntakerhossa liikutaan erilaisten pelien ja leikkien avulla monipuolisesti lasten ikätaso huomioiden.

Valmennusryhmä-ikäisten ohjaamisesta ja valmentamisesta vastaavat muiden ohjaajien avustuksella ostopalveluna palkatut valmentajat. Valmennusryhmälle on tarjolla läpi vuoden valmentajien laatimat harjoitusohjelmat. Järjestettyjä harjoituksia on läpi vuoden useampia viikossa.

Ota ehdottomasti seurantaan IG-tilimme angan_junnut ja pääset tutustumaan iloiseen toimintaamme!

Suunnistusfiilikseen pääsemiseksi suosittelemme katsomaan YLE Galaxin "Pysy kartalla"-jaksot YLE Areenasta.


Kuva v. 2022 valtakunnalliselta Leimaus-leiriltä, joka on yksi vuoden kohokohdista. Leirille osallistuu n. 1200 lasta ja nuorta ympäri Suomen.